Finnish
Julkaistu: 2017-05-19 15:30:00 CEST
Remedy Entertainment Oyj
Yhtiötiedote

REMEDY ENTERTAINMENT OYJ: Remedyn listautumisanti on keskeytetty yleisöannin moninkertaisen ylimerkinnän johdosta

Remedy Entertainment Oyj | Yhtiötiedote 19.5.2017 kello 16.30

Remedyn listautumisanti on keskeytetty yleisöannin moninkertaisen ylimerkinnän johdosta

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, AUSTRALIAAN, HONGKONGIIN, ETELÄ-AFRIKKAAN, SINGAPOREEN, JAPANIIN TAI UUTEEN SEELANTIIN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Remedy Entertainment Oyj:n ("Remedy" tai "Yhtiö") suunnattu osakeanti yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa ("Yleisöanti") on ylimerkitty moninkertaisesti. Ennakkoon sitoutuneille institutionaalisille sijoittajille suunnattu anti ("Instituutioanti") merkittiin täyteen ennakolta. Yhtiön hallitus on päättänyt Yleisö- ja Instituutioannin (yhdessä "Listautumisanti") merkintäajan keskeyttämisestä Listautumisannin ehtojen mukaisesti tänään 19.5.2017 klo 16.30.

Merkintäajan keskeyttäminen vaikuttaa Listautumisannin aikatauluun seuraavasti:

  • Yhtiön hallitus päättää arviolta 22.5.2017 annettujen merkintäsitoumusten hyväksymisestä kokonaan tai osittain. Instituutioannin ennakkositoumusten mukaiset merkinnät voidaan hyväksyä vain kokonaan.
  • Lopullinen tulos julkistetaan ja hyväksytyistä merkintäsitoumuksista lähetetään sähköinen vahvistusilmoitus sijoittajille arviolta 22.5.2017.
  • Uudet osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 26.5.2017.
  • Uudet osakkeet kirjataan arvo-osuustileille arviolta 26.5.2017.
  • Kaupankäynnin Remedyn osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla arviolta 29.5.2017 edellyttäen, että Yhtiön listalleottohakemus hyväksytään.
  • Mahdollisten hylättyjen sekä leikattujen merkintöjen merkintämaksut palautetaan merkintäsitoumuksessa ilmoitetulle pankkitilille arviolta viimeistään 30.5.2017, tai viimeistään kaksi pankkipäivää myöhemmin eli arviolta viimeistään 1.6.2017, mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin tili, jolle merkinnät on maksettu.

Listautumisannin pääjärjestäjänä ja Nasdaq First North Nordic Rulebook -sääntöjen mukaisena Remedyn hyväksyttynä neuvonantajana toimii Alexander Corporate Finance Oy.

Remedy Entertainment Oyj

HALLITUS

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tero Virtala
Puhelin: 09 435 5040
Sähköposti: tero.virtala@remedygames.com

Viestintäjohtaja Thomas Puha
Puhelin: 09 435 5040
Sähköposti: thomas.puha@remedygames.com

Hyväksytty neuvonantaja Alexander Corporate Finance Oy
Puhelin: 050 520 4098

Lyhyesti Yhtiöstä
Remedy Entertainment Oyj on Espoossa vuonna 1995 perustettu kansainvälisesti menestynyt peliyhtiö. Remedy kehittää tarinallisia ja visuaalisesti näyttäviä konsoli- ja tietokonepelejä, joita julkaisevat tunnetut kumppanit kuten Microsoft, Rockstar Games ja Smilegate. Remedyn julkaisemia pelejä ovat mm. Death Rally (1996), Max Payne (2001), Max Payne 2: The Fall of Max Payne (2003), Alan Wake (2010), Alan Wake's American Nightmare (2012) ja Quantum Break (2016).

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

HUOMAUTUS
Tämän tiedotteen sisältöä ei saa julkistaa tai levittää suoraan tai välillisesti kokonaan tai osittain Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa, Japanissa tai Uudessa-Seelannissa. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei tulla rekisteröimään eikä niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti eikä rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta.

Tiettyjen valtioiden lainsäädäntö voi asettaa rajoituksia tämän kirjallisen materiaalin levittämiselle ja tarjottavien osakkeiden tarjoamiselle tai myymiselle. Asianmukaisten tietojen hankkiminen sanotuista rajoituksista tai rajoitusten noudattaminen eivät ole Yhtiön tai Pääjärjestäjän vastuulla. Yhtiöllä ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta näiden rajoitusten rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset tarjottaviin osakkeisiin sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät.

Tiedotteen sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut eikä tule antamaan valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison­Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison­Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu­ ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.