Julkaistu: 2015-12-16 09:00:00 CET
Taaleri Oyj
Pörssitiedote

Taaleritehtaan pääomarahasto mukaan Rauman telakkahankkeeseen

 

Taaleritehdas Oyj                       Yhtiötiedote                                 16.12.2015

Taaleritehtaan hallinnoima pääomarahasto sijoittaa Rauman telakkaa ylläpitävään Rauma Marine Constructions Oy:öön (RMC) kuusi miljoona euroa. Pääomarahaston sijoitus koostuu Taaleritehtaan asiakkaiden sijoitussitoumuksista sekä Taaleritehtaan omasta pääomasijoituksesta rahastoon. Rahaston omistusosuudeksi tulee runsaat 20 prosenttia RMC:ista.

Myös Teollisuussijoitus ja Finda sijoittavat samassa yhteydessä RMC:iin, jonka osakepääoma nousee rahoituskierroksen myötä lähes 25 miljoonaan euroon.

”Tämä on omistamisen muoto, jossa sijoitamme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Pääomarahastojemme kautta osallistumme hankkeisiin, joilla rakennetaan suomalaista yhteiskuntaa, luodaan työpaikkoja ja edistetään kansantaloutta. Arktinen meriteollisuus jos mikä kuuluu suomalaiseen osaamiseen”, Taaleritehtaan toimitusjohtaja Juhani Elomaa sanoo.

Rauma Marine Constructions Oy on kesällä 2014 perustettu raumalainen, kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva laivanrakennusyhtiö. RMC on erikoistunut monitoimimurtajien, matkustaja-autolauttojen ja puolustusvoimien alusten rakentamiseen ja huoltoon.

Taaleritehdas Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Juhani Elomaa, toimitusjohtaja, puh. 040 778 9020

www.taaleritehdas.fi
www.fellowfinance.fi

Taaleritehtaan Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Merasco Oy, puh. 09 612 9270

Taaleritehdas lyhyesti

Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka on listattu First North Finland -markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin. Taaleritehdas tarjoaa sijoitus, rahoitus- ja vakuutuspalveluita institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleritehtaalla on lisäksi omaa sijoitustoimintaa. Taaleritehdas-konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä viidestä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Vakuutusosakeyhtiö Garantiasta, Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:stä sekä sijoitusyhtiö Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy:stä. Lisäksi Taaleritehtaalla on fyysistä kultaa tarjoava Kultataaleri Oy, yritysvakuutusten kilpailutusta tarjoava Vakuutusvahti Oy sekä vero- ja lainopillista neuvontaa tarjoava Taaleritehtaan Holvi Oy. Taaleritehdas on myös aloittanut varainhoitopalveluiden tarjonnan Turkissa. Ryhmässä on yli 180 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa. Taaleritehdas on yrittäjävetoinen kasvuyritys. Taaleritehtaalla on hoidettavia varoja 3,4 miljardia euroa ja asiakkaita 3000 joulukuun 2014 lopussa. Koko finanssiryhmän asiakasmäärä on suoraan ja välillisesti 27 900 asiakkuutta. Taaleritehtaan toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: www.taaleritehdas.fi

Taaleritehdas myös Twitterissä