Finnish
Julkaistu: 2018-10-05 07:01:05 CEST
Fondia Oyj
First Northin lehdistötiedote
Fondia Oyj:lle menestystä Financial Times (FT) Innovative Lawyers Awards -listalla
Lakitoimisto Fondia Oyj on valittu Euroopan innovatiivisimpien
lakialan
yritysten joukkoon. Yhtiö palkittiin Lontoossa 4.10.2018 FT Innovative
Lawyers
Award -tilaisuudessa. Myös tutkimustulosten perusteella Fondian
kaltaiselle
toiminnalle on kysyntää.

Fondia Oyj:n Legal Department as a
Service (LDaaS) ja MyFondia -palvelu
palkittiin torstaina 4.10.2018 3. sijalla
kansainvälisessä FT Innovative Lawyers
Awards -kilpailussa. Yhtiön
toimitusjohtaja Salla Vainio toteaa, että
menestyminen kilpailussa on todiste
Fondian aidosta innovatiivisuudesta.

– Olemme ylpeitä saavutuksestamme, tämä
oli meidän kaikkien yhteinen voitto,
Vainio iloitsee.

FT Innovative Lawyers
Awards järjestettiin tänä vuonna 12. kertaa.
Ehdokaslistalle valittiin 87
eurooppalaista lakiasiaintoimistoa,
lakipalvelutoimistoa ja yritysten omaa
lakiosastoa yli 800 hakijan joukosta.
Fondia on menestynyt innovatiivisten
lakialan yritysten kilpailussa
aikaisemminkin: vuonna 2013 yhtiö voitti
innovatiivisimman strategian kategorian
ja vuonna 2015 se nimettiin toiselle
sijalle eniten markkinoita muuttaneiden
yritysten kategoriassa. Pohjoismaista
oli tänä vuonna Fondian lisäksi mukana
kaksi muutakin toimistoa. Fondia
sijoittui kolmannella sijallaan pohjoismaisista
toimistoista
parhaiten.

Menestyminen on yhteispeliä

Osana jatkuvaa liiketoiminnan
kehittämistä, Fondia toteutti viime kesänä
tutkimuksen lakitoimistopalveluiden
ostamisesta. Kyselyyn vastasi yli sata
toimitusjohtajaa. Tutkimustuloksista
kävi ilmi, että Fondian kaltaiselle
innovatiiviselle ja läpinäkyvän
toimintatavan lakitoimistolle on kysyntää sekä
Suomessa että Ruotsissa. Fondian
jatkuvan lakipalvelun liiketoimintamalli LDaaS
yhdistettynä MyFondian
digitaaliseen työskentely-ympäristöön tarjoavat
asiakkaille kustannusten
ennakoitavuutta, sujuvampaa kommunikointia sekä
parempaa lakipalveluresurssien
hallintaa.

– Vaikka lakipalveluita pidetään yleisesti kalliina, yli 40 %
asiakkaista ei
edes tiedä hintaa etukäteen. Jopa 80 % tutkimukseen vastanneista
oli sitä
mieltä, että läpinäkyvyys ja kommunikaatio ovat ratkaisevassa asemassa
toimiston
valintatilanteessa. Asiakkaalla tulee olla turvallinen olo ja
ymmärrys siitä,
mitä on ostamassa, Vainio jatkaa.

– Erityisesti kasvuvaiheen
yrityksillä on usein niukasti varaa lakipalveluiden
ostamiseen, eikä kokemusta
lakipalveluiden ostamisesta ole kertynyt. Toimimme
tavallaan alipalvelluilla
markkinoilla, kun yhdistämme LDaaS:in avulla talon
sisäistä lakiosastoa
vastaavan läheisen liiketoimintatuntemuksen ja ulkopuolisen
lakitoimiston eri
juridiikan alojen osaamisen.

Financial Timesin arvovaltaisen raadin
palkitseman LDaaS ja MyFondia -palvelun
ovat kehittäneet Fondian kokeneet
juristit ja IT-henkilökunta –
käytännönläheisesti ja asiakkaan kanssa
yhteistyössä, Vainio toteaa.

Lisätietoja:

Salla Vainio, toimitusjohtaja, puh.
020 720 5429

Mari Aulio, markkinointi ja viestintä, puh. 020 7205 491

Fondia
Oyj lyhyesti

Fondia on liikejuridiikan täyden palvelun talo, joka tarjoaa
uudenlaisia
palvelumalleja ja hyödyntää digitaalisia teknologioita. Fondia
toimii Suomessa,
Ruotsissa ja Virossa ja konsernin liikevaihto oli vuonna 2017
noin 17,5
miljoonaa euroa. Fondian palveluksessa on noin 150
työntekijää.

www.fondia.com