Julkaistu: 2016-01-26 09:00:00 CET
Taaleri Oyj
Lehdistötiedote

Taaleritehdas solmi merkittävän raamisopimuksen tuulivoimalatoimituksista

 

Taaleritehtaan tuulivoimarahasto on solminut yli 300 miljoonaa euron raamisopimuksen koskien tuulivoimalatoimituksia vuosille 2016 ja 2017. Sopimuksen myötä Taaleritehdas jatkaa yhteistyötään Nordex Energyn kanssa myös seuraavien tuulipuistojen voimalaitostoimitusten osalta. Raamisopimus koskee pääasiassa Nordexin kolmen megawatin N131-voimalaa, joita tullaan asentamaan muun muassa Perhon, Karvian, Hyrynsalmi-Suomussalmen sekä Pudasjärven tuulipuistoihin.

”Nordexin tuulivoimalat soveltuvat erinomaisesti Suomen kylmiin ja vaativiin ilmasto- ja tuuliolosuhteisiin. Aikaisemmat kokemuksemme voimaloista ovat olleet erittäin positiivisia. Lisäksi ne ovat hiljaisia, mikä on meille ja tuulivoimaloiden naapureille tärkeää”, Taaleritehtaan uusiutuvan energian johtaja Taamir Fareed kertoo.

Aikaisemmin Taaleritehdas on käyttänyt Nordexin valmistamia tuulivoimaloita vuonna 2013 tuotannon aloittaneessa Honkajoen tuulipuistossa sekä Suomen suurimmassa tuulipuistokokonaisuudessa Iissä, missä 30 voimalan kokonaisuus on juuri valmistumassa. Seuraavien vuosien aikana Taaleritehdas suunnittelee rakentavansa vielä noin 70 uutta voimalaa.  

Taaleritehtaan pääomarahastot investoivat tuulivoimaan Suomessa kokonaisuudessaan lähes 600 miljoonaa euroa. Tuulitehdas-pääomarahastojen kautta suomalaisilla on mahdollisuus sijoittaa konkreettisiin rakennuskohteisiin. 

”Tuulihankkeillamme olemme yhdessä sijoittajiemme kanssa mukana Suomen kestävän energiatulevaisuuden rakentamisessa. Tuulivoiman osalta hyöty jakautuu lisäksi erittäin hyvin juuri niille alueille, joilla eniten tarvitaan investointeja ja työpaikkoja. Pyrimme aina työllistämään juuri paikallisia ihmisiä ja yrityksiä. Tähän mennessä tuulivoimaloidemme työmailla on ollut kirjoilla yli 700 henkilöä”, Fareed kertoo.  

Taaleritehdas poikkeaa muista finanssitaloista juuri pääomarahastojensa ansiosta. Taaleritehdas sijoittaa rahastojensa kautta yhdessä asiakkaidensa kanssa suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin. Tuulivoiman lisäksi Taaleritehdas on mukana muun muassa bioenergia- ja metsäteollisuudessa sekä kiinteistöjen kehittämisessä. Edellinen pääomasijoituskohde oli Rauman telakkahanke.

Taaleritehdas Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Taamir Fareed, johtaja, uusiutuva energia, puh. 040 735 9812

Taaleritehdas lyhyesti

Taaleritehdas on ryhmä, joka on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle First North Finland -markkinapaikalle. Taaleritehdas tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleritehdas-konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä ja sen tytäryhtiöistä, Taaleritehtaan Pääomarahastot-konsernista, Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy:stä sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantiasta. Lisäksi Taaleritehtaalla on osakkuusyhtiö Fellow Finance Oy, joka tarjoaa vertaislainapalveluja. Ryhmässä on yli 180 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa.

Taaleritehtaalla oli kesäkuun 2015 lopussa hallinnoitavia varoja 3,9 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3 300. Koko ryhmällä on suoraan ja välillisesti noin 30 000 asiakkuutta. Taaleritehdas Oyj:llä on 1 700 osakkeenomistajaa. Taaleritehtaan toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: 

www.taaleritehdas.fi
www.fellowfinance.fi

Taaleritehdas Twitterissä