Julkaistu: 2016-10-28 11:45:00 CEST
Taaleri Oyj
Lehdistötiedote

Taaleri vauhdittamaan Naps Solarin kasvua

Helsinki, 2016-10-28 11:45 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Taaleri Kiertotalous Ky:stä tulee tänään sovitulla kaupalla Naps Solar Oy:n suurin omistaja. Naps on aurinkosähkön ratkaisutoimittaja ja yksi toimialan kokeneimmista yrityksistä maailmalla. Napsilla on syvällinen kokemus komponenttien teknologioista ja erityisen vahva osaaminen aurinkopaneeleista lähes 20-vuotisesta omasta tuotannosta johtuen.

Usean miljoonan euron suuruisen rahoituskokonaisuuden ensisijaisena kohteena on kasvun tarvitsema käyttöpääoma sekä organisaation kehittäminen tavoitteiden mukaiseksi. Panostuksia lisätään sekä kotimaiseen että kansainväliseen liiketoimintaan. Rahoituksen ja uusien rekrytointien myötä konsernin kokonaisvolyymin ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoden 2017 aikana.

”Aurinkosähkön kysyntä sekä Suomessa että maailmalla on kovassa kasvussa. Ala on hyvin pääomaintensiivinen ja siksi Taalerin kaltaiselle pääomasijoittajalle on tarvetta. Naps on Suomen suurin, ylivoimaisesti kokenein ja osaavin aurinkosähköratkaisuiden toimittaja, joka on pitkän historiansa aikana toimittanut järjestelmiä lähes kaikkiin sovelluksiin ja lähes jokaiseen maailman maahan.”, kertoo sijoituspäällikkö Pontus Oinonen Taalerilta.

”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Taalerin mukaan toimintaamme. Rahoituksen lisäksi yhteistyö Taalerin kanssa tuo meille runsaasti mielenkiintoisia liiketoimintamahdollisuuksia. Myös asiakasrahoitukseen tuotaneen uusia tuotteita. Uskon Napsin saavuttavan tavoitteensa yhdessä Taalerin kanssa nopeammin kuin uskallamme edes odottaa.”, Naps Solar Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Rosenlöf sanoo.

Taaleri Oyj
Viestintä

Lisätiedot:

Pontus Oinonen, sijoituspäällikkö, Taaleri, puh. 040 515 7751
Juhani Elomaa, toimitusjohtaja, Taaleri, puh. 040 778 9020
Timo Rosenlöf, hallituksen puheenjohtaja, Naps Solar Oy, puh. 040 860 9656

 

Naps Solar lyhyesti

Naps Solar on aurinkosähköjärjestelmien arvostettu osaaja. Naps toimittaa ratkaisuja asiakkaittensa moninaisiin tarpeisiin niin sähköverkkoon kytkettäviksi kuin siitä irralleen. Järjestelmät optimoidaan aina kulloiseenkin tarpeeseen yksilöllisten vaatimusten mukaisesti. Ratkaisut perustuvat poikkeuksellisen mittavaan 35-vuotiseen kokemukseen yli 200.000 toimitetusta järjestelmästä yli 140 maahan kaikissa maanosissa. Naps tunnetaan teknisesti korkealaatuisista ja luotettavista ratkaisuista. Konsernin yhtiöiden vuoden 2015 liikevaihto oli noin seitsemän miljoonaa euroa ja henkilöstö noin 30.

www.napssystems.fi

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssitalo, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy -konserni, Taaleri Sijoitus Oy -konserni, Taaleri Energia Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, sekä Inderes Oy, joka tuottaa analyysejä ja mediasisältöjä sijoittajille.

Taalerilla oli kesäkuun 2016 lopussa hallinnoitavia varoja 4,2 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3 600. Taaleri Oyj:llä on noin 2 600 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi

Taaleri Twitterissä

         Taneli Hassinen, viestintäjohtaja, puh. 040 504 3321, taneli.hassinen@taaleri.com