English Finnish
Julkaistu: 2015-06-15 10:00:00 CEST
Citycon Oyj
Ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Citycon Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

CITYCON OYJ Pörssitiedote 15.6.2015 klo 11.00

Citycon Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin tänään Helsingissä. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että hallitus valtuutetaan päättämään uusien osakkeiden antamisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeutta noudattaen yhtiön 25.5.2015 julkistamassa pörssitiedotteessa kuvatun Sektor Gruppen AS:n koko osakekannan hankinnan rahoittamiseksi. Lisäksi yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuspäätökset on kuvattu jäljempänä tarkemmin.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista

Citycon Oyj tiedotti 25.5.2015, että se on allekirjoittanut sopimuksen Norjan toiseksi suurimman kauppakeskusten omistajan ja johtajan Sektor Gruppen AS:n koko osakekannan hankkimiseksi ("Yrityskauppa"). Citycon Oyj aikoo rahoittaa osan Yrityskaupasta noin 600 miljoonan euron merkintäetuoikeusannilla ("Osakeanti"). 

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että hallitus valtuutetaan päättämään uusien osakkeiden antamisesta Yrityskaupan rahoittamista varten seuraavasti:

Osakeannissa annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 300.000.000 osaketta, joka vastaa noin 50,6 prosenttia yhtiön kaikista nykyisistä osakkeista.

Osakeanti toteutetaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeutta noudattaen eli uudet osakkeet tarjotaan yhtiön osakkeenomistajien merkittäviksi näiden omistusosuuksien suhteessa.

Hallitus päättää kaikista muista Osakeannin ehdoista, mukaan lukien uusien osakkeiden allokoinnista mahdollisessa toissijaisessa merkinnässä. 

Valtuutus on voimassa 31.12.2015 saakka.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että hallitus valtuutetaan päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdellä tai useammalla päätöksellä seuraavasti:

Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 120.000.000 osaketta, joka vastaa noin 20,2 prosenttia yhtiön kaikista nykyisistä osakkeista. Osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien nojalla mahdollisesti annettavat osakkeet sisältyvät edellä mainittuun osakkeiden kokonaismäärään.

Hallitus päättää kaikista muista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatusti. 

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2016 asti.

19.3.2015 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa hallitukselle annettu yleinen valtuutus päättää osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta kumottiin. Ylimääräisen yhtiökokouksen antamat valtuutukset ovat rinnakkaisia ja molemmat tulevat voimaan.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.citycon.com/fi/ylimaarainenyhtiokokous2015 viimeistään 29.6.2015.


Helsinki 15.6.2015

CITYCON OYJ
Marcel Kokkeel
toimitusjohtaja


Lisätiedot:
Marcel Kokkeel, toimitusjohtaja
Puhelin 020 766 4521 tai 040 154 6760

marcel.kokkeel@citycon.com

Eero Sihvonen, varatoimitus- ja talousjohtaja
Puhelin 020 766 4459 tai 050 557 9137

eero.sihvonen@citycon.com



Citycon omistaa, kehittää ja johtaa kaupunkien keskustoissa sijaitsevia päivittäistavaravetoisia kauppakeskuksia Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 3,4 miljardia euroa ja yhtiön markkina-arvo on noin 1,8 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja Virossa, se on markkinajohtajien joukossa Ruotsissa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla. www.citycon.com