Finnish
Julkaistu: 2019-11-13 08:00:00 CET
Nasdaq Nordic
Sijoittajauutiset

Admicom Oyj voitti eurooppalaisten pk-yritysten kilpailun Vuoden 2019 tähti -sarjan

Brysseli, 13.11.2019 — Nasdaq (Nasdaq: NDAQ) onnittelee Admicom Oyj :tä (ADMCM) Vuoden 2019 tähti -sarjan voittamisesta vuotuisessa eurooppalaisten pk-yritysten kilpailussa European Small and Mid Cap Awards 2019 eilen illalla.  Kilpailu järjestettiin seitsemännen kerran yhteistyössä Euroopan kommission, eurooppalaisia pörssejä edustavan FESEn ja listayhtiöitä edustavan EuropeanIssuers-järjestön toimesta. Sen tavoitteena on rohkaista uusia pieniä ja keskisuuria yhtiöitä hakeutumaan pääomamarkkinoille listautumisen kautta.

“Pienillä ja keskisuurilla yhtiöillä on Euroopassa merkittävä rooli työpaikkojen ja talouden kasvun luomisessa. Sen vuoksi on tärkeää tuoda esiin niitä yhtiöitä, jotka ovat listautumisen avulla nopeuttaneet kasvuaan,” sanoi Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman. “Admicom edustaa juuri sitä innovatiivisuutta, jota haluamme Nasdaqissa tukea. Haluan onnitella yhtiötä hienosta palkinnosta.”

Vuosittain järjestettävässä kilpailussa yhtiöt jaetaan neljään eri sarjaan: Kansainvälinen tähti, Nouseva tähti, Innovaatiotähti ja Vuoden 2019 tähti. Riippumattomassa tuomaristossa on pääomamarkkinoiden, median ja akateemisen maailman edustajia. Tämän vuoden voittajat julkistettiin Brysselissä 12.11.

“Admicom on kehittynyt erittäin hienosti viimevuotisen listautumisen jälkeen ja olemme ylpeitä, että yhtiö on meidän listayhtiömme,” Nasdaqin Euroopan listautumista vastaava johtaja Adam Kostyál sanoi. “Tämä ei ole pelkästään hieno voitto Admicomille, mutta samalla myös jälleen kerran osoitus Nasdaq First North -kasvumarkkinan menestyksestä. Eurooppalaiset yhtiöt ovat edelleen osoittaneet kiinnostustaan pohjoismaisia markkinoitamme kohtaan ja teemme kaikkemme, että Nasdaq First North Growth Market säilyy johtavana pienten ja keskisuurten yhtiöiden kasvumarkkinana.”

Admicom Oyj:n lisäksi finaalissa mukana oli Nasdaqista myös toinen yhtiö Kansainvälinen tähti -sarjassa: suomalaisyhtiö Harvia Oyj (HARVIA).


Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikka

Nasdaq First North Growth Market on EU:n rahoitusvälineiden markkinoita koskevan direktiivin (EU 2014/65) mukaan rekisteröity pienten ja keskisuurten yhtiöiden kasvumarkkina. Nasdaq First North -kasvumarkkina ei ole EU-säädöksissä määritelty säännelty markkina. Kaupankäynnin kohteeksi otetut yhtiöt noudattavat Nasdaq First North Growth Market -kasvumarkkinan sääntöjä säännellyn markkinan sääntöjen sijaan. Sijoitus tällaiseen yhtiöön saattaa sisältää suuremman riskin kuin päämarkkinan yhtiöön sijoittaminen.

Nasdaq First North -kasvumarkkinaan kuuluva Premier-segmentti on suunniteltu lisäämään yhtiöiden näkyvyyttä sijoittajien suuntaan ja parantamaan niiden valmiuksia päämarkkinalistaukseen. Premier-segmentti on tarkoitettu yhtiöille, jotka noudattavat Nasdaq First North -kasvumarkkinan sääntöjen mukaisia vaativampia  tiedonanto- ja kirjanpitokäytäntöjä.

Nasdaq-konserni

Nasdaq (Nasdaq: NDAQ) on globaali teknologiayhtiö, joka palvelee pääomamarkkinoita ja muita toimialoja. Nasdaqin laaja data-, analyysi-, ohjelmisto- ja muiden palveluiden tarjooma mahdollistaa asiakkaiden luotettavamman liiketoiminnan tehostamisen ja toteuttamisen yhtiön vision mukaisesti.  Lisätietoa yhtiöstä, teknologiaratkaisuista ja avoimista työpaikoista saatavilla: LinkedIn, Twitter: @Nasdaq, ja www.nasdaq.com.

Nasdaq Copenhagen, Nasdaq Helsinki, Nasdaq Iceland, Nasdaq Riga, Nasdaq Stockholm, Nasdaq Tallin, Nasdaq Vilnius, Nasdaq Clearing ja Nasdaq Broker Services ovat tuotemerkkejä vastaaville säänneltyjä markkinoita edustaville yhtiöille, joita ovat Nasdaq Copenhagen A/S, Nasdaq Helsinki Oy, Nasdaq Iceland Hf., Nasdaq Riga AS, Nasdaq Stockholm AB, Nasdaq Tallinn AS, AB Nasdaq Vilnius, Nasdaq Clearing AB ja Nasdaq Broker Services AB.  Nasdaq Baltic edustaa Nasdaqin yhteistä tarjontaa Tallinnassa, Riiassa ja Vilnassa.

Cautionary Note Regarding Forward-Looking Statements

The matters described herein contain forward-looking statements that are made under the Safe Harbor provisions of the Private Securities Litigation Reform Act of 1995. These statements include, but are not limited to, statements about Nasdaq and its products and offerings. We caution that these statements are not guarantees of future performance. Actual results may differ materially from those expressed or implied in the forward-looking statements. Forward-looking statements involve a number of risks, uncertainties or other factors beyond Nasdaq's control. These factors include, but are not limited to factors detailed in Nasdaq's annual report on Form 10-K, and periodic reports filed with the U.S. Securities and Exchange Commission. We undertake no obligation to release any revisions to any forward-looking statements.

LISÄTIETOJA:
Maarit Bystedt
puh. (09) 6166 7274
maarit.bystedt@nasdaq.com