English Finnish
Julkaistu: 2006-02-09 07:30:00 CET
Elisa
neljännesvuosikatsaus
LOKA-JOULUKUUSSA ELISAN TULOS ENNEN VEROJA OLI 33 MILJOONAA EUROA
ELISA OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.2.2006 KLO 8.30              

LOKA-JOULUKUUSSA
ELISAN TULOS ENNEN VEROJA OLI 33 MILJOONAA EUROA

- Loka-joulukuun tulos
ennen veroja oli 33 miljoonaa euroa
(65). Liikevaihto oli 343 miljoonaa euroa
(351). Ilman
kertaluonteisia eriä tulos ennen veroja oli 27 miljoonaa
euroa
(50).

- Katsauskauden käyttökate ilman kertaluonteisia eriä oli 
89
miljoonaa euroa, eli hieman ennakoitua parempi

- Edelliseen
vuosineljännekseen verrattuna Elisan
matkaviestinnän liittymämäärä ilman
virtuaalioperaattoriliittymiä
kasvoi noin 2 300 liittymällä ja vaihtuvuus
aleni edelleen 27,2
prosentista 22,6 prosenttiin. Elisan verkon
kokonaisliittymämäärä
oli noin 2 miljoonaa kappaletta.

- Viimeisen
vuosineljänneksen aikana Elisan laajakaistaliittymien
määrä kasvoi 39 000
kappaleella ja liittymiä oli vuoden lopussa 
385 000 kappaletta. Yhdessä
Saunalahden liittymien kanssa 
kokonaisliittymämäärä oli 420 500.

Elisan
tunnusluvut olivat:

Tuloslaskelma                  
miljoonaa euroa     
10-12/05   10-12/04    1-12/05     1-12/04
Liikevaihto               343      
 351      1 337       1 356
Käyttökate              95 1)     122 2)     446
3)      455 4)
Liikevoitto                38         69        233        
242
Tulos ennen veroja         33         65        212         213
         
                                                         
Tulos/osake, euroa  
    0,18       0,35       1,22        1,10
Investoinnit                       
                               
käyttöomaisuuteen          71         59      
 204         182

1) Käyttökate ilman kertaeriä 89 miljoonaa euroa 
  
(Esteran myyntivoitto 6 miljoonaa euroa)
2) Käyttökate ilman kertaeriä 108
miljoonaa euroa
3) Käyttökate Ilman kertaeriä 346 miljoonaa euroa
4)
Käyttökate Ilman kertaeriä 441 miljoonaa euroa

Rahoitusasemaa ja kassavirtaa
kuvaavat tunnusluvut:

Rahoitusasema                 31.12.05  
31.12.04
Nettovelka                         293        462
Omavaraisuusaste,
%               61,7       49,3
                                              
  
Rahoituslaskelma               1-12/05    1-12/04
Kassavirta investointien
          308        225
jälkeen

Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että
vuodelta 2005 jaetaan
osinkoa 0,70 euroa/osake, mikä vastaa noin 66
prosenttia
tilikauden tuloksesta. Konsernin jakokelpoiset voittovarat
vuoden
lopussa olivat 276 miljoonaa euroa. Hallitus päätti myös,
että
yhtiökokoukselta tullaan hakemaaan valtuutus ostaa omia
osakkeita
enintään 10 prosenttia osakekannasta.


Toimitusjohtaja
Veli-Matti Mattila:

”Elisan asiakasmäärä kasvoi vahvasti

Vuosi 2005 oli
Elisalle vahvan markkinakasvun aikaa. Menestyimme
kovassa kilpailussa niin
matkaviestintä- kuin
laajakaistamarkkinoilla erinomaisesti.

Saavutimme
laajakaistan markkinajohtajuuden kesän aikana. Vuoden
lopussa 
laajakaistaliittymiemme määrä oli yhteensä noin 385 000,
kasvua vuoden
takaiseen yli 70 prosenttia. Näiden lisäksi meille
tuli Saunalahti-kaupan
myötä noin 35 000 liittymää. Paransimme
asiakkaidemme palvelua muun muassa
tarjoamalla entiseen hintaan
suurempia nopeuksia.

Elisan
matkaviestinliittymien määrä lisääntyi vuoden aikana noin
100 000:lla ja oli
vuoden lopulla lähes 1,5 miljoonaa. Saunalahden
tultua osaksi Elisaa syksyllä
2005 matkaviestinliittymiemme määrä 
nousi lähes kahteen miljoonaan. Elisa ja
Saunalahti muodostavat 
yhdessä vahvan suomalaisen toimijan
ICT-markkinaan.

Hintakilpailu oli huipussaan päättyneen vuoden alkusyksyllä.
Sen
jälkeen kilpailu hinnoilla on tasaantunut, ja painopiste on 
siirtynyt
palvelukilpailuun. Uusien palveluiden tarjontaa
edesauttaa huhtikuun alusta
voimaan tuleva laki, joka sallii
puhelimen ja palvelun muodostamat
palvelupaketit. Suomella on
mahdollisuus nousta takaisin Euroopan maiden
kärkijoukkoon
matkaviestinpalvelujen käytössä.

Elisa jatkaa
määrätietoisesti toimintojen tehostamista ja
yksinkertaistamista paremman
palvelun tarjoamiseksi. Arvioimme
myös, että kuluvan vuoden liikevaihto kasvaa
selvästi ja 
operatiivinen kannattavuus paranee edellisvuodesta.”

ELISA
OYJ

Vesa Sahivirta
Johtaja, IR- ja
talousviestintä

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila, puh. 010
262 2635
Talous- ja rahoitusjohtaja Jari Kinnunen, puh. 010 262
9510
Sijoittajasuhdejohtaja Vesa Sahivirta, puh. 010 262
3036

Jakelu:

Helsingin Arvopaperipörssi
Keskeiset
tiedotusvälineet


Tilinpäätöstiedote 1.1.- 31.12.2005

Elisa siirtyi
vuoden 2005 alusta konserniraportoinnissa
suomalaisesta tilinpäätöskäytännöstä
(Finnish Accounting
Standards, FAS) kansainväliseen
tilinpäätöskäytäntöön
(International Financial Reporting Standards,
IFRS).

Tilinpäätös on laadittu IFRS:n kirjaamis- ja
arvostamisperiaatteita
noudattaen.

Markkinatilanne

Kilpailutilanne oli koko vuoden 2005
kireä.
Matkaviestintäliiketoiminnassa keskimääräiset minuuttihinnat
jatkoivat
laskuaan ja liittymien käyttö kasvoi. Vuoden aikana
markkinoilla oli useita
myyntikampanjoita, joissa tarjottiin mm.
edullisia puhe- ja
tekstiviestipalveluita. Elisan
matkaviestinliittymäkanta kehittyi edelleen
myönteisesti.

Kiinteän verkon liiketoiminnassa laajakaistaliittymien
määrä
kasvoi edelleen voimakkaasti, mutta perinteisten liittyminen ja
niiden
käytön lasku oli jopa aikaisempaa voimakkaampaa.

Liikevaihdon kehitys

   
                             Tilinpäätös
miljoonaa euroa              1-12/05 
  1-12/04
Matkaviestintä                   740        713
Kiinteä verkko     
             671        654
Muut liiketoiminnat               38       
111
Segmenttien välinen myynti      -112       -122
Yhteensä                 
     1 337      1 356

Elisan liikevaihdon lasku johtui
ydinliiketoimintoihin
kuulumattomien Comptelin, Yomi Softwaren ja Esteran
osakkeiden
myynneistä. Vuoden 2005 vertailukelpoinen liikevaihto
kasvoi
hieman edelliseen vuoteen verrattuna.

Matkaviestintäliiketoiminnan
liikevaihtoon vaikuttivat Elisan
verkko-operaattorin liittymämäärän kasvu,
liittymien käytön kasvu
ja Saunalahden liittymien tuoma liikenteen lisäys.
Liikevaihdon
kasvua hidastivat yhdysliikenne- ja kuluttajahintojen
voimakas
lasku. Kiinteän verkon liiketoiminnan liikevaihdon
kasvuun
vaikuttivat Tikka Communicationsin liittäminen tytäryhtiöksi
ja
laajakaistaliiketoiminnan kasvu.

Tuloskehitys

                       
    Tilinpäätös     Ilman kertateriä
miljoonaa euroa          1-12/05  1-12/04
  1-12/05*  1-12/04**
Matkaviestintä                                          
          
 käyttökate                  220      227        190        227

käyttökate- %                30       32         26         32
 liikevoitto   
             130      138        100        138
Kiinteä verkko                
                                    
 käyttökate                  160      201
       156        201
 käyttökate- %                24       31         23    
    31
 liikevoitto                  45       91         41         91
Muut
liiketoiminnat ja                                            

konsernitoiminnot                                                  

käyttökate                   66       27          0         13
 liikevoitto   
              58       12         -8         -2
Yhteensä                      
                                  
 käyttökate                  446      455  
     346        441
 käyttökate- %                33       34         26      
  33
 liikevoitto                 233      242        133        227

* Yomi
Softwaren myyntivoitto 4 miljoonaa euroa,
yhdysliikennevahingonkorvauksia 28
milj. euroa, kiinteistöjen
myyntivoittoja 15 milj. euroa, Comptelin osakkeiden
myyntivoitto
ja tulosvaikutus 40 milj. euroa, eläkevastuiden siirtoon
liittyvä
IFRS-käsittelyn muutos 13 milj. euroa,
toimintojen
uudelleenjärjestelyvaraus -6 milj. euroa ja Esteran myyntivoitto

6 miljoonaa euroa.

** Kiinteistömyyntivoittoa 9 milj. euroa ja tuloutusta

eläkevarauksen laskentaperiaatteen muutoksesta 5 milj. euroa

Elisan
käyttökate laski 2 prosenttia edellisestä vuodesta ja
suhteellinen
kannattavuus laski yhden prosenttiyksikön 33
prosenttiin liikevaihdosta.
Vuoden 2005 käyttökatteeseen sisältyi
Yomi Softwaren ja Esteran
myyntivoittokirjaus, Comptelin
osakkeista saatu myyntivoitto, TeliaSoneralta
saatu
vahingonkorvausmaksu ja kiinteistöjen myyntivoitot. Siten
kertaeristä
puhdistettu suhteellinen kannattavuus laski 33
prosentista 26 prosenttiin.
Tähän vaikuttivat mm. matkaviestinnän
keskimääräisten kuluttaja- ja
yhdysliikennehintojen lasku,
kiinteän verkon liikennevolyymien lasku,
laajakaistaliiketoiminnan
kustannusten etupainotteisuus sekä
markkinapanostukset.

Konsernin rahoitustuotot ja -kulut olivat yhteensä -22
miljoonaa
euroa (-30). Rahoitustuottoihin sisältyi
osakkuusyhtiöiden
tulososuus 1,2 miljoonaa euroa (1,3). Rahoituskulujen
väheneminen
johtui korollisten velkojen merkittävästä
vähenemisestä.

Tuloslaskelman tuloverot olivat -34 miljoonaa euroa (-53).
Suomen
yhtiöverokanta laski vuoden 2005 alusta 29 prosentista
26
prosenttiin.

Konsernin tammi-joulukuun tulos verojen ja
vähemmistöosuuden
jälkeen oli 176 miljoonaa euroa (152). Konsernin tulos/osake
oli
1,22 euroa (1,10). Konsernin oma pääoma/osake oli vuoden 2005
lopussa
8,06 euroa (6,23 vuoden 2004 lopussa).

Konsernirakenteen muutoksia

Elisa
myi 100 prosenttisesti omistamansa Yomi Software Oy:n koko
osakekannan Sysopen
Digia Oyj:lle. Kauppahinta oli 12,1 miljoonaa
euroa, ja lisäksi Elisa vapautui
1,5 miljoonan euron
velkavastuusta.

Elisa ja IBM allekirjoittivat
sopimuksen Elisan
sovellushallintapalveluiden keskittämisestä IBM:lle
1.4.2005
alkaen. Samalla Elisasta siirtyi 150 henkilöä IBM:n
palvelukseen.

Liedon Puhelin Oy:n sulautuminen Lounet Oy:hyn
merkittiin
kaupparekisteriin 31.3.2005. Elisa omisti aiemmin
Liedon
Puhelimesta 16,8 prosenttia. Yritysjärjestelyn jälkeen Elisan
omistus
Lounetista laski 50,2 prosentista 46,7 prosenttiin. Lounet
on edelleen
yhdistetty Elisaan konserniyhtiönä perustuen 
todelliseen
määräysvaltaan.

Kestel Oy:n ja Kesnet Oy:n sulautuminen Elisaan
merkittiin
kaupparekisteriin 31.3.2005, Oy Finnet International
Ab:n
sulautuminen 31.5.2005 ja Elisa Matkapuhelinpalvelut Oy:n
sulautuminen
31.12.2005.

Elisa teki 29.4.2005 julkisen ostotarjouksen Tikka
Communications
Oy:n osakkeista. Elisan omistus nousi toukokuussa yli
50
prosenttiin, minkä takia Tikka Communications Oy yhdisteltiin
konserniin
1.6.2005 alkaen tytäryhtiönä. Elisan omistus nousi
joulukuun puolivälissä 100
prosenttiin.

Elisan omistus Comptel Oyj:ssä laski 58,1 prosentista
19,9
prosenttiin Elisan myytyä toukokuun lopussa 40 946 000 Comptel
Oyj:n
osaketta institutionaalisille sijoittajille 65,1 miljoonalla
eurolla. Comptel
Oyj yhdisteltiin konserniin tytäryhtiönä
31.5.2005 saakka.

Elisan myi
1.6.2005 35 prosentin osakeomistuksensa Racap Solutions
Oy:stä Capgemini
Finland Oy:lle.

Elisa myi 27.6.2005 Lippupiste Oy:n osakekannasta
Interavanti
Oyj:lle 55,1 prosenttia ja Cardplus Oy:lle 25 prosenttia.
Elisalle
jäi edelleen Lippupisteestä 19,9 prosentin omistus, jonka
ostajat
ovat sitoutuneet ostamaan Elisalta kahden vuoden kuluttua.

Elisa
siirsi eläkesäätiöstä henkilöstönsä eläketurvan hoidon
1.7.2005 alkaen TEL-
eläkkeiden osalta Keskinäinen
työeläkevakuutusyhtiö Varmalle ja
lisäeläketurvan osalta
Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sammolle.

Elisa teki
7.7.2005 julkisen osakevaihtotarjouksen kaikista
Saunalahti Group Oyj:n
liikkeeseen laskemista osakkeista ja
ostotarjouksen Saunalahden
optionhalitijoille. Elisan omistus
Saunalahti Group Oyj.stä oli vuoden lopussa
noin 97 prosenttia.
Saadakseen omistukseensa kaikki Saunalahden osakkeet Elisa
teki
lopuista osakkeista ja optio-oikeuksista lunastustarjouksen ja
käynnisti
samanaikaisesti lunastustarjouksen kanssa osakeyhtiölain
mukaisen
vähemmistöosakkeiden lunastusmenettelyn, joka
päättyi 13.1.2006 klo 16.30.
Elisa on käynnistänyt osakeyhtiölain
mukaisen välimiesmenettelyn Saunalahti
Group Oyj:n osakkeiden
lunastamiseksi.

Elisa myi 4.11.2005
turvaliiketoimintaan keskittyneen Estera Oy:n
osakekannan ISS Security Oy:lle.
Kaupan yhteydessä Estera myi osan
liiketoiminnastaan Estera Oy:n toimivalle
johdolle.

Elisa myi 30.11.2005 aikaisemmin Radiolinjan käytössä
olleen
Kiinteistö Oy Espoon Keilasatama 5:n koko osakekannan
Kuntien
eläkevakuutukselle. Myyty kiinteistö ei kuulu Elisan
strategian
mukaisiin omistuksiin.

Matkaviestintäliiketoiminta

          
             9-12/05     9-12/04     1-12/05     1-12/04                       
                   
Kokonaisliittymämäärä   
(Suomi ja Viro)       2 228 101 
 1 609 015   2 228 101   1 609 015
Kokonaisliittymämäärä   
Suomessa*        
    1 962 101   1 383 515   1 962 101   1 383 515                
-
Verkko-operaattori   
  Suomessa**          1 483 129   1 383 515   1 483 129 
 1 383 515                     
- Saunalahden liit-
  tymät                
478 973           -     478 973           -
Liittymät Virossa       266 000   
 225 500     266 000     225 500

* Elisan verkko-operaattori Suomessa
**
Elisan verkko-operaattori Suomessa ilman Saunalahtea

Toiminnalliset luvut
ilman Saunalahtea Suomessa

Liikevaihto/liittymä***
(ARPU),€                
  30,4       37,0         32,5        37,8
Vaihtuvuus (churn)***, %   22,6    
  38,9         28,4        33,7
Käyttö, milj. min.*       1 070        659    
   3 509       2 498
Käyttö, min./
liittymä/kk***              180        161
         172         156
SMS, milj. kpl*             275        154         
827         537
SMS, kpl/liittymä/kk***      40         38           38       
  34
Lisäarvopalvelut/ 
liikevaihto, %               17         14          
16          14

* Elisan verkko-operaattori Suomessa 
*** Elisan
palveluoperaattori Suomessa, ei sisällä Saunalahtea

Vuoden aikana Elisan
verkko-operaattorin liittymämäärä Suomessa
kasvoi merkittävästi Saunalahden
siirrettyä liittymänsä Elisan
verkkoon. Liittymiä oli vuoden lopussa noin
kaksi miljoonaa
kappaletta. Ilman Saunalahden liittymiä Elisan liittymämäärä
oli
1 483 129, kasvua 2 335 liittymää edellisestä neljänneksestä.

Vuonna
2005 Elisan oman palveluoperaattorin soitettujen
puheluminuuttien määrä
liittymää kohden kasvoi noin 10 prosenttia
ja lähetettyjen tekstiviestien
(SMS) määrä nousi noin 12
prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Verkko-operaattorin
soitettujen minuuttien määrä kasvoi 40 prosenttia ja
tekstiviestit
54 prosenttia. Verkko-operaattorin kasvaneeseen
liikennemäärään
vaikutti oleellisesti Saunalahden tuoma lisäliikenne
1.9.2005
jälkeen.

Liittymäkohtainen liikevaihto (ARPU) laski noin 14
prosenttia
edelliseen vuoteen verrattuna, mikä johtui
yhdysliikennemaksujen
ja kuluttajahintojen laskusta.

Elisan Virossa toimiva
tytäryhtiö menestyi hyvin. Liikevaihto oli
88,1 miljoonaa euroa (75,3),
käyttökate 27,9 miljoonaa euroa
(22,5) ja liikevoitto 18,5 miljoonaa euroa
(13,2). Liittymämäärä
oli vuoden 2005 lopussa 266 000 (225 500).

Elisa sopi
uusista matkaviestinverkkojen yhteenliittämismaksuista
TeliaSonera Finlandin
ja Finnet Verkkojen kanssa. Elisan
matkaviestinverkon yhteenliittämismaksu on
1.6.2005 alkaen 8,4
senttiä minuutilta. Aikaisempi maksu oli 10 senttiä
minuutilta.

Elisa toi markkinoille Vodafone Push Email -palvelun, jonka
avulla
sähköpostin lähettäminen ja vastaanottaminen
matkapuhelimella
helpottuu.

Elisa esitteli yhdessä Nokian kanssa uuden
matkapuhelinkonseptin,
jossa puhelin ja palvelut ovat samassa paketissa. Elisa
Mobi-
valikon ansiosta hyöty- ja viihdepalvelut sekä puhelimen
tärkeimmät
ominaisuudet ovat helposti käytettävissä.

Elisa toi asiakkailleen
kansalaisvarmenteellisen SIM-kortin.
Elisan ja Väestörekisterikeskuksen
yhdessä tuottama palvelu
mahdollistaa kuluttajille edullisen, turvallisen
ja
käyttäjäystävällisen tavan sähköisiin palveluihin.

Kiinteän verkon
liiketoiminta

kappaletta                      31.12.05     31.12.04 
muutos-%
Laajakaistaliittymät yhteensä    420 465      250 390        68
  -
Elisan liittymät             384 909      222 307        73
  - Saunalahden
liittymät         35 556       28 083        27
ISDN kanavat                  
  128 665      159 591       -19
Kaapeli-TV –liittymät            214 054     
198 447         8
Analogiset ja muut liittymät     578 002      639 202      
-10
Liittymät yhteensä             1 305 630    1 219 547         7

Elisan
laajakaistaliittymien kysyntä jatkui koko vuoden 2005
voimakkaana.  Lisäystä
vuoden takaisesta liittymämäärästä oli 
73 prosenttia. Yhtiö saavutti
laajakaistamarkkinajohtajuuden
Suomessa.

Suomen kansallisen
laajakaistastrategian mukainen miljoonan
laajakaistaliittymän tavoite
ylitettiin kesäkuussa. Perinteisten
liittymien määrä jatkoi edelleen laskuaan
puheen siirtyessä
matkaviestintäverkkoon ja dataliikenteen
siirtyessä
laajakaistaliittymiin.

Maaliskuun alussa tuli voimaan
lankaverkosta matkapuhelimeen
soittamisen hinnoitteluperusteiden muutos. Tämä
mahdollisti
loppuasiakkaille halvemmat hinnat soitettaessa
lankaverkosta
matkapuhelimeen.

Henkilöstö

Elisan palveluksessa oli
vuonna 2005 keskimäärin 4 989 henkilöä 
(5 590). Vuoden lopussa henkilömäärä
oli 4 681 (5 376).

                            31.12.05     31.12.04    
muutos-%
Matkaviestintä                 1 629        1 477         
+10
Kiinteä verkko                 3 001        3 015           -0
Muu
liiketoiminta                  -          814             
Konsernitoiminnot  
              51           70          -27
Yhteensä                       4
681        5 376          -13

Vuoden aikana Comptelin myynnin seurauksena
henkilöstömäärä väheni
noin 420 henkilöllä, Esteran myynnin seurauksena noin
160
henkilöllä ja Yomi Softwaren myynnin seurauksena noin 260
henkilöllä.
Henkilöstömäärää kasvatti Tikka Communicationsin ja
Saunalahden tulo Elisan
tytäryhtiöksi. Kumpikin yhtiö kasvatti
henkilömäärää noin 260
henkilöllä.

Elisa teki vuonna 2005 merkittävän
liiketoimintarakenteellisen
muutoksen keväällä ja kesällä. Tätä täsmennettiin
vuoden 2005 
lopussa. Osana tätä muutosta Elisa toteutti toimintojen

uudelleenjärjestelyjä tavoitteena toiminnan yksinkertaistaminen 
ja
tehostaminen. Tämä johti ulkoistuksiin ja pienempään 
henkilöstötarpeeseen.
Henkilöstömäärän vähentämisessä
käytettiin eläkejärjestelyitä ja
tukipaketteja.

Investoinnit

miljoonaa euroa                         
1-12/05   1-12/04
Investoinnit käyttöomaisuuteen,josta         204      
182
- matkaviestintäliiketoiminta                 86        68
-
GSM-rahoitussopimusten  takaisinostot        4        20
- kiinteän verkon
liiketoiminta              112        88
- muut                               
         2         6
Osakkeet                                     415       
61
- joista osakevaihdolla hankittu             361        47
Yhteensä       
                             619       243
 
Rahoitusasema

Elisan
rahoitusasema ja likviditeetti pysyivät vuoden 2005 aikana
hyvinä. Kassavirta
investointien jälkeen oli 308 miljoonaa euroa
(225). Kassavirran kasvuun
edellisestä vuodesta vaikuttivat
erityisesti ydinliiketoimintaan
kuulumattomien liiketoimintojen,
lainasaamisen ja käyttöomaisuuden myynnit
sekä saadut
vahingonkorvaukset.

Elisa allekirjoitti 17.6.2005
seitsenvuotisen 170 miljoonan euron
syndikoidun lainan. Laina korvasi
kesäkuussa 2003 allekirjoitetun
samansuuruisen lainajärjestelyn.

Ennen
Elisan TEL-eläkevastuiden siirtymistä Keskinäinen
eläkevakuutusyhtiö Varmalle,
Elisa maksoi Elisa-konsernin
Eläkesäätiölle ennenaikaisesti takaisin 64
miljoonan euron
suuruiset eläkelainat.

Elisa päivitti 7.11.2005
EMTN-ohjelman uusien
direktiivivaatimusten mukaiseksi.

Rahoituksen
keskeiset tunnusluvut:
miljoonaa euroa                          31.12.05    
31.12.04
Nettovelka                                    293         
462
Gearing, %                                   21,7        
50,6
Omavaraisuusaste, %                          61,7         49,3
         
                                                    
                         
                1-12/05      1-12/04
Kassavirta investointien jälkeen         
    308          225

Voimassaolevat rahoitusjärjestelyt:
miljoonaa euroa   
                 Enimmäismäärä     Käytössä 
                                 
                    31.12.05
Komittoitu luottolimitti                      170
           0
Yritystodistusohjelma 1)                      150           
0
EMTN-ohjelma 2)                             1 000          452

1) Ohjelma
ei ole komittoitu
2) Eurooppalainen joukkovelkakirjaohjelma, ei
komittoitu.

Pitkien lainojen luokitukset:
Luokittaja                       
Luokitus  Luokituksen näkymä
Moody’s Investor Services             Baa2       
       vakaa
Standard & Poor’s                      BBB       
negatiivinen

Osake

Yhtiön kokonaisosakemäärä oli vuoden lopussa 166 066
016 
(141 989 109) kappaletta ja markkina-arvo 2 596 miljoonaa euroa
(1
682).

Yhtiön osakkeita vaihdettiin Helsingin Arvopaperipörssissä
vuoden
2005 aikana kaikkiaan 248,3 miljoonaa kappaletta 3 464 miljoonan
euron
kokonaishintaan. Vaihto oli 171,5 prosenttia ulkona olevien
osakkeiden
määrästä.

Elisalla ei vuoden lopussa ollut voimassa olevia
optio-oikeuksia.

Omat osakkeet

Konserniyhtiöiden omistuksessa olevien
Elisan osakkeiden
kokonaismäärä oli vuoden lopussa  180 000 kappaletta (vuoden
2004
lopussa 210 672), osakkeiden nimellisarvo oli yhteensä 90 000
euroa ja
osuus osakepääomasta ja äänistä oli 0,11 prosenttia.

Tutkimus ja
kehitys

Konsernissa käytettiin vuonna 2005 tutkimus- ja kehitystoimintaan
8
miljoonaa euroa (17). Merkittäviä tutkimustrendejä olivat mm. IP-
teknologiat,
päätelaitteiden kehitys ja palvelukeskeinen
arkkitehtuuri. Uusien palvelujen
kehittämisessä avainasemassa on
asiakaskeskeinen tutkimus. Osana
asiakassuuntautuneisuuden 
lisäämistä T&K -yksikkö siirrettiin päättyneen
tilikauden lopussa 
osaksi liiketoimintayksikköjä.


Elisan ylimääräinen
yhtiökokous

Elisa Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous päätti 5.12.2005
hallituksen
ehdotuksen mukaisesti maksaa ylimääräisenä osinkona 0,40
euroa
osakkeelta. Lisäksi yhtiön hallituksen jäsenmäärää lisättiin
kahdella
siten, että hallituksessa on 8 jäsentä. Uusiksi jäseniksi
valittiin pääjohtaja
Lasse Kurkilahti ja asianajaja Matti Manner.
Elisan yhtiöjärjestyksestä
poistettiin kohta ”Äänestysrajoitus”.

Hallituksen valtuudet

Elisan
14.3.2005 pidetty varsinainen yhtiökokous hyväksyi
hallituksen ehdotuksen,
jolla hallitus valtuutetaan päättämään
osakepääoman korottamisesta. Valtuutus
on voimassa vuoden ja sen
nojalla merkittävien uusien osakkeiden
yhteenlaskettu määrä saa
olla enintään 28,3 miljoonaa kappaletta ja yhtiön
osakepääoma voi
korottua yhteensä enintään 14 150 000 eurolla.

Yhtiökokous
hyväksyi hallituksen ehdotukset valtuutuksesta omien
osakkeiden hankkimiseen
ja luovuttamiseen. Valtuutukset koskevat
korkeintaan 6 888 000 omaa
osaketta.

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen yhteisellä
arvo-
osuustilillä olevien osakkeiden myymisestä osakeyhtiölain 3a luvun
3a §
mukaisesti.

Suunnattu osakeanti

Elisa teki 7.7.2005 julkisen
osakevaihtotarjouksen kaikista
Saunalahti Group Oyj:n liikkeeseen laskemista
osakkeista. Elisan
osakevaihtotarjouksessa tarjoama vastike oli 1 Elisan
osake
kutakin Saunalahden 5,6 osaketta kohden. Vastike oli
laskennallisesti
noin 27 prosenttia korkeampi kuin Saunalahden
osakkeen kaupankäyntimäärällä
painotettu keskikurssi viimeisen 12
kuukauden ajanjaksolta. Elisa teki lisäksi
Saunalahden
optionhaltijoille ostotarjouksen, jossa tarjotaan 1,53
euroa
käteistä kutakin vuoden 2002 optio-ohjelman optio-oikeutta kohden
ja
1,82 euroa käteistä kutakin vuoden 2003 optio-ohjelman optio-
oikeutta kohden.
Elisan tarjoaman vastikkeen laskennallinen
kokonaismäärä oli tarjoushetkellä
noin 320 miljoonaa euroa.

Elisan omistusosuus ylitti kaksi kolmasosaa (2/3)
Saunalahden
osakkeiden tuottamasta äänimäärästä Elisan toteutettua 
4.11.2005
päättyneen ostotarjouksen Saunalahden osakkeista ja
optioista.
Elisa teki 11.11.2005 päätöksen ostotarjouksen toteuttamisesta,
ja
Saunalahden osakkeiden omistusoikeus siirtyi Elisalle 14.11.2005.
Vuoden
2005  lopussa Elisa omisti noin 97 prosenttia Saunalahden
osakkeista ja niiden
tuottamasta äänimäärästä.

Elisa teki 12.12. Saunalahden osakkeista ja
optio-oikeuksista
lunastustarjouksen, joka päättyi 13.1.2006 klo 16.30.
Elisa
käynnisti samanaikaisesti lunastustarjouksen kanssa
osakeyhtiölain
mukaisen vähemmistöosakkeiden lunastusmenettelyn saadakseen
kaikki
Saunalahden osakkeet omistukseensa.

Merkittävät oikeudelliset
asiat

Elisa ja TeliaSonera sopivat luopuvansa oikeudenkäynneistä
koskien
matkaviestinverkkojen yhteenliittämismaksujen palautus-
ja
korvausasioita sekä TeliaSoneran nostamaa patenttikannetta.
Ratkaisuna
TeliaSonera Finland maksoi korvauksia Elisalle 30
miljoonaa euroa. Elisa sopi
myös vastaavat vaatimukset Finnet
Verkkojen osalta ja maksoi korvauksia Finnet
Verkoille 2 miljoonaa
euroa. Finnet Verkot on käynnistänyt vuoden 2006
alussa
välimiesmenettelyn liittyen Saunalahden
yhteenliittämiskorvauksiin.

Välimiesoikeus vahvisti Yomi Oyj:n sulautumiseen
liittyvässä
lunastusmenettelyssä osakkeen lunastushinnaksi 7,30
euroa
osakkeelta. Lunastus koski 636 294 kappaletta Yomi Oyj:n
entistä
osaketta. Asian käsittely jatkui käräjäoikeudessa 428 600
osakkeen
osalta.

Helsingin Käräjäoikeus hylkäsi Elisa Matkapuhelinpalvelut
Oy:n
(entinen Oy Radiolinja Ab) kevään 2000 yhtiökokouksen
osakepääoman
korotuspäätöksestä nostetun moitekanteen Elisan kannan
mukaisesti.
Kantajat ovat valittaneet päätöksestä Hovioikeuteen.
Elisa
Matkapuhelinpalvelut Oy:n sulautuminen Elisaan
merkittiin
kaupparekisteriin 31.12.2005.

Entisen Oy Radiolinja Ab:n
osakkeiden osakeyhtiölain mukaiseen
lunastukseen liittyen välimiesoikeus antoi
vuonna 2001 päätöksen
7.904,83 euron lunastushinnasta. Lunastushintaan
liittyviä
oikeudenkäyntejä on vireillä vielä 325 osakkeen osalta.

Elisa on
käynnistänyt osakeyhtiölain mukaisen välimiesmenettelyn
Tikka Communications
Oy:n jäljellä olevien osakkeiden
lunastamiseksi. Elisa sai lunastettaviin
osakkeisiin
omistusoikeuden joulukuussa 2005.

Elisa on käynnistänyt
osakeyhtiölain mukaisen välimiesmenettelyn
Saunalahti Group Oyj:n osakkeiden
lunastamiseksi. Elisa vaatii
lunastushinnaksi 2,29 euroa osakkeelta.
Välimiesoikeuden
käsiteltävänä on lunastushinta noin 3,8 miljoonan osakkeen
osalta.

Viranomaisilla on meneillään Elisaa koskevia tutkimuksia
ja
selvityksiä liittyen mm. laajakaistan ja kiinteän verkon
hinnoitteluun
sekä yhteenliittämishintoihin.

Elisan toimintaan liittyvät olennaiset
riskit

Telekommunikaatiotoimiala on erityisen kilpailtu
Elisan
päämarkkina-alueilla. Kireä kilpailu voi vaikuttaa
Elisan
liiketoimintaan.

Tietoliikennetoiminnan nopealla teknologisella
kehityksellä voi
olla merkittäviä vaikutuksia liiketoimintaan.

Elisan
päämarkkina-alue on Suomi, jossa matkapuhelimien määrä
asukasta kohden on
maailman suurimpia. Tämän takia
matkapuhelinliittymien kokonaismarkkina
maassamme ei voi enää
olennaisesti kasvaa. Lisäksi Elisan kiinteän
verkon
puhelinliikenteen osuus on vähentynyt viime vuosina. Nämä
tekijät
voivat rajoittaa kasvumahdollisuuksia.

Telekommunikaatioala on
voimakkaasti säännelty. Elisa ja sen
liiketoimintaa valvovat ja säätelevät
useat viranomaistahot. Nämä
tahot mm. säätelevät joidenkin Elisan tuotteiden
ja palvelujen
hintatasoja.

Tilikauden jälkeiset tapahtumat

Elisa ja
Manpower sopivat 2.1.2006 Elisan Contact Centerien
telemarkkinointityyppisten
outbound-toimintojen ulkoistamisesta
Manpower Business Solutions Oy:lle
helmikuun alusta lulkien.
Liiketoiminnan siirron yhteydessä 134 henkilöä
Elisan Contact
Centereistä siirtyi 1.1.2006 alkaen ns. vanhoina
työntekijöinä
Manpowerin palvelukseen.

Elisa uudisti liiketoiminnan
toimintamalliaan entistä
asiakassuuntautuneemmaksi ja tehokkaammaksi
strategisten
valintojen mukaisesti. Elisan johtoryhmää
laajennettiin
Saunalahdesta tulevilla henkilöillä ja samalla tapahtui
kiertoa
sekä vastuujakoja uudistettiin.

Näkymät vuodelle 2006

Suomen
telekommunikaatiomarkkinoiden haasteellinen kilpailutilanne 
jatkuu edelleen
painopisteen siirtyessä yhä enemmän palveluihin.
Matkaviestinnän ja
laajakaistatuotteiden käyttö jatkaa kasvuaan.
Elisan tavoitteena on edelleen
vahvistaa asemaansa johtavana
palveluiden tarjoajana.

Konsernin
liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi edellisestä 
vuodesta. Muutokset
toimintaympäristössä tuovat epävarmuutta 
tuloksen ennustettavuuteen.
Kuitenkin kertaluonteisista eristä 
puhdistetun käyttökatteen ja liikevoiton
arvioidaan paranevan 
edellisestä vuodesta. Tähän vaikuttavat mm.
Saunalahti-kaupan 
synergiaedut, ja tehostamistoimenpiteet.

Koko vuoden
käyttöomaisuusinvestointien arvioidaan olevan 13-15
prosenttia liikevaihdosta
ja kassavirta on edelleen selvästi
positiivinen. Vuodelle 2006 ajoittuu
merkittäviä "yhden Elisan"
toimintamallia tukevien prosessien, IT- ja
tuotantojärjestelmien 
uusimisia.

HALLITUS

Taulukot

Tässä
tiedotteessa esitetyt tilinpäätöstiedot perustuvat yhtiön
tilintarkastettuun
tilinpäätökseen. Tilintarkastuskertomus on
annettu 8.2.2006

KONSERNIN
TULOSLASKELMA
milj. euroa 
                                         10-12  
10-12    1-12    1-12
                                          2005    2004  
 2005    2004

Liikevaihto                              343,0   350,8  1337,3
 1356,0
Liiketoiminnan muut tuotot                12,4    16,1   113,9   
27,0
Liiketoiminnan kulut                    -260,9  -244,9 -1005,1 
-928,2
Käyttökate                                94,5   122,0   446,1  
454,8
Poistot ja arvonalentumiset              -56,8   -52,7  -213,2 
-213,2
Liikevoitto                               37,7    69,3   232,9  
241,6
Osuus osakkuusyritysten tuloksista         0,0     1,4     1,2    
1,3
Rahoitustuotot ja -kulut, netto           -5,1    -5,9   -22,2  
-30,4
Voitto ennen veroja                       32,6    64,8   211,9  
212,5
Tuloverot                                 -4,6   -13,3   -34,1  
-53,2
Tilikauden voitto                         28,0    51,5   177,8  
159,3

Tilikauden voiton jakautuminen
  Emoyhtiön omistajille               
   27,2    48,5   176,2   151,7
  Vähemmistölle                            0,8
    3,0     1,6     7,6
Tilikauden voitto                         28,0    51,5
  177,8   159,3


Tulos/osake (euroa)
Laimentamaton                        
    0,18    0,35    1,22    1,10
Laimennettu                              
0,18    0,35    1,22    1,10

Ulkona olevia osakkeita keskimäärin 
(1000
osaketta)
Laimentamaton                           153822  137570  144807 
137321
Laimennettu                             153822  137570  144807 
137321


LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA-
SEGMENTEITTÄIN
milj. euroa
          
                             10-12   10-12    1-12    1-12
                   
                     2005    2004    2005    2004

Matkaviestintä            
             197,3   179,9   739,9   712,8
Kiinteä verkko                     
    173,0   162,0   670,9   653,6
Muut yhtiöt                              
1,5    33,5    38,2   108,4
Allokoimattomat erät                             
2,4             2,4
Segmenttien välinen liikevaihto         -28,8   -27,0 
-111,7  -121,2
Konserni yhteensä                       343,0   350,8  1337,3 
1356,0

KÄYTTÖKATE LIIKETOIMINTA-
SEGMENTEITTÄIN
milj. euroa
             
                          10-12   10-12    1-12    1-12
                      
                  2005    2004    2005    2004

Matkaviestintä               
           51,8    56,7   220,1   227,0
Kiinteä verkko                        
  36,8    48,2   159,6   200,7
Muut yhtiöt                               5,2  
  7,5    55,8    20,3
Allokoimattomat erät                      0,7     9,6   
10,5     6,8
Konserni yhteensä                        94,5   122,0   446,1  
454,8

LIIKEVOITTO LIIKETOIMINTA-
SEGMENTEITTÄIN
milj. euroa
             
                          10-12   10-12    1-12    1-12
                      
                  2005    2004    2005    2004

Matkaviestintä               
           27,1    34,6   129,9   138,1
Kiinteä verkko                        
   3,4    20,8    44,8    91,1
Muut yhtiöt                               5,2  
  3,6    47,3    10,2
Allokoimattomat erät                      2,0    10,3   
10,9     2,2
Konserni yhteensä                        37,7    69,3   232,9  
241,6


KONSERNITASE
milj. euroa 
                                        
              31.12.  31.12.
                                                 
       2005    2004
Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet               
                  178,7    68,7
Liikearvo                                     
         770,6   473,3
Aineelliset hyödykkeet                                 
660,6   724,2
Osuudet osakkuusyrityksissä                               0,4   
11,7
Myytävissä olevat sijoitukset                            44,2    
9,3
Laskennallinen verosaaminen                              42,5   
42,5
Muut saamiset                                            10,6    47,6
  
                                                    1707,6 
1377,3
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus                                   
      20,3    15,1
Myyntisaamiset ja muut saamiset                        
261,8   308,5
Rahavarat                                               212,7  
162,8
                                                        494,8  
486,4
Varat yhteensä                                         2202,4 
1863,7

Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma               1337,3  
883,5
Vähemmistöosuus                                          12,4   
31,0
Oma pääoma yhteensä                                    1349,7  
914,5

Pitkäaikaiset velat
Laskennallinen verovelka                         
       40,6    29,8
Varaukset                                                
9,4    21,4
Pitkäaikaiset korolliset velat                          393,7  
593,4
Muut pitkäaikaiset velat                                 12,7    10,3
 
                                                      456,4  
654,9
Lyhytaikaiset velat
Varaukset                                          
      3,4     3,3
Lyhytaikaiset korolliset velat                         
112,4    31,8
Ostovelat ja muut velat                                 280,4  
259,2
                                                        396,3  
294,3

Oma pääoma ja velat yhteensä                           2202,4 
1863,7


OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET
milj. euroa 

                      Yli- 
Omat   Muut Kertyneet Vähemmis-       Oma   
            Osake- kurssi- osak-
rahas-   voitto-       tön    pääoma
            pääoma rahasto  keet    tot  
  varat     osuus  yhteensä
Oma pääoma 
31.12.2003    69,0   516,7   0,0   
3,4     110,0      77,4     776,5
IFRS:n 
käyttöönoton 
vaikutus            
      -24,7                       -4,1     -28,8
Oikaistu oma 
pääoma

1.1.2004      69,0   516,7 -24,7    3,4     110,0      73,3    
747,7
Tytäryritys-
ten hankinnat                                 1,1    
-37,1     -36,0
Myytävissä 
olevat 
sijoitukset                        -0,4 
                        -0,4
Muut muutokset                              -12,0
      0,3     -11,7
Suoraan omaan 
pääomaan 
kirjatut erät                  
   -0,4     -10,9     -36,8     -48,1
Tilikauden 
voitto                     
                151,7       7,6     159,3
Kaudella kir-
jatut tuotot 
ja
kulut                    
yhteensä                           -0,4     140,7   
 -29,2     111,1
Osingonjako                                           -13,1  
  -13,1
Osakeanti      2,0    13,7         31,5                         
47,2
Omien 
osakkeiden 
myynti                     21,6                     
            21,6
Oma pääoma 
31.12.2004    71,0   530,4 -3,1    34,5    
250,8      31,0     914,5


Oma pääoma 
1.1.2005      71,0   530,4 -3,1   
34,5     250,8      31,0     914,5
Tytäryritysten 
myynti                    
                           -15,8     -15,8
Tytäyritysten 
hankinnat          
       -0,2                        -0,2      -0,4
Myytävissä 
olevat

sijoitukset                        34,7                          34,7
Muut
muutokset                                3,7                 3,7
Suoraan omaan

pääomaan 
kirjatut erät              -0,2    34,7       3,7     -16,0     
22,2
Tilikauden 
voitto                                      176,2       1,6 
   177,8
Kaudella kir-
jatut tuotot 
ja kulut                   
yhteensä  
                -0,2    34,7     179,9     -14,4     200,0
Osingonjako        
                       -123,2      -4,2    -127,4
Osakeanti     12,0          
     349,7                         361,7
Omien osak-
keiden myynti           
   0,8                                   0,8
Oma pääoma 
31.12.2005    83,0  
530,4 -2,5   418,9     307,5      12,4    1349,7


TILIKAUDEN VOITON
TÄSMÄYTYSLASKELMA
milj.euroa 
                                               
        10-12    1-12
                                                        
2004    2004

Tilikauden voitto ennen vähemmistöosuutta FAS:n mukaan   38,3  
113,9
Vaikutukset IFRS:iin siirtymisestä:
Liikearvon poiston peruutus        
                     10,9    44,6
Työsuhde-etuudet                            
             7,1    10,7
Vuokrasopimukset                                     
   -4,3    -9,6
Rahoitusinstrumentit                                      0,0 
   0,5
Tuloverot                                                -0,5   
-0,8
IFRS-oikaisut yhteensä                                   13,2   
45,4

Tilikauden voitto IFRS:n mukaan                          51,5  
159,3

Tilikauden voiton jakautuminen
Emoyhtiön omistajille                 
                  48,5   151,7
Vähemmistölle                                  
          3,0     7,6
                                                        
51,5   159,3
OMAN PÄÄOMAN TÄSMÄYTYSLASKELMA
milj.euroa
                     
                                   1.1.  31.12.
                              
                          2004    2004

Oma pääoma FAS:n mukaan              
                  699,1   851,0
Vaikutukset IFRS:iin siirtymisestä:

Liikearvon poiston peruutus                                     
44,6
Työsuhde-etuudet                                        -24,0  
-13,5
Vuokrasopimukset                                          4,7   
-4,9
Arvonkorotusten peruutus                               
-11,1
Rahoitusinstrumentit                                      0,9    
1,1
Muut oikaisut                                             1,7    
1,6
Tuloverot                                                 3,2    
3,6
IFRS-oikaisut yhteensä                                  -24,6   
32,5
Emoyhtiön osakkeenomistajille                           674,5  
883,5

Vähemmistöosuudet FAS:in mukaan                          77,4   
33,6
IFRS-oikaisut                                            -4,1   
-2,6
Vähemmistölle                                            73,3   
31,0

Oma pääoma IFRS:n mukaan                                747,8  
914,5


KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA
milj. euroa 
                          
                              1-12    1-12
                                   
                     2005    2004
Liiketoiminnan rahavirta
Voitto ennen
veroja                                     211,9   212,5
Oikaisut yhteensä    
                                  146,9   199,7
Käyttöpääoman muutos          
                         -23,7     4,9
Liiketoiminnan rahavirta               
                335,1   417,1

Maksetut korot sekä saadut korot ja osingot   
         -20,4   -45,8
Maksetut verot                                         
 -5,1   -16,0
Liiketoiminnan nettorahavirta                           309,6  
355,3

Investointien rahavirta
Investoinnit käyttöomaisuuteen               
         -194,9  -171,4
Investoinnit osakkeisiin ja muihin sijoituksiin       
  -4,1   -10,4
Omaisuuden myynnit                                      197,4  
 51,4
Investointien nettorahavirta                             -1,6 
-130,4

Rahavirta investointien jälkeen                         308,0  
224,9

Rahoituksen rahavirta
Omien osakkeiden myynti                        
          0,8     6,4
Korollisten saamisten lisäys/vähennys (-/+)             
 0,8    24,3
Pitkäaikaisten lainojen maksut (-)                     -102,4 
-110,7
Lyhytaikaisten lainojen lisäys (+), vähennys (-)        -18,6  
-15,3
Rahoitusleasingvelkojen maksut (-)                      -16,7  
-21,0
Maksetut osingot                                       -122,0  
-13,0
Rahoituksen nettorahavirta                             -258,1 
-129,3

Rahavarojen muutos                                       49,9   
95,6
Rahavarat tilikauden alussa                             162,8   
67,2
Rahavarat tilikauden lopussa                            212,7  
162,8


VASTUUT
milj. euroa
                                              
        31.12.  31.12.
                                                       
 2005    2004
Kiinnitykset, pantit ja takaukset
Kiinnitykset
  Omasta ja
konserniyhtiöiden puolesta                   18,7    27,6
Annetut pantit
 
Vakuudeksi annetut talletukset                          0,9     0,2
Annetut
takaukset
  Muiden puolesta                                        
3,1
Kiinnitykset, pantit ja takaukset yhteensä               22,6   
27,8

Johdannaissopimukset
Termiini- ja swapsopimukset
  Nimellisarvo      
                                            13,5

Leasingsopimukset ja
muut
sopimusvelvoitteet
Leasingvastuut                                          
14,3    18,3
Takaisinostovastuut                                       0,7    
1,2
Vuokravastuut kiinteistöistä                             63,3   
77,2
Vuokravastuut yhteensä                                   78,3   
96,7

Muut vastuut
Vuokraus-/takaisinvuokraussopimuksen
keskeytysriski (ns.
QTE-järjestely)                      23,5    22,8
QTE-järjestelyn kokonaisarvo
                           171,5   149,8
Muut vastuut                         
                    0,6     9,1

TUNNUSLUVUT
milj. euroa  
                
                       10-12   10-12    1-12    1-12
                         
               2005    2004    2005    2004

Oma pääoma/osake, (euroa)       
                        8,06    6,23
Korollinen nettovelka                    
              293,5   462,2
Gearing                                           
    21,7 %  50,6 %
Omavaraisuusaste                                       61,7
%  49,3 %
Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen     71,3    59,2   204,4  
181,8
josta rahoitusleasingilla hankittu 
osuus                              
      0,3     4,9     9,5    10,4
Bruttoinvestoinnit % liikevaihdosta    20,8
%  16,9 %  15,3 %  13,4 %
Sijoitukset osakkeisiin                 374,7   
52,6   414,8    61,1
josta osakevaihdolla hankittu osuus     361,2    47,2  
361,2    47,2
Henkilöstö keskimäärin                                   4989   
5590

Tunnuslukujen laskentakaavat

Gearing  %  
                         
       Korolliset velat  - rahavarat
                               
--------------------------------x 100
                                 Oma
pääoma + vähemmistöosuudet

Omavaraisuusaste % 

                          
      Oma pääoma + vähemmistöosuudet
                               
--------------------------------x 100
                                Taseen
loppusumma - saadut ennakot


Korollinen nettovelka           
            
                   
                                Korolliset velat -
rahavarat


Oma pääoma/osake 
                             Oma pääoma ilman
vähemmistön osuutta
                  
--------------------------------------------------
                   Ulkona
olevien osakkeiden lukumäärä kauden lopussa


Tulos/osake 

              
              Emoyhtiön omistajille kuuluva voitto
                     
-----------------------------------------------
                      Ulkona
olevien osakkeiden lukumäärä keskimäärin