English Finnish
Julkaistu: 2019-03-15 12:25:00 CET
NoHo Partners Oyj
Sisäpiiritieto

NoHo Partners Oyj harkitsee hybridilainan liikkeeseenlaskua ensisijaisesti kansainvälisen ja kotimaisen kasvun rahoittamiseksi

NoHo Partners Oyj

PÖRSSITIEDOTE 15.3.2019 klo 13.25

NoHo Partners Oyj harkitsee hybridilainan liikkeeseenlaskua ensisijaisesti kansainvälisen ja kotimaisen kasvun rahoittamiseksi

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA, SINGAPORESSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

NoHo Partners Oyj harkitsee arviolta 20-30 miljoonan euron hybridilainan (oman pääoman ehtoinen joukkovelkakirjalaina) liikkeeseenlaskua. Laina pyritään laskemaan liikkeeseen lähitulevaisuudessa markkinatilanteen mukaan.

NoHo Partners Oyj aikoo käyttää hybridilainalla mahdollisesti saamansa varat sen strategian mukaisiin investointeihin, mukaan lukien mahdolliset kansainväliset ja kotimaiset yritysjärjestelyt, tiettyjen nykyisten lainojen takaisinmaksuun noin 5 miljoonan euron osalta, mukaan lukien tiettyjen pääjärjestäjän myöntämien lainojen takaisinmaksu, sekä yleisiin liiketaloudellisiin tarpeisiin.

NoHo Partners Oyj neuvottelee parhaillaan strategiansa mukaisista Ravintolaliiketoimintaan liittyvistä pohjoismaisista yritysjärjestelyistä, mukaan lukien laajentumisesta uusiin maihin. Ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, että tällaiset neuvottelut saatetaan menestyksellisesti päätökseen.

Hybridilaina on laina, joka on muita velkasitoumuksia heikommassa asemassa. Sitä käsitellään konsernin IFRS-tilinpäätöksessä omana pääomana. Hybridilainan velkakirjanhaltijalla ei ole osakkeenomistajille kuuluvia oikeuksia, eikä se laimenna nykyisten osakkeenomistajien omistuksia.

Liikkeeseen laskettava hybridilaina vahvistaisi yhtiön pääomarakennetta ja rahoitusasemaa. NoHo Partners Oyj:n korollisten velkojen maturiteettijakauma per 31.12.2018 on seuraava:

(1000 euroa) 2019 2020 2021 2022 2023-2024
Korolliset velat 53 140 24 260 21 461 20 298 24 471


Nordea Bank Abp toimii hybridilainan pääjärjestäjänä. NoHo Partners Oyj:n oikeudellisena neuvonantajana toimii Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy.

NOHO PARTNERS OYJ

Lisätietoja:
Aku Vikström, toimitusjohtaja, puh. +358 44 011 1989
Jarno Suominen, talousjohtaja, puh. +358 40 721 5655

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.noho.fi

NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 200 ravintolaa Suomessa ja Tanskassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan's Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows. NoHo Partners Oyj:n vuoden 2018 liikevaihto oli 323,2 miljoonaa euroa ja käyttökate 28,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 4 000 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. NoHo Partnersin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oyj työllisti tilikauden 2018 aikana noin 10 000 työntekijää. 

NoHo Partners -yrityssivut: www.noho.fi
NoHo Partners -kuluttajasivustot: www.ravintola.fi ja www.royalravintolat.fi
Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi


Tärkeää tietoa

Tämä tiedote on laadittu ainoastaan taustatiedoksi eikä se ole tarjous ostaa tai myydä hybridilainaa missään maassa. Tämän tiedotteen sekä hybridilainan liikkeeseenlaskua koskevan dokumentaation jakelu tietyissä maissa on lain mukaan kiellettyä. Hybridilainaa ei tarjota yleisölle Suomessa tai Suomen ulkopuolella. Suomen ulkopuolella asuvat henkilöt saavat ottaa vastaan tämän tiedotteen ja tässä tiedotteessa mainittua hybridilainaa koskevia asiakirjoja ainoastaan soveltuvien poikkeussäännösten tai rajoitusten puitteissa. Tämän tiedotteen ja tässä tiedotteessa mainittua hybridilainaa koskevia asiakirjoja haltuunsa saavien henkilöiden odotetaan hankkivan asianmukaiset tiedot näistä rajoituksista ja noudattavan niitä. Tätä tiedotetta ja tässä tiedotteessa mainittua hybridilainaa koskevia asiakirjoja ei saa levittää tai julkaista sellaisissa valtioissa tai hallintoalueilla tai muutoin olosuhteissa, joissa se olisi lainvastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia, mukaan lukien Yhdysvallat, Kanada, Australia, Hongkong, Etelä-Afrikka, Singapore ja Japani. Tämä tiedote ei muodosta tarjousta myydä tai tarjousta ostaa hybridilainaa sellaisessa valtiossa sellaiselle henkilölle, jonka osalta tarjous laskea liikkeeseen tai ostaa olisi lainvastainen. NoHo Partners Oyj:lla tai sen edustajilla ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset hybridilainaan sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät. Hybridilainaa ei rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (Securities Act of 1933) eikä minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti eikä sitä saa tarjota, myydä, jälleenmyydä, lahjoittaa, luovuttaa, jakaa, ostaa tai siirtää Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai tällaisten henkilöiden lukuun, paitsi Yhdysvaltain ja sen osavaltioiden arvopaperilakien sallimissa poikkeustapauksissa rekisteröintivelvollisuudesta.