English Finnish
Julkaistu: 2006-05-12 12:00:01 CEST
UPM-Kymmene Oyj
Pörssitiedote
UPM:n henkilöstön määrä Suomessa vähenee 2557 henkilöllä kolmen vuoden aikana
UPM-Kymmene Oyj  Pörssitiedote    12.5.2006 klo 13.00

UPM:n henkilöstön
määrä Suomessa vähenee 2557 henkilöllä kolmen vuoden aikana
Yhtiö irtisanoo
Suomessa 672 henkilöä
Työstä työhön -ohjelma tukee
uudelleentyöllistymistä

UPM:n kannattavuusohjelma siirtyy suunnitelmasta
toteutusvaiheeseen. Paikalliset
YT-neuvottelut Suomessa ovat päättyneet.
Neuvottelut käytiin paikallisesti,
vakavassa, mutta rakentavassa hengessä.
Neuvotteluissa käytiin läpi suunnitelmien
perustelut ja vaikutukset sekä
haettiin vaihtoehtoisia ratkaisuja toiminnan
tehokkuuden parantamiseksi.
Lakkautettaviksi ehdotettujen konelinjojen ja
Voikkaan tehtaan toiminnan
jatkamiseksi ei ole liiketaloudellisia edellytyksiä
vallitsevassa
ylikapasiteettitilanteessa ja muuttuvassa
liiketoimintaympäristössä.

UPM
sulkee vuoden 2006 kolmannella neljänneksellä Voikkaan paperitehtaan ja
Kymin
paperikone 7:n sekä Tervasaaren paperikoneen 6 ja vanhimman sellulinjan
vuoden
2007 toisella neljänneksellä. Lisäksi päällystetyn aikakauslehtipaperin
tuotanto
Jämsänkosken paperikone 4:llä lopetetaan ja koneen tuotantosuunta
muutetaan
tarran pintapaperiksi vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä.
Toiminnan
tehokkuuden parantamiseksi on myös päätetty järjestää tuotannon ja
funktioiden
toimintoja uudelleen tehtailla ja konsernihallinnossa vuosien 2006
- 2008 aikana.

Kannattavuusohjelman toteuttaminen vähentää UPM:n henkilöstön
määrää Suomessa 2
557 henkilöllä seuraavan kolmen vuoden aikana, mikä on
hieman arvioitua vähemmän.
Irtisanottaviksi joutuu neljännes, 672 henkilöä,
joista 575 työskentelee
suljettavalla Voikkaan tehtaalla.

UPM rahoittaa
erilaisia eläkejärjestelyjä 40 miljoonalla eurolla.
Työehtosopimuksen mukaiset
vakanssi- ja ulkoistamisneuvottelut jatkuvat edelleen.

Ohjelman
kokonaistavoitteet ovat ennallaan ja henkilöstöneuvottelut jatkuvat
myös
Suomen ulkopuolella. UPM arvioi ohjelman aikaisemmin ilmoitettujen
taloudellisten
tavoitteiden toteutuvan.

Työstä työhön -ohjelma käynnistyy
672:lle irtisanotulle

Irtisanomisten vaikutusten lievittämiseksi UPM
käynnistää Työstä työhön
-ohjelman. Ohjelma helpottaa työllistymistä
uudelleenkouluttautumista ja muuttoa
toiselle paikkakunnalle. Vaikeassa
muutostilanteessa olevalle Voikkaalle UPM
suuntaa erityistä
tukea.


Kaikissa Suomen yksiköissä kannustetaan sisäisiin hakuihin ja
muuttoon.
Irtisanottavat ovat etusijalla UPM:ssä avoimiin tehtäviin, mikäli
heidät voi
kohtuullisella koulutuksella pätevöittää tehtävään. Yhtiö
kattaa
muuntokoulutuksesta aiheutuvat kustannukset ja maksaa
muuttokustannukset sekä
kuukauden palkkaa vastaavan asettautumisrahan, jos
uusi työ edellyttää muuttoa
toiselle paikkakunnalle.

UPM tukee
irtisanottavien uudelleentyöllistymiseen tähtäävää koulutusta.
Tarkoitukseen
varataan 600 000 euroa, joilla korvataan uudelleenkoulutuksen
osallistumis- ja
materiaalimaksuja enintään 2000 euroa/henkilö.

Lisäksi UPM on sopinut Aker
Yardsin kanssa uudelleenkoulutusyhteistyöstä
Suomessa. UPM tukee koulutusta
maksamalla irtisanomisajan palkan, vaikka henkilö
aloittaisi Aker Yardsin
täydennyskoulutuksen jo ennen irtisanomisajan
päättymistä. Lisäksi UPM maksaa
muuttokustannukset ja kuukauden palkkaa vastaavan
asettautumisrahan.
Täydennyskoulutus Turussa kestää 1 - 6 kuukautta.

Voikkaan vakavan tilanteen
lievittämiseksi UPM laajentaa irtisanottujen
takaisinottovelvoitettaan
voikkaalaisten osalta 24 kuukauteen. Muissa yksiköissä
noudatetaan lain
edellyttämää 9 kuukauden velvoitetta. Työterveyshuollon
palvelujen ulottamista
työpaikkansa menettäville pidetään Voikkaalla erityisen
tärkeänä. Työttömät
irtisanotut voivat käyttää UPM:n työterveyshuollon
palveluja
takaisinottovelvollisuuden ajan eli kaksi vuotta työsuhteen
päättymisen jälkeen.

Voikkaalaisten työllistymisen tukemiseksi UPM on tehnyt
Empower Oy:n kanssa
aiesopimuksen, jonka mukaan Empower palkkaa Voikkaalta
50-100 henkilöä uuteen
perustettavaan yritykseen. UPM sitoutuu käyttämään
metsäteollisuuden
kunnossapitoon erikoistuvan yhtiön palveluja vähintään
kolmen vuoden ajan.
Empower on Suomen suurimpia energia- ja telealan palveluja
tarjoavia yrityksiä.
Tavoitteena on lopullinen sopimus kesäkuun loppuun
mennessä.

Lisäksi UPM kannustaa Kuusankosken seudulla työnsä menettäviä
perustamaan
yrityksiä tarjoamalla starttirahaa. Tarkoitukseen varataan EUR 400
000.
Starttirahaa voi hakea vuoden 2008 loppuun asti ja yrityskohtainen tuki
on
enintään 10 000 euroa.

Voikkaan kiinteistöä ja tiloja koskien UPM on
saanut useita vakavasti otettavia
yhteydenottoja, joita selvitetään
parhaillaan. Yhteydenottoja on tullut eri
aloilta.


Sulkemisten ja
toiminnan tehostamisen henkilöstövaikutukset Suomen
yksiköissä
ovat:

Yksikkö          Työsuhteen       Eläke tai
           
irtisanominen    muu järjestely

Voikkaa               575   103
Kymi       
           37    310
Tervasaari              2     213
Jämsänkoski           
14    140
Kaukas                 0     339
Kaipola                13   
140
Kajaani                17    195
Pietarsaari             0     215
Rauma
                  0     173
konsernihallinto       14    57
Yhteensä         
     672   1885


Tiedotustilaisuudet

Tiedotustilaisuudet järjestetään
tänään 12.5.2006 klo 13.00 Helsingissä UPM:n
pääkonttorissa (sisäänkäynti
Unioninkadun puolelta: Unioninkatu 19, katutaso) ja
Kuusankoskella kello 13.30
Koskelassa.

Lisätietoja antavat klo 13 jälkeen:
Toimitusjohtaja Jussi
Pesonen, UPM, puh. 0204 15 0001
Toimialajohtaja Jyrki Ovaska, UPM:n
Aikakauslehtipaperitoimiala, puh. 0204 15
0564
Toimialajohtaja Matti
Lievonen, UPM:n Hieno- ja erikoispaperitoimiala, puh. 0204
15
0113
Henkilöstöjohtaja Riitta Savonlahti, UPM, puh. 0204 15
0048
Henkilöstöjohtaja Sakari Toivonen, Pohjois-Eurooppa, puh.040 512
2042
Tehtaanjohtaja Raimo Särkelä, UPM, Voikkaa, puh.  0204 15
3361
Tehtaanjohtaja Yngve Lindström, UPM, Kymi, puh. 0204 15
3600
Tehtaanjohtaja Eero Kuokkanen, UPM, Tervasaari, puh. 0204 16
2300
Tehtaanjohtaja Erkki Puru, UPM, Jämsänkoski, puh. 0204 16
6120


Toimituksille tiedoksi

UPM:n Voikkaan paperitehdas sijaitsee
Kuusankoskella. Tehtaalla on kaksi
paperikonetta, joiden yhteenlaskettu
tuotantokapasiteetti on 410 000 tonnia
päällystettyjä aikakauslehtipapereita.
Tehtaalla työskentelee 670 henkilöä.
Voikkaan tehdas on perustettu vuonna
1897.

UPM:n Kymin tehdasintegraatti sijaitsee Kuusankoskella. Tehdas
käsittää
sellutehtaan ja 3 paperikonetta. Tehtaan yhteenlaskettu
paperin
tuotantokapasiteetti on 950 000 tonnia päällystettyä ja
päällystämätöntä
hienopaperia. Sellutehtaan tuotanto käytetään kokonaan omalla
paperitehtaalla.
Kymin paperitehtaalla työskentelee 1200 henkilöä. Tehdas on
perustettu vuonna
1872.

UPM:n Tervasaaren paperitehdas sijaitsee
Valkeakoskella. Tehtaalla on 4
konelinjaa, joiden yhteenlaskettu
tuotantokapasiteetti on 460 000 tonnia.
Tehtaalla valmistetaan tarra-,
kirjekuori- ja säkkipapereita. Tervasaaren
tehtaalla työskentelee 800
henkilöä. Tehdas on perustettu vuonna 1872.

UPM:n Jämsänkosken
paperitehtaalla on 4 konelinjaa, joiden yhteenlaskettu
tuotantokapasiteetti on
870 000 tonnia. Tehtaalla valmistetaan päällystämätöntä
ja päällystettyä
aikakauslehtipaperia sekä tarra- ja pakkauspapereita.
Jämsänkosken tehdas
työllistää 870 henkilöä. Tehdas on perustettu vuonna 1888.



UPM-Kymmene
Oyj

Pirkko Harrela
Viestintäjohtaja


JAKELU
Helsingin pörssi
New
Yorkin pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet