Finnish
Julkaistu: 2017-05-22 12:00:00 CEST
Remedy Entertainment Oyj
Yhtiötiedote

REMEDY ENTERTAINMENT OYJ: Remedyn listautumisanti ylimerkittiin huomattavasti, yli 4 700 uutta osakkeenomistajaa. Kaupankäynti osakkeilla alkaa Nasdaq First Northissa arviolta 29.5.2017

Remedy Entertainment Oyj | Yhtiötiedote 22.5.2017 kello 13.00

REMEDYN LISTAUTUMISANTI YLIMERKITTIIN HUOMATTAVASTI, YLI 4 700 UUTTA OSAKKEENOMISTAJAA. KAUPANKÄYNTI OSAKKEILLA ALKAA NASDAQ FIRST NORTHISSA ARVIOLTA 29.5.2017

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, AUSTRALIAAN, HONGKONGIIN, ETELÄ-AFRIKKAAN, SINGAPOREEN, JAPANIIN TAI UUTEEN SEELANTIIN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Remedy Entertainment Oyj:n ("Remedy" tai "Yhtiö") hallitus on tänään päättänyt listautumisannin toteuttamisesta. Listautumisannin kysyntä oli vahvaa ja yleisöanti merkittiin 8,5-kertaisesti. Kaupankäynnin Yhtiön osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla arviolta 29.5.2017.

"Olemme ylpeitä ja iloisia, että kiinnostus Remedyn listautumisantiin on ollut näin suurta ja sijoittajat haluavat olla mukana Remedyn kasvutarinassa. Saimme listautumisannin myötä yli 4 700 uutta omistajaa ja saavutimme näin myös tavoitteemme omistuspohjamme merkittävälle laajentamiselle. Haluamme esittää lämpimän kiitoksemme kaikille listautumisantiimme osallistuneille ja toivottaa heidät tervetulleiksi Remedyn omistajiksi. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä", kommentoi toimitusjohtaja Tero Virtala.

Listautumisannin tuloksena Remedy laskee liikkeeseen yhteensä 2 300 000 Yhtiön uutta osaketta ("Tarjottavat Osakkeet") vastaten yhteensä noin 25,7 prosenttia Yhtiön osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä ennen listautumisantia ja noin 20,4 prosenttia listautumisannin jälkeen. Tarjottavista Osakkeista 529 500 päätettiin laskea liikkeeseen yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ("Yleisöanti") ja 1 770 500 Tarjottavaa Osaketta ennakkositoumusten mukaisesti institutionaalisille sijoittajille ("Instituutioanti"). Hallitus hyväksyi Yleisöannissa merkintäsitoumukset kokonaan 50 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka ja ylittävältä osalta merkinnät hyväksyttiin noin 6,8 prosentin suhteessa.

Hyväksytyistä Tarjottavien Osakkeiden merkinnöistä lähetetään sähköinen vahvistusilmoitus merkinnän tehneille sijoittajille arviolta 22.5.2017. Leikattujen tai hylättyjen merkintöjen merkintämaksut palautetaan merkintäsitoumuksessa ilmoitetulle pankkitilille arviolta viimeistään 30.5.2017 tai mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin tili, johon merkinnät on maksettu, arviolta viimeistään 1.6.2017.

Nasdaq First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaisena Remedyn hyväksyttynä neuvonantajana toimii Alexander Corporate Finance Oy.

Yhtiö tulee julkistamaan puolivuosikatsauksensa tammi-kesäkuulta 2017 arviolta 16.8.2017.

Remedy Entertainment Oyj

HALLITUS

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tero Virtala
Puhelin: 09 435 5040
Sähköposti: tero.virtala@remedygames.com

Viestintäjohtaja Thomas Puha
Puhelin: 09 435 5040
Sähköposti: thomas.puha@remedygames.com

Hyväksytty neuvonantaja Alexander Corporate Finance Oy
Puhelin: 050 520 4098

Lyhyesti Yhtiöstä
Remedy Entertainment Oyj on Espoossa vuonna 1995 perustettu kansainvälisesti menestynyt peliyhtiö. Remedy kehittää tarinallisia ja visuaalisesti näyttäviä konsoli- ja tietokonepelejä, joita julkaisevat tunnetut kumppanit kuten Microsoft, Rockstar Games ja Smilegate. Remedyn julkaisemia pelejä ovat mm. Death Rally (1996), Max Payne (2001), Max Payne 2: The Fall of Max Payne (2003), Alan Wake (2010), Alan Wake's American Nightmare (2012) ja Quantum Break (2016).

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

HUOMAUTUS
Tämän tiedotteen sisältöä ei saa julkistaa tai levittää suoraan tai välillisesti kokonaan tai osittain Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa, Japanissa tai Uudessa-Seelannissa. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei tulla rekisteröimään eikä niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti eikä rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta.

Tiettyjen valtioiden lainsäädäntö voi asettaa rajoituksia tämän kirjallisen materiaalin levittämiselle ja tarjottavien osakkeiden tarjoamiselle tai myymiselle. Asianmukaisten tietojen hankkiminen sanotuista rajoituksista tai rajoitusten noudattaminen eivät ole Yhtiön tai Pääjärjestäjän vastuulla. Yhtiöllä ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta näiden rajoitusten rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset tarjottaviin osakkeisiin sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät.

Tiedotteen sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut eikä tule antamaan valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison­Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison­Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu­ ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.