Finnish
Julkaistu: 2020-03-19 17:30:00 CET
Optomed Oyj
Sisäpiiritieto
Optomed laskee vuoden 2020 liikevaihtonäkymiään
Optomed Oyj    Pörssitiedote     19.3.2020, klo 18.30, Helsinki

Optomed laskee
vuoden 2020 liikevaihtonäkymiään

Optomedin 28.2.2020 annetuissa vuoden 2020
näkymissä yhtiö totesi odottavansa
liikevaihdon kasvavan vuonna 2020 ja kasvun
keskittyvän toiseen vuosipuoliskoon.
COVID-19 epidemia on kuitenkin muuttunut
pandemiaksi ja sen kesto ja laajuus
ovat ylittäneet aiemmat arviot, eikä
Optomed enää usko vuoden 2020 liikevaihdon
ylittävän vuoden 2019
tasoa.



Optomedin keskipitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet, mukaan
lukien tavoite
saavuttaa kaksinumeroinen vuosittainen orgaaninen liikevaihdon
kasvu, pysyvät
ennallaan.



Uudet näkymät vuodelle 2020:

Jatkamme
laajentumista Yhdysvaltoihin ja kasvatamme edelleen
kansainvälistä
jakelijaverkostoamme. Lisäksi investoimme tällä hetkellä
voimakkaasti
ensimmäiseen täysin integroituun tekoäly-kameraan, jonka
kaupallistamistoimien
arvioidaan alkavan vuonna 2020.



Optomed odottaa
liikevaihdon laskevan vuonna 2020.



COVID-19 pandemialla on negatiivinen
vaikutus yhtiön kasvuun ja liiketoimintaan
vuonna 2020.





Edelliset
28.2.2020 annetut näkymät:

Jatkamme laajentumista Yhdysvaltoihin ja kasvatamme
edelleen kansainvälistä
jakelijaverkostoamme. Lisäksi investoimme tällä
hetkellä voimakkaasti
ensimmäiseen täysin integroituun tekoäly-kameraan, jonka
kaupallistamistoimien
arvioidaan alkavan vuonna 2020.



Optomed odottaa
liikevaihdon kasvavan vuonna 2020 ja kasvun keskittyvän
toiseen
vuosipuoliskoon.



Koronavirus-epidemialla on negatiivinen vaikutus
yhtiön kasvuun ja
liiketoimintaan sekä Kiinassa että myös muilla markkinoilla
johtuen yhtiön
kiinalaisista komponenttitoimittajista. Mikäli epidemia muuttuu
pandemiaksi,
tämä voi vaikuttaa negatiivisesti myös yhtiön maailmanlaajuiseen
myyntiin.

Optomed Oyj

Lisätietoja

Seppo Kopsala, toimitusjohtaja, Optomed
Oyj, seppo.kopsala@optomed.com

Lars Lindqvist, talousjohtaja, Optomed Oyj,
lars.lindqvist@optomed.com

Optomed lyhyesti

Optomed on suomalainen
terveysteknologiayhtiö ja yksi johtavista kädessä
pidettävien
silmänpohjakameroiden tarjoajista. Optomed yhdistää kädessä
pidettävät
seulontalaitteet ohjelmistoihin ja tekoälyyn tavoitteenaan
uudistaa
sokeuttavien silmäsairauksien, kuten nopeasti lisääntyvän
diabeettisen
retinopatian diagnosointiprosessia. Optomed keskittyy
liiketoiminnassaan
silmäseulontalaitteiden ja ohjelmistoratkaisujen
tutkimukseen ja
tuotekehitystyöhön Suomessa sekä myyntiin eri kanavien kautta
yli 60 maassa.
Yhtiöllä on vahva patenttisalkku, joka koostuu 55
kansainvälisestä
teknologiapatentista. Vuonna 2019 Optomedin liikevaihto oli 15
miljoonaa euroa
ja yhtiön 2018 pro forma -liikevaihto oli 14,5 miljoonaa euroa.
Vuoden 2019
lopussa Optomed työllisti 108 ammattilaista.