Finnish
Julkaistu: 2015-05-13 08:00:02 CEST
Wetteri Plc
Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)

Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-3 2015: Liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani selvästi

Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-3 2015 13.5.2015 klo 09.00

Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-3 2015: Liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani selvästi

YHTEENVETO

Soprano Oyj konsernin liiketulos parani selvästi vuoden 2015 ensimmäisellä kvartaalilla vertailukauteen nähden. Kesällä 2014 aloitettu toimintatavan muutos ja siihen liittyneet tehostamistoimet paransivat konsernin jatkuvien toimintojen liiketulosta 1-3 2015 0,7 miljoonalla eurolla. Jatkuvien toimintojen liikevaihto 1-3 2015 oli 5,3 miljoonaa euroa (1-3 2014 4,3 miljoonaa euroa) ja liiketulos 0,1 miljoonaa euroa (-0,6 miljoonaa euroa). Suomessa koulutus- ja konsulttimarkkinoiden tilanne jatkui haasteellisena myös vuoden 2015 ensimmäisellä kvartaalilla. Konsernin liikevaihdosta jo yli kolmannes tulee Ruotsista, jossa markkinatilanne kehittyy suotuisammin.

Soprano Oyj konserni 1-3 2015
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto                      5,3 me    (4,3 me, kasvua 24,3 %)

Liiketulos                       0,1 me    (-0,6 me, kasvua 109,4 %)

Soprano Oyj:n hallitus ennakoi, että vuoden 2015 jatkuvien toimintojen liikevaihto tulee kasvamaan vuodesta 2014 ja liiketulos tulee olemaan selvästi voitollinen.

Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen:

"Viime kesänä Suomessa aloitettu koulutus- ja konsulttitoiminnan siirtyminen verkostomalliin oli oikea ratkaisu. Kiinteät kulut ovat nyt maltillisemmat ja yhtiö pystyy vastaamaan kysynnän vaihteluihin riskittömämmin. Uuden toimintamallin ansiosta kausiluonteisesti heikolla ensimmäisellä vuosineljänneksellä toteutui jatkuvissa toiminnoissa 0,7 miljoonan euron tulosparannus. Tuloskäänne on todellisuutta, mutta tavoitteisiimme on vielä matkaa.

Uuteen liiketoimintamalliin on siirrytty asteittain ja saatuja kokemuksia hyödyntäen. Ensin Ruotsin koulutusyhtiö vuonna 2013, sitten Suomen koulutus- ja konsulttipalvelut 2014 ja tänä vuonna on vuorossa digitaaliset palvelut. Verkostomallin etuja ovat kyky tarjota asiakkaille aiempaa ajankohtaisempia ja korkeatasoisempia koulutus- ja valmennuspalveluita entistä laajemmasta verkostosta mutta pienemmillä kiinteillä kuluilla. Myös uusien tuotteiden kehittäminen on – ehkä hieman yllättäen – ollut innovatiivisempaa verkostohankintamallin käyttöönoton myötä. Verkoston jatkuva kehittäminen ja motivoiminen on nostettu toiminnan keskiöön. Uusi liiketoimintamalli on monistettavissa ja skaalattavissa entistä helpommin myös kansainvälisesti.

Toinen vuosineljännes 2015 on alkanut ennustetun mukaisesti. Tuleva kesäkausi testaa uuden toimintamallin joustavuutta ja viimeinen kvarttaali on kausiluonteisesti aina vuoden paras.

Loppuvuosi näyttää hallituksen tulosohjauksen mukaisesti varsin voitolliselta. Paljon on töitä konsernissa tehty tuloksellisuuden parantamiseksi, paljon on töitä vielä edessä. Haluan tässä vaiheessa kiittää konsernin henkilöstöä erinomaisista ponnistuksista haastavassa taloudellisessa tilanteessa. Sopranon tärkein voimavara on motivoituneet työntekijämme.”

Liikevaihto

Jatkuvien toimintojen liikevaihto 1-3 2015 oli 5,3 miljoonaa euroa (1-3 2014 4,3 miljoonaa euroa, kasvua 24,3 %). Liikevaihdon nousu johtui lähinnä MIF-konsernin ja Finpron kaupallisen konsulttiliiketoiminnan ostosta. MIF-konserni liitettiin 1.4.2014 alkaen Sopranoon ja Finpron kaupallinen konsulttiliiketoiminta kesäkuun 2014 alusta alkaen eivätkä vertailukauden tiedot ole näiltä osin mukana konsernin luvuissa.

Liiketulos

Jatkuvien toimintojen liiketulos 1-3 2015 oli 0,1 miljoonaa euroa (vuonna 2014
-0,6 miljoonaa euroa) eli 1,0 prosenttia liikevaihdosta (-13,9 %). Vuoden 2015 ensimmäisen kvartaalin tulosparannus vertailukauteen nähden oli 0,7 miljoonaa euroa sisältäen kertaluonteiset erät. Yleinen taloudellinen tilanne sekä koulutus- ja konsultointialan markkinatilanne Suomessa jatkuivat haasteellisena. Myös PK-yritysten kansainvälistymishankkeiden hidas käynnistyminen pienensi tulosta 1-3 2015.

Digitaalisia palveluita tuottava Digital&Commerce –myyntiyksikkö määriteltiin myytävänä olevaksi ja lopetetuksi liiketoiminnoksi katsauskaudella, koska se ei yksin ole riittävän kilpailukykyinen. Konsernin toimintamallia adaptoidaan parhaillaan yksikköön sen tuloskunnon parantamiseksi. Soprano tavoittelee osakkuutta toimialajärjestelyssä, jossa avoimeen lähdekoodiin perustuvia digitaalisia ja verkkokaupan palveluita tarjoavia yhtiöitä yhdistettäisiin riittävän suureksi, korkeatasoiseksi ja kansainvälisesti kilpailukyiseksi yksiköksi.

Liiketoiminnan kehitys myyntiyksiköittäin

Soprano on Pohjoismaiden suurin yritysten ja organisaatioiden kouluttaja ja Suomen johtava kansainvälistymiskonsultti. Strategian ydin on koulutus, konsultointi ja kansainvälistyminen digitalisoituvassa maailmassa. Yhtiön asiantuntijat auttavat asiakkaita johtamaan, kommunikoimaan, hyödyntämään tietoteknologiaa ja kansainvälistymään aikaisempaa tehokkaammin.

Sopranon asiantuntijat palvelevat Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä, Tallinnassa ja Pietarissa, verkoston kautta kymmenissä maissa sekä virtuaalisesti ympäri maailman.

Strategiansa mukaisesti Sopranolla on vain yksi liiketoimintasegmentti, joten sen luvut ovat yhteneväisiä konsernin lukujen kanssa. Konserni kuitenkin raportoi joitakin julkisesti saatavilla olevia myyntiyksiköittensä erillisiä talouslukuja konsernista tehtävän analyysin helpottamiseksi.

Soprano Training ja Soprano Consulting muodostavat konsernin jatkuvat liiketoiminnot:

Soprano Training (MIF ja Informator) tuottaa johtamisen, viestinnän, tietoteknologian sekä kansainvälistymisen koulutuspalvelut Management Institute of Finland – MIF brändillä. Tunnetut Tieturi, Informator, Aspectum, Infor, Fintra, Johtamistaidon Opisto JTO sekä kansainväliset yliopistokumppanit Ashridge, Berkeley ja IMD ovat osa tätä kokonaisuutta. Yhtiöllä on kansainvälinen kouluttajaverkosto kymmenissä maissa ja laajenevaa kansainvälistä liiketoimintaa varten yhtiö on rekisteröinyt Management Institute of the Future – MIF nimen. Myyntiyksikön liikevaihto 1-3 2015 oli 4,6 miljoonaa euroa (1-3 2014 3,9 miljoonaa euroa) Yksikön johtaja on Timo Helosuo.

Soprano Consulting (FINTRA) tuottaa konsernin kansainvälistymispalvelut Finnish Trade Organisation - FINTRA brändillä. Yhtiö tarjoaa yhdestä paikasta vientiosaamisen lisäksi johtamisen, viestinnän ja tietoteknologian koulutuksen sekä rahoituksen ja vientitukien hakupalvelut. Yhtiöllä on verkostokumppanit tällä hetkellä jo 56 maassa. Myyntiyksikön liikevaihto 1-3 2015 oli 0,7 miljoonaa euroa (vertailukaudelta ei liikevaihtoa, toiminta käynnistyi kesäkuussa 2014). Yksikön johtaja on Kaisa Vikkula.

Soprano Digital&Commerce tuottaa verkkokauppoja, verkkopalveluita ja tietojärjestelmiä.

Soprano Digital&Commerce määriteltiin katsauskaudelle myytävänä olevaksi ja lopetetuksi liiketoiminnoksi. Lopetettujen liiketoimintojen liikevaihto 1-3 2015 oli 0,5 miljoonaa euroa (1-3 2014 0,8 miljoonaa euroa). Yksikköä on johtanut toukokuusta 2015 alkaen oman toimensa ohella Arto Tenhunen.

Soprano Oyj tuottaa hallintopalvelut konsernin yrityksille.

Myyntiyksiköiden johtajat raportoivat konsernin toimitusjohtaja Arto Tenhuselle, joka toimii myös tytäryhtiöiden hallituksen puheenjohtajana.

YRITYSKAUPAT

Soprano Oyj:n hallitus hyväksyi 5.1.2015 Promode Oy:n koko osakekannan sekä koneiden ja kaluston myymisen konsernin osakkuusyhtiö Rianno Communications Oy:lle 0,6 miljoonalla eurolla. Tehdyllä osakekaupalla ei ole merkittävää vaikutusta konsernin tulokseen vuonna 2015.

Kaupan ansiosta Soprano keskittyy strategiansa mukaisesti omalle ydinalueelleen koulutukseen, konsultointiin ja kansainvälistymispalveluihin digitalisoituvassa maailmassa. Niissä konsernilla on johtava asema Suomessa, Ruotsissa sekä lähialueilla.

Finpron kaupallisen konsulttiliiketoiminnan omistusvaihdokseen liittyvät projektituottoja ja kulujen jakamista sekä kauppakirjaan liittyviä muita asioita koskevat neuvottelut ovat kesken Finpro ry:n ja Finnish Trade Organisation Fintra Oy:n välillä.

TUOTTEET JA TUOTEKEHITYS

Soprano toimittaa pk-yrityksille sekä suurille yhtiöille ja julkishallinnon asiakkailleen koulutus-, konsultointi- ja kansainvälistymispalvelut digitalisoituvassa ympäristössä.

Teknologian avulla yhtiö mahdollistaa oikea-aikaisen oppimisen. Digiajan etäkoulutus on jo saatavissa lähes jokaiseen yritykseen ja organisaatioon. Virtuaalisten kouluttajien ja hybridiopetuksen avulla teemme oppimisesta jatkuvaa ja hauskaa, koska se perustuu tarpeeseen ja onnistumisen elämyksiin. Huippukouluttajan luennoille osallistutaan parhaimmillaan kymmenistä maista ja paikkakunnista, jolloin myös kustannukset ovat järkevät.

Pyrimme hyödyntämään ketterästi digiajan mahdollisuuksia ja saamaan uudet oppimisratkaisut ja teknologiat rohkeasti kokeiltavaksi ja käyttöön. Myös tutkintoon tähtäävä oppisopimuskoulutus on yhtiölle yksi tapa kouluttaa oikeassa työympäristössä. Monet menestyvät yritykset käyttävät näyttötutkintoja ja niihin valmistavia koulutuksia johdon ja työntekijöiden jatkokoulutukseen.

Sopranon konsulttiyksikkö tarjoaa räätälöidyt valmennukset ja työkalut mm. asiakkuuksien johtamiseen. Asiakkaille tarjottavina tuotteina ovat esimerkiksi asiakkuusstrategiat, liiketoimintamallit ja muutoksen johtamisen mallit.

Kansainvälistä kilpailukykyä tuemme koulutuksen lisäksi konsultoinnilla. Parannamme yhtiön kansainvälistä markkina-asemaa, laajennamme verkostoa tai etsimme konkreettisesti uusia kumppaneita ja jakeluteitä. Kansainvälinen partneriverkostomme auttaa asiakasta kohdemaassa kädestä pitäen.

Soprano käyttää ja kouluttaa kansainvälisesti tunnettuja ja nopeasti kasvavia avoimen lähdekoodin ohjelmistoalustoja, kuten esimerkiksi Drupal, Magento ja PHP. Yhtiö on myös lukuisien merkittävien ICT-alan yhtiöiden, kuten Microsoftin, Adoben, Red Hatin ja Scrum Alliancen kumppani Suomessa ja Pohjoismaissa. IMD, Ashridge ja Berkeley ovat konsernin yliopistokumppaneita.

Konserni tarjoaa koulutusta ja konsultointia omissa tai asiakkaan tiloissa ja entistä enemmän etä- ja virtuaaliopiskeluna.

HENKILÖSTÖ

Konsernissa oli 1-3 2015 täysipäiväistä henkilöstöä keskimäärin 163 henkilöä 
(1-3 2014 149 henkilöä).

HALLINTO

Soprano Oyj:n hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Anne Berner ja jäsenet Arto Tenhunen, Timo Tiihonen, Pekka Vennamo sekä Aino Sallinen ja Pekka Viljakainen.

Konsernin johtoryhmään kuuluvat konsernin toimitusjohtaja Arto Tenhusen ja talousjohtaja Panu Kauppisen lisäksi Timo Helosuo ja Kaisa Vikkula.

Yhtiön tilintarkastajina toimii KPMG Oy Ab, KHT-yhteisö päävastuullisena tilintarkastajana Juha-Pekka Mylén, KHT.

RAHOITUS

Kassavarat olivat katsauskauden lopussa 0,82 miljoonaa euroa (31.3.2014 1,33 miljoonaa euroa) ja konsernin omavaraisuusaste 31.3.2015 25,6 % (32,4 %).

Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli 1-3 2015 -0,12 miljoonaa euroa (1-3 2014  -0,72 miljoonaa euroa), ja koko rahavirta oli -0,34 miljoonaa euroa (-1,02 miljoonaa euroa). Korollisten velkojen määrä oli 31.3.2015 4,13 miljoonaa euroa (31.3.2014 5,43 miljoonaa euroa).  Sopranon liikevaihdon nopea kasvu on vaatinut käyttöpääomaa ja siksi yhtiön kassatilanne on ollut myös vuoden 2015 ensimmäisellä vuosipuoliskolla tiukka. Lainaehtojen mukaiset lyhennykset edellyttävät jatkossa positiivista tuloskehitystä.  

Soprano Oyj teki joulukuussa 2014 1,80 miljoonan euron määräisen lainan kovenanttiehtojen osalta sopimuksen, jonka mukaan kyseisen lainan kovenanttiehtoihin palataan seuraavan kerran 31.12.2015. Kyseisen lainan korko on 1,5 prosenttia normaalia korkeampi vuonna 2015.

YHTIÖN OSAKKEET

Soprano Oyj:n osakepääoma oli katsauskauden lopussa 96.000,00 euroa ja osakkeiden lukumäärä oli yhteensä 17 997 855 kappaletta.

Yhtiöllä oli hallussaan katsauskauden lopussa 108 170 omaa osaketta (31.3.2014 1 045 057 omaa osaketta), joka on 0,6 (6,8) prosenttia kaikista osakkeista ja äänistä.

LAADINTAPERIAATTEET

Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti ja siinä on noudatettu samoja laskentaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2014. Osavuosikatsauksen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34:n vaatimuksia. Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Yrityskaupoista johtuen vertailukauden luvut eivät ole vertailukelpoisia vuoden 2014 lukuihin.

Tilivuoden 2014 kannattavuus oli heikko. Yhtiön johto käynnisti tilikaudella 2014 ja jatkoi katsauskautena toiminnan tehokkuuteen ja kulujen säästöihin tähtääviä toimenpiteitä toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi sekä konsernin kannattavuuskehityksen ja rahoitusaseman parantamiseksi.

Finpron kaupallisen konsulttiliiketoiminnan liikevaihdon ja kulujen jakamisen neuvottelut ovat kesken. Osavuosikatsaus sisältää johdon arvioita liittyen kyseisiin liikevaihdon ja kulujen jakamiseen. Neuvottelujen lopputulos voi poiketa johdon arvioista ja vaikuttaa siltä osin myös vuoden 2015 liikevaihdon ja liiketuloksen muodostumiseen.

Soprano Digital & Commerce –yksikkö on kaudella 1-3 2015 luokiteltu myytävänä olevaksi ja lopetetuksi toiminnoksi ja yksikön tulos kyseiseltä kaudelta ja esitettäviltä vertailukausilta on esitetty erillään jatkuvien toimintojen tuloksesta. Soprano Digital & Commerce –yksikön varat on luokiteltu myytävänä olevaksi omaisuuserien ryhmäksi sekä kyseiseen toimintaan liittyvät velat on luokiteltu myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyviksi veloiksi.

ARVIO TOIMINNAN MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ

Konsernin riskit on jaoteltu liiketoimintariskeihin, toiminnallisiin riskeihin sekä rahoitusriskeihin.

Konsernin menestyminen riippuu suurelta osin johdon ammattitaidosta ja Soprano Oyj -konsernin palveluksessa olevan henkilöstön ammattitaidosta ja pysyvyydestä sekä asiakkuudenhallinnan onnistumisesta. Kenen tahansa avainhenkilön menetyksellä, tai mikäli konserni ei pysty palkkaamaan riittävän päteviä henkilöitä, voi olla haitallinen vaikutus konsernin liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan ja liiketoiminnan tulokseen.

Konsernin toimialalla tilauskanta ja sopimukset ovat lyhyitä ja suhdannevaihtelut vaikuttavat voimakkaasti. Teknologiset muutokset ovat nopeita. Kilpailu- ja tarjontatilanne voi muuttua nopeasti. Minkä tahansa liiketoimintariskin toteutuminen voi vaikuttaa konsernin liiketoimintaan.

Suomen ja lähialueiden taloudellinen tilanne sekä talouspakotteet voivat heikentää kansantalouden aktiviteettia ja sitä kautta vaikuttaa negatiivisesti konsernin liiketoimintaan.

Konsernirakenteen muuttuminen on lisännyt toiminnallisia riskejä. Muutoksiin liittyvät sopimus-, IPR- ja muut oikeudelliset riskit ovat integraatioprosessien ajan tavanomaista korkeammalla tasolla.

Toimialan suhdanneherkkyys ja yrityskaupat aiheuttavat ennustamiseen epävarmuutta. Puoli vuotta pidemmän aikavälin ennustaminen on haasteellista.

Yhtiö on toteuttanut vuosien 2012-2014 aikana merkittäviä yrityskauppoja. Aspectum Oy konserni liitettiin Soprano Oyj konserniin 1.12.2012 alkaen, Tieturi Oy 1.4.2013 alkaen, MIF-konserni 1.4.2014 alkaen ja Finpron kaupallinen konsulttiliiketoiminta 1.6.2014 alkaen. Liikearvon kasvun myötä riski liikearvon arvonalentumiseen on kasvanut. Yrityskauppojen myötä konsernin toimitilojen vuokravastuut kasvoivat, mutta vastuita on pystytty toimitilajärjestelyin pienentämään.

Uusimpien yrityskauppojen historiatietoihin perustuen Sopranon liiketoiminnan kausiluonteisuuden arvioidaan lisääntyneen niin, että ensimmäisen ja kolmannen vuosineljänneksen tilauskannat voivat jatkossa olla keskimääräistä alhaisemmalla tasolla.

Rahoitusriskeistä olennaisimmat ovat maksuvalmiusriski, luottoriskit ja valuuttariski. Konsernin luottotappiot 1-3 2015 olivat 0,02 miljoonaa euroa. (vuonna 2014 0,04 miljoonaa euroa). Konsernin maksuvalmiuteen vaikuttaa olennaisesti tuloskehitys, yrityskaupat sekä luotto- ja limiittijärjestelyt. Lainaehtojen mukaiset lyhennykset edellyttävät positiivista tuloskehitystä. Tuloskehityksen heikentyessä maksuvalmiusriski kasvaa.

Yrityskauppoihin liittyvien lainojen lyhennykset, korot ja takausmaksut heikentävät osaltaan likviditeettiä. Soprano Oyj konsernin lainat sisältävät tavanomaisia kovenanttiehtoja liittyen mm. konsernin nettovelan suhteeseen käyttökatteesta sekä omavaraisuusasteeseen. Mikäli yhtiön kannattavuus ei kehity ennustetulla tavalla, on mahdollista, että kovenantit eivät täyty ja yhtiön rahoituskustannukset nousevat. Rahoittajilla on vaihtoehtoisesti myös oikeus eräännyttää luotot kovenanttien rikkoutumisen perusteella.

Konserni toimii kansainvälisesti ja on siten altistunut eri valuuttapositioista aiheutuville transaktioriskeille ja riskeille, jotka syntyvät kun eri valuutoissa olevat sijoitukset muunnetaan emoyrityksen toimintavaluuttaan. Konsernilla kertyy muuntoeroa Ruotsin kruunusta ja Venäjän ruplasta, muuntoero ei toistaiseksi ole ollut merkittävä eikä konserni ole suojautunut siltä.

Finpron kaupallisen konsulttiliiketoiminnan omistusvaihdokseen liittyvät projektien tuoton ja kulujen jakamisen neuvottelut ovat kesken Finpro ry:n ja Finnish Trade Organisation Fintra Oy:n välillä ja ovat siltä osin kasvattaneet konsernin taloudellista riskiä mahdollisen konsernille negatiivisen lopputuloksen sekä mahdollisten oikeudenkäyntikulujen vuoksi.

Lopetettujen, myytävänä olevien liiketoimintojen osalta on olemassa riski, etteivät arvioidut yritysjärjestelyt toteudu odotetulla arvolla sekä odotetussa ajassa.                                                

Muilta osin riskeissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia.

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT TILIKAUDELLE 2015

Soprano Oyj:n hallitus ennakoi, että vuoden 2015 jatkuvien toimintojen liikevaihto tulee kasvamaan vuodesta 2014 ja liiketulos tulee olemaan selvästi voitollinen.


Soprano Oyj

Hallitus


Lisätietoja: Soprano Oyj,
Toimitusjohtaja Arto Tenhunen
+358 400 413314
arto.tenhunen(at)soprano.fi
http://www.soprano.fi/


Soprano on Pohjoismaiden suurin talouselämän ja julkishallinnon kouluttaja ja Suomen johtava kansainvälistymiskonsultti. Koulutus- ja valmennuspalvelut on uuden kasvustrategian myötä keskitetty Management Institute of Finland - MIF brändin alle. Tunnetut Tieturi, Informator, Aspectum, Infor, Fintra, Johtamistaidon Opisto JTO sekä kansainväliset yliopistokumppanit Ashridge, Berkeley ja IMD ovat osa tätä kokonaisuutta.

Finnish Trade Organisation - FINTRA on Soprano-konsernin kansainvälistymiskonsultti. Yhtiö tarjoaa yhdestä paikasta vientiosaamisen lisäksi johtamisen, viestinnän ja tietoteknologian koulutuksen sekä rahoituksen ja vientitukien hakupalvelut. Sopranon asiantuntijat palvelevat Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä, Tallinnassa ja Pietarissa, verkoston kautta kymmenissä maissa sekä virtuaalisesti ympäri maailman. Viime vuonna konsernin yksiköt valmensivat 67 000 asiakasta 52 maassa. Soprano Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä, osakkeen tunnus on SOPRA.


Liitteenä taulukko-osa:
Lyhennetty konsernin laaja tuloslaskelma
Lyhennetty konsernitase
Konsernin oman pääoman muutokset
Konsernin rahavirta

Konsernin tunnusluvut
Konsernin muutokset aineellisissa käyttöomaisuushyödykkeissä ja aineettomissa hyödykkeissä
Konsernin vastuusitoumukset
Konsernin rahoitusinstrumentit
Liiketoimet lähipiirin kanssa
Soprano Oyj:n taloudellinen informaatio vuonna 2015
Tunnuslukujen laskentakaavat

 

Lyhennetty konsernin laaja tuloslaskelma 2015 2014 muutos 2014
jatkuvat toiminnot, tuhatta euroa 1-3 1-3 % 1-12
LIIKEVAIHTO 5 334 4 291 24,3 22 639
liiketoiminnan muut tuotot 315 56 459,2 1 598
aineiden ja tarvikkeiden käyttö -1 962 -1 603 -22,3 -8 637
työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -2 341 -1 889 -223,9 -10 952
poistot ja arvonalentumiset -125 -92 -36,2 -535
liiketoiminnan muut kulut -1 166 -1 359 14,2 -5 616
LIIKEVOITTO (TAPPIO) 56 -596 109,4 -1 503
rahoitustuotot ja –kulut -69 -102 32,9 -508
osuus osakkuusyrityksen tuloksesta 89 9 921,9 21
VOITTO (TAPPIO) ENNEN VEROJA 76 -689 111,1 -1 990
verot 55 132 -58,2 -21
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) JATKUVISTA TOIMINNOISTA 132 -557 123,6 -2 012
lopetetut toiminnot        
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) LOPETETUISTA TOIMINNOISTA -269 -105 -155,3 -462
TILIKAUDEN VOITTO -137 -662 79,3 -2 474
Muut laajan tuloslaskelman erät        
Muuntoerot 5 -3 275,0 -56
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -132 -665 80,1 -2 530
         
Tilikauden voiton jakautuminen        
emoyrityksen omistajille -137 -662 79,3 -2 474
määräysvallattomille omistajille 0 0   0
         
Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen        
emoyrityksen omistajille -132 -665 80,1 -2 530
määräysvallattomille omistajille 0 0   0
         
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos: 2015 2014   2014
  1-3 1-3   1-12
laimentamaton osakekohtainen tulos (euroa), jatkuvat toiminnot 0,01 -0,04   -0,12
laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos (euroa), jatkuvat toiminnot 0,01 -0,04   -0,12
laimentamaton osakekohtainen tulos (euroa), lopetetut  toiminnot -0,02 -0,01   -0,03
laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos (euroa), lopetetut toiminnot -0,02 -0,01   -0,03
laimentamaton osakekohtainen tulos(euroa), tilikauden voitto -0,01 -0,04   -0,15
laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos (euroa), tilikauden voitto -0,01 -0,04   -0,15

 

Lyhennetty konsernitase 2015 2014 muutos 2014
tuhatta euroa 31.3 31.3 % 31.12
VARAT        
pitkäaikaiset varat        
liikearvo 6 910 5 630 22,7 7 351
muut aineettomat hyödykkeet 459 457 0,5 553
aineelliset hyödykkeet 378 510 -26,0 470
Osuudet osakkuusyrityksissä 739 133 455,7 677
muut osakkeet ja osuudet 44 160 -72,3 45
pitkäaikaiset saatavat 555 134 312,8 0
laskennalliset verosaamiset 553 727 -23,9 553
PITKÄAIKAISET VARAT YHT. 9 638 7 751 24,3 9 649
lyhytaikaiset varat        
myyntisaamiset ja muut saamiset 4 271 3 909 9,3 5 497
rahavarat 820 1 327 -38,2 1 158
LYHYTAIKAISET VARAT YHT. 5 091 5 236 -2,8 6 655
Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät 218 190   83
VARAT YHT. 14 948 13 177 13,4 16 386
         
OMA PÄÄOMA JA VELAT        
emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma 3 604 3 052 18,1 3 737
määräysvallattomien omistajien osuus 0 0 0,0 0
Oman pääoman ehtoinen laina   1 000   0
OMA PÄÄOMA YHT. 3 604 4 052 -11,1 3 737
pitkäaikaiset velat 2 497 2 959 -15,6 2 792
lyhytaikaiset velat 8 426 6 103 38,1 9 804
Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat 421 64   53
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHT. 14 948 13 177 13,4 16 386

  

Konsernin oman pääoman muutokset oma pääoma muutokset oma pääoma
tuhatta euroa 31.12.2014 1.1-31.3.2015 31.3.2015
osakepääoma 96   96
sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto* 4952   4952
omat osakkeet** 34   34
muuntoerot -77 5 -73
edellisten tilikausien voittovarat -1268   -1268
tilikauden tulos emoyhtiön omistajille   -137 -137
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma 3737 -132 3604
Oman pääoman ehtoinen laina 0   0
määräysvallattomien omistajien osuus 0 0 0
Oma pääoma yhteensä 3737 -132 3604

 

Konsernin rahavirta 2015 2014 muutos 2014
tuhatta euroa 1-3 1-3 % 1-12
tilikauden voitto -137 -662 79,3 -2474
liiketoimet, johon ei liity maksutapahtumaa 72 91 -20,9 454
käyttöpääoman muutos, verot ja korot -52 -151 65,6 777
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA -117 -722 83,8 -1 243
tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla 0 0   -757
tytäryrityksen myynti vähennettynä myyntihetken rahavaroilla -154 0   -25
bruttoinvestoinnit 0 -9   -205
käyttöomaisuuden myynnit 84 3   194
saadut osingot 0 0   14
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -70 -6   -779
Osakeannista saadut maksut 0 0   126
pitkäaikaisten saamisten muutos 0 150 -100,0 285
lainojen nostot 84 9 833,3 1096
lainojen takaisinmaksu -193 -381 49,3 -999
omien osakkeiden myynnit ja ostot 0 0   108
lähipiirin sijoitus yhtiön osakkeisiin 0 0   472
rahoitusleasingvelkojen maksut -47 -29 -62,1 -203
muut oman pääoman muutokset 5 -46 110,9 -56
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA -151 -297 49,2 828
RAHAVIRTA YHTEENSÄ -338 -1 025 67,0 -1 194
rahavarat kauden alussa 1 158 2 352 -50,8 2352
rahavarat kauden lopussa 820 1 327 -38,2 1158

 

Konsernin tunnusluvut 2015 2014 muutos 2014
  1-3 1-3 % 1-12
sijoitetun pääoman tuotto,% (12 kk) neg. neg.   neg.
oman pääoman tuotto,% (12 kk) neg. neg.   neg.
omavaraisuusaste,% 25,6 32,4   24,1
tulos/osake, laimentamaton,e -0,01 -0,04   -0,15
tulos/osake, laimennettu,e -0,01 -0,04   -0,15
oma pääoma per osake, e 0,20 0,26   0,21
henkilöstö keskimäärin 163 149 9,4 179

 

Konsernin muutokset aineellisissa käyttöomaisuushyödykkeissä ja aineettomissa hyödykkeissä
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet    
tuhatta euroa 1-3 2015 1-12 2014
Kirjanpitoarvo kauden alussa 470 594
Lisäykset 43 99
Liiketoimintojen yhdistäminen 0 169
Siirto myytävänä oleviksi luokiteltuihin omaisuuseriin -50 -11
Vähennykset -20 -83
Poistot -65 -298
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 378 470
     
     
Aineettomat hyödykkeet    
tuhatta euroa 1-3 2015 1-12 2014
Kirjanpitoarvo kauden alussa 7 904 6 094
Lisäykset*   2 215
Liiketoimintojen yhdistäminen   300
Siirto myytävänä oleviksi luokiteltuihin omaisuuseriin -31  
Vähennykset -440 -437
Poistot -64 -267
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 7 369 7 904

 

Konsernin vastuusitoumukset 2015 2014 muutos 2014
tuhatta euroa 31.3 31.3 % 31.12
yrityskiinnitykset omasta puolesta 3 950 3 950 0,0 3950
takaukset omasta puolesta* 175 175 0,0 175
leasingvastuut 186 201 -7,5 207
yhteensä 4 311 4 326 -0,3 4332
         
  2014 2014 muutos 2014
  31.3 31.3 % 31.12
Toimitilojen vuokravastuut 1 858 6 987 -73 2049
Tieturi Oy:n osakekanta ovat pantatut emoyhtiö Soprano Oyj:n rahoituslainojen vakuudeksi. Tieturi Oy:n 4,0 miljoonan euron yrityskiinnitykset on käytössä takauksissa mainitun 175 tuhannen euron osalta.

 

Konsernin rahoitusinstrumentit Kirjanpito- Käypä Kirjanpito- Käypä
  arvo arvo arvo arvo
tuhatta euroa 31.3.2015 31.3.2015 2014 2014
Rahoitusvarat        
Myyntisaamiset ja muut saamiset 4 271 4 271 5 497 5 497
Rahavarat 820 820 1 158 1 158
Rahoitusvelat        
Pankkilainat 3 134 2 902 3 345 3 074
Factoring-lainat 792 792 751 751
Rahoitusleasingit 207 207 231 231
Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat 6 674 6 674 8 136 8 136
Luotolliset tilit* 0 0 0 0
Käyvän arvon määrittämiseen on käytetty alan keskimääräistä vieraan pääoman kustannusta 4,68% (5,64 %)
Rahoitusleasingvelkojen käypä arvo on arvioitu diskonttaamalla vastaiset rahavirrat korolla, joka vastaa vastaavien vuokrasopimusten korkoa.

 


Liiketoimet lähipiirin kanssa
       
         
Konsernin lähipiiriin kuuluvat emoyritys, tytäryhtiöt ja osakkuusyhtiöt.
Lähipiiriin luetaan myös hallituksen ja johtoryhmän jäsenet mukaan lukien
toimitusjohtaja ja varatoimitusjohtaja. Konsernilla ei ole yhteisyrityksiä.
         
Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat, jotka eivät eliminoidu konsernitilinpäätöksessä:
         
1-3 2015, tuhatta euroa Myynnit Ostot Saamiset Velat
Osakkuusyritykset 85 13 0 2
Lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kontrolloimat yhtiöt 2 3 0 0
         
2014, tuhatta euroa Myynnit Ostot Saamiset Velat
Osakkuusyritykset 29 37 2 2
Lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kontrolloimat yhtiöt 35 111 2 0
         
Johdon työsuhde-etuudet:        
tuhatta euroa 1-3 2015 2014    
Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet 154 668    
Osakeperusteiset etuudet 9 36    
Yhteensä 163 704    

 

Soprano Oyj taloudellinen informaatio vuonna 2015

Osavuosikatsaus 1-6/2015                27.8.2015

Osavuosikatsaus 1-9/2015               12.11.2015



Tunnuslukujen laskentakaavat:


Sijoitetun pääoman tuotto:

voitto/tappio+rahoituskulut     x100

---------------------------------------------------------------                       

oma pääoma + korolliset velat (kauden alun ja lopun keskiarvona)

Oman pääoman tuotto:

voitto/tappio         x100

--------------------------------------------

oma pääoma(kauden alun ja lopun keskiarvona)

Omavaraisuusaste:

oma pääoma                  

--------------------------------------------

taseen loppusumma – saadut ennakot

Tulos/osake:

emoyhtiön omistajille kuuluva tilikauden tulos

--------------------------------------------------------------------              

ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä

Oma pääoma per osake:

emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma

------------------------------------------------------

osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä kauden lopussa