Julkaistu: 2016-12-19 10:00:00 CET
Taaleri Oyj
Lehdistötiedote

Aktia Pankki ja Garantia yhteistyöhön Aktia asuntolainatakausten osalta

Helsinki, 2016-12-19 10:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) --  

Aktia Pankki ja Vakuutusosakeyhtiö Garantia ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Garantia tuottaa Aktian asuntolainatakaukset. Asuntolainatakaus on lisävakuus, jota voidaan hyödyntää, kun haettavan lainan määrä ylittää asunnon vakuusarvon. Asuntolainatakauksen avulla oman kodin hankinta on mahdollista entistä useammalle.

”Nykyisin monet haluavat hankkia oman kodin itsenäisesti ilman, että tarvitaan henkilötakaajia tai sukulaisten omaisuutta vakuudeksi. Toisaalta omia säästöjä ei aina haluta sitoa kokonaan asunnon hankintaan, vaan asiakkaat toivovat pankilta ratkaisuja, joiden avulla sekä säästäminen että oman kodin hankinta onnistuvat samanaikaisesti”, toteaa asuntolainatakauksista Garantiassa vastaava asiakasrahoitusjohtaja Ville Korte.

”Aktian asiakkaille uudistunut asuntolainatakaus mahdollistaa entistä kattavamman ja joustavamman asuntorahoituksen. Asuntolainatakaus helpottaa konkreettisesti asiakkaan ensimmäisen ja toisen asunnon hankintaa, jossa omarahoitusosuutta useimmiten täydennetään lisävakuuksilla”, sanoo Aktian lainaamisen tuotteista ja palveluista vastaava johtaja Erno Kiukkonen.

Aktia on viimeisen vuoden aikana panostanut kasvustrategiansa mukaisesti voimakkaasti varsinkin uusien yhteistyökumppaneiden löytämiseen, jotta voidaan taata asiakkaille kokonaisvaltainen palvelukonsepti. Lainaamisen palvelukehityksessä Aktia pyrkii Garantian yhteistyön myötä vastaamaan asuntorahoitusmarkkinoiden muuttuviin tarpeisiin sekä lisäämään joustavuutta asiakkaan rahoitusratkaisuissa.

Aktia-konserni tarjoaa asiakkailleen yksilöllisiä ratkaisuja laajasta pankki-, varainhoito-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalvelujen valikoimastaan. Konsernin maantieteelliseen toiminta-alueeseen kuuluvat Suomen rannikko, pääkaupunkiseutu ja sisämaan kasvukeskukset. Aktia-konsernin noin 350 000 asiakkaan palvelusta vastaavat noin 50 omaa konttoria sekä internet- ja puhelinkanavat.

Vakuutusosakeyhtiö Garantia
Viestintä

Lisätietoja:
Vakuutusosakeyhtiö Garantia, toimitusjohtaja Vesa Aho, puh 050 343 1841 ja asiakasrahoitusjohtaja Ville Korte, puh 040 657 3480

Garantia lyhyesti

Garantia on vuonna 1993 perustettu takausvakuutuksiin erikoistunut yksityinen vahinkovakuutusyhtiö. Garantia tarjoaa yrityksille lainatakauksia, kaupallisia takauksia ja jäännösarvotakauksia sekä kuluttajille yhteistyökumppaneiden kautta asuntolainojen takauksia. Lisäksi Garantia tarjoaa sijoitustakauksia. Garantian vakuutusmaksutuotot vuonna 2015 olivat 10 miljoonaa euroa, yhdistetty kulusuhde 64 prosenttia ja tulos ennen veroja 6,8 miljoonaa euroa. Takausvakuutuskanta oli 1,2 miljardia euroa. Garantian vakavaraisuus on vahva. Garantiassa työskentelee 25 asiantuntijaa. Garantian toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Garantia on Taaleri Oyj:n kokonaan omistama tytäryhtiö ja kuuluu Taaleri-konserniin. Taaleri on finanssitalo, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy -konserni, Taaleri Sijoitus Oy -konserni, Taaleri Energia Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, sekä Inderes Oy, joka tuottaa osakeanalyysejä ja sijoitusinformaatiota.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: 

www.garantia.fi
www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
Taaleri Twitterissä