Finnish
Julkaistu: 2015-10-05 09:54:05 CEST
Taaleri Oyj
Pörssitiedote

Taneli Hassinen Taaleritehtaan viestintäjohtajaksi

Helsinki, 2015-10-05 09:54 CEST --  

Finanssikonserni Taaleritehdas Oyj:n viestintäjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 19.10.2015 alkaen Taneli Hassinen. Hän on toiminut aiemmin SRV Yhtiöiden viestintä- ja markkinointijohtajana sekä Finnairin talousviestinnästä ja sijoittajasuhteista vastaavana johtajana.

”Taaleritehdas on hyvin menestynyt pörssilistattu finanssitalo. Olen iloinen saadessani tiimiimme kokeneen viestinnän ja sijoittajasuhteiden ammattilaisen tukemaan yrityksen kasvua. Taaleritehtaan tavoitteena on tuottaa sitä lisäarvoa, jota suomalainen elinkeinoelämä juuri nyt kaipaa”, Taaleritehdas Oyj:n toimitusjohtaja Juhani Elomaa sanoo.

Taaleritehdas-ryhmän missiona on Suomen pääomamarkkinoiden ja etenkin omistajuuden edistäminen. ”Omistajuus kuuluu kaikille” on Taaleritehtaan ajatusmaailman ytimessä, tavoitteena on varainhoidollisesti yhdistää sijoittaminen ja omistaminen yhä laajemmalle asiakaskunnalle.

”Taaleritehtaan missio yhä laajempien yleisöjen tavoittamisesta omistamisen piiriin on mielestäni erittäin kiinnostava. Aiemmat toimialani rakentaminen ja lentoliikenne ovat niin ikään koskettaneet monia. Vuorovaikutus eri sidosryhmien kanssa on arvontuotannon kannalta ensiarvoisen tärkeää”, Taaleritehtaan tuleva viestintäjohtaja Taneli Hassinen toteaa.

Lisätietoja:

Juhani Elomaa
toimitusjohtaja
Taaleritehdas Oyj
puh. 040 7789020
juhani.elomaa@taaleritehdas.fi

Taneli Hassinen
viestintäjohtaja (nimitetty)
Taaleritehdas Oyj
puh. 040 504 3321 


Taaleritehdas lyhyesti
Taaleritehdas on ryhmä, joka on listattu First North Finland- markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin. Taaleritehdas tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleritehdas-konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Vakuutusosakeyhtiö Garantiasta, Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä ja sen tytäryhtiöistä, Taaleritehtaan Pääomarahastot-konsernista sekä Taaleritehtaan sijoitusyhtiö Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy:stä. Lisäksi Taaleritehtaalla on osakkuusyhtiö Fellow Finance Oy, joka tarjoaa vertaislainapalveluja. Ryhmässä on yli 180 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa.

Taaleritehtaalla on hallinnoitavia varoja 3,9 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3.300 kesäkuun 2015 lopussa. Koko ryhmän asiakasmäärä on suoraan ja välillisesti 27 900 asiakkuutta. Taaleritehtaan toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisätietoa yrityksestämme: www.taaleritehdas.fi
Taaleritehdas myös Twitterissä.

         Juhani Elomaa, Taaleritehdas Oyj, puh. 0407789020