Finnish
Julkaistu: 2005-10-19 08:24:30 CEST
Cramo Oyj
Pörssitiedote
RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMON JA CRAMON YHDISTYMISELLÄ LUODAAN YKSI EUROOPAN JOHTAVISTA VUOKRAUSYHTIÖIS
Rakentajain Konevuokraamo Oyj        Pörssitiedote         19.10.2005 kello
9.00

RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMON JA CRAMON YHDISTYMISELLÄ LUODAAN YKSI
EUROOPAN  
JOHTAVISTA VUOKRAUSYHTIÖISTÄ


Rakentajain Konevuokraamo Oyj
("RK") ja Cramo Holding B.V., Cramo -konsernin  
hollantilainen emoyhtiö
("Cramo") yhdistyvät RK:n tekemällä  
osakevaihtotarjouksella.  Yhdistymisen
seurauksena syntyy yksi Euroopan  
johtavista vuokrauspalveluyhtiöistä, jonka
päätoimialat ovat kone- ja  
laitevuokraus sekä siirtokelpoisten tilojen
vuokraus ja myynti. 
Yhdistyvä yhtiö  ("Yhdistyvä Yhtiö") on Euroopassa viiden
suurimman alan 
yrityksen joukossa ja  sillä on johtava asema Suomessa,
Ruotsissa ja Virossa 
sekä kattava verkosto  Norjassa, Tanskassa,
Alankomaissa, Latviassa, 
Liettuassa, Puolassa ja Venäjällä.  Yhdistyvällä
Yhtiöllä on vahva perusta 
kansainväliseen kasvuun useimmilla  nykyisistä
markkinoistaan ja erityisesti 
Itä-Euroopassa sekä Venäjällä. Sen  vuotuinen
pro forma liikevaihto vuonna 2004 
oli noin 292,8 miljoonaa euroa ja 
käyttökate noin 78,1 miljoonaa euroa. 
Yhdistyvän Yhtiön palveluksessa on
1.634  henkilöä. Järjestely mahdollistaa 
noin 5 miljoonan euron vuosittaiset 
synergiaedut, jotka toteutuvat 
täysimääräisenä vuodesta 2007 alkaen.



Yhteenveto järjestelystä

RK ja Cramo sekä RK:n suurimmat
osakkeenomistajat, jotka edustavat RK:n  
osakkeista 37,6% ja äänistä 78,4%
että Cramon osakkeenomistajat, jotka  
edustavat Cramon osakkeista ja äänistä
100% ovat 18.10.2005 allekirjoittaneet  
yhtiöiden yhdistymistä koskevan
yhdistymissopimuksen ("Yhdistymissopimus").  
Lisäksi Yhdistyvän Yhtiön
keskeiset osakkeenomistajat ovat 18.10.2005  
allekirjoittaneet
osakassopimuksen. Järjestely edellyttää toteutuakseen vielä  
Puolan sekä
Viron kilpailuviranomaisten hyväksynnän sekä RK:n yhtiökokouksen  
päätöksen
vaihtotarjouksen vastikkeena annettavien RK:n uusien osakkeiden 

liikkeeseenlaskusta ja nykyisten A- ja B-osakesarjojen yhdistämisestä. RK:n 

hallitus suosittelee yksimielisesti osakkeenomistajille järjestelyn
hyväksymistä 
 RK:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka kutsutaan koolle
Viron ja Puolan  
kilpailuviromaisten annettua järjestelylle hyväksyvät
päätöksensä, arviolta  
vuoden loppuun mennessä. RK:n keskeiset
osakkeenomistajat, jotka edustavat 
78,4%  äänistä ja 37,6% osakkeista tulevat
kannattamaan RK:n hallituksen 
esitystä  ylimääräisessä yhtiökokouksessa ja
ovat sitoutuneet olemaan 
vähentämättä  omistustaan ennen kyseistä
ylimääräistä yhtiökokousta. 
Järjestely tullaan  toteuttamaan
seuraavasti:

* RK tekee Cramon osakkeenomistajille vaihtotarjouksen, jossa
se 
tarjoaa Cramon  osakkeenomistajien merkittäviksi 14.984.507 uutta 
RK:n
B-sarjan osaketta  vastikkeena kaikista Cramon osakkeista ("Vaihtotarjous").

Perustuen RK:n  osakkeen päätöskurssiin 8,81 euroa 18.10.2005 
Helsingin
Pörssissä, tulee  Cramon osakkeiden arvoksi noin 132 
miljoonaa euroa, mikä
vastaa RK:n täysin  laimennettuun osakemäärään 
perustuvaa markkina-arvoa.


* Lisäksi RK:n hallitus esittää yhtiökokoukselle RK:n nykyisten

osakesarjojen  yhdistämistä siten, että järjestelyn yhteydessä 
jokaisella
RK:n A-sarjan osakkeella saa 1,40 RK:n  B-sarjan osaketta. 
RK:n A-sarjan
osakkeenomistajat, jotka edustavat 96,3% RK:n  A-sarjan 
osakkeiden äänistä
ovat antaneet suostumuksensa nykyisten A-sarjan  
osakkeiden konvertoimiseksi
B-sarjan osakkeiksi. Konversion seurauksena 
RK:ssa on vain yksi Helsingin
Pörssissä listattu osakelaji ja kullakin 
osakkeella yksi ääni.

* Cramon
osakkeenomistajat Caterpillar Sarl ja Caterpillar 
Financial Services 
Netherland B.V. (yhdessä "Caterpillar") 
ovat sopineet Cramon
osakkeenomistajan  Pon Holdings B.V.:n sekä 
RK:n osakkeenomistajan
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö  Suomen kanssa, 
että Caterpillar myy kaikki
Tarjouksessa vastikkeena saamansa  5.993.803 RK:n 
B-sarjan osaketta
("Osakejärjestely") hintaan 7,55 euroa per  osake siten, 
että Pon Holdings
B.V. ostaa 2.996.901 osaketta ja Keskinäinen  
Henkivakuutusyhtiö Suomi ostaa
2.996.902 osaketta.

* RK:n hallitus suosittelee suunnatun annin sekä
osakesarjojen yhdistämisen  
hyväksymistä RK:n ylimääräisessä
yhtiökokouksessa. RK:n hallituksen esitystä 
tukevat RK:n osakkeenomistajat,
jotka edustavat 78,4% prosenttia äänistä ja 
37,6% prosenttia osakkeista ja
ovat sitoutuneet olemaan vähentämättä 
omistustaan  ennen kyseistä
ylimääräistä yhtiökokousta. Cramon kaikki 
osakkeenomistajat ovat  sitoutuneet
hyväksymään RK:n tarjouksen.

* Mikäli Vaihtotarjous, osakesarjojen
yhdistäminen ja siihen liittyvä  
Osakejärjestely toteutetaan, tulevat RK:n
nykyiset osakkeenomistajat omistamaan 
yhteensä 60,0% Yhdistyvän Yhtiön
osakkeista ja äänistä ja Cramon 
osakkeenomistajat omistamaan yhteensä 40,0%
Yhdistyvän Yhtiön osakkeista ja 
äänistä. Pon Holdings B.V. tulee omistamaan
28,4%, Keskinäinen  
Henkivakuutusyhtiö Suomi 15,3%, ABN AMRO Bank NV 10,0%,
sekä Rakennusmestarien  
Säätiö 9,4% Yhdistyvän Yhtiön osakkeista ja äänistä.
Yhdistyvän Yhtiön keskeiset 
osakkeenomistajat ovat 18.10.2005
allekirjoittaneet osakassopimuksen, jossa 
osapuolet ovat sopineet ilman
toisten osapuolten hyväksymistä järjestelyn 
toteuttamisen jälkeen olla
korottomatta osakeomistusta yli tietyn rajan sekä
äänestysrajoituksesta.
Osakassopimuksen pääkohdat ovat liitteenä. 


Helsingissä järjestetään
tiedotustilaisuus alkaen klo 11 
hotelli Scandic Marskin Carl-kabinetissa,
Mannerheimintie 10.


Englanninkieliset esityskalvot ovat saatavilla tuntia
aikaisemmin 
osoitteessa:  www.rk.fi.



Perusteet
yhdistymiselle

Molempien yhtiöiden hallitukset katsovat, että
liiketoimintojen yhdistäminen on 
yhtiöiden kasvustrategioiden mukainen
toimialajärjestely. Järjestely on 
perusteltu niin liiketoiminnallisesta
näkökulmasta, koska se palvelee 
paikallisten ja kansainvälisten asiakkaiden
pitkäaikaisia intressejä, kuin 
taloudellisesta näkökulmasta. RK:lla on vahva
asema Suomessa ja Itä-Euroopassa, 
joka sopii hyvin yhteen Cramon vahvan
Pohjoismaisen ja Baltian aseman kanssa.


Yhdistyminen luo mahdollisuuden
saavuttaa synergioita, koska:

* teollisuus- ja rakennusyritysten,
yksityishenkilöiden sekä julkisen 
sektorintarpeet voidaan paremmin täyttää
laajemmalla palvelutarjonnalla
* saadaan aikaan täydellisempi
toimipisterakenne 
* investointivolyymin merkittävä kasvu mahdollistaa
hankintojen tehostamisen 
ja  ostohintojen paranemisen, josta asiakkaat
hyötyvät
* keskitettyä kalustonhallintaa harjoitetaan maantieteellisesti
laajalla 
alueella ja käyttöastetta voidaan nostaa siirtämällä koneita
maantieteellisten 
alueiden välillä
* Cramo ja RK muodostavat yhdessä yhden
Euroopan suurimmista siirtokelpoisten 
tilojen toimittajista, joka voi
hyödyntää RK:n tuotantokapasiteettia ja Cramon 
pitkälle kehitettyjä
moduulikonsepteja
* muodostetaan riittävät resurssit kasvupotentiaalin
hyödyntämiseksi
kaikilla  nykyisillä markkinoilla ja erityisesti
Itä-Euroopassa ja Venäjällä
*Yhdistyvän Yhtiön kokenut johto ja henkilökunta
hyötyvät huomattavasti 
laajemmasta toiminnasta


Hallitukset katsovat,
että yhtiöiden osaamisalueet ja liiketoiminnat 
täydentävät hyvin toisiaan ja
että yhdistyminen luo erinomaiset edellytykset 
luoda arvoa  molempien
yhtiöiden osakkeenomistajille. Hallitukset toteavat, että 
yhdistymisellä
luodaan yksi johtavista koneiden ja laitteiden sekä  
siirtokelpoisten tilojen
vuokrausyhtiöistä Euroopassa. Yhdistyvällä Yhtiöllä  
odotetaan olevan vahva
kassavirta, hyvä kannattavuus ja sen odotetaan pystyvän  
saavuttamaan
huomattavia synergiaetuja. Yhdistymisellä odotetaan saavutettavan  
noin 5
miljoonan euron vuotuiset synergiaedut täysimääräisesti vuodesta 2007 

alkaen. Näiden synergiaetujen saavuttamiseksi aiheutuu kertaluonteisia
kuluja,  
jotka arvioidaan noin 2 miljoonaksi euroksi.


Edellä esitetyn
perusteella RK:n hallitus tarjoaa Cramon osakkeenomistajille 
kaikkien Cramon
osakkeiden vaihtamista  Cramon osakkeenomistajille tarjottaviin 
RK:n uusiin
B-sarjan osakkeisiin. Vaihtotarjous toteutetaan osakevaihdolla, 
joten sekä
RK:n että Cramon osakkeenomistajille tarjotaan mahdollisuus hyötyä  
tulevasta
kehityksestä.


Cramon kaikki osakkeenomistajat ovat sitoutuneet hyväksymään
RK:n 
Vaihtotarjouksen.


Paavo Ruusuvuori, RK:n hallituksen puheenjohtaja,
kommentoi yhdistymistä:

"Rakentajain Konevuokraamo Oyj on alansa uranuurtaja
ja kannattavin toimija.
Yhdistymällä Cramon kanssa toteutamme
kasvustrategiaamme ja luomme erittäin  
kilpailukykyisen yhtiön, jolla on
vahvat edellytykset osallistua  
konevuokrausalan tulevaan keskittymiseen.
Hyödyntämällä toistemme osaamista  
meillä on vahva perusta kannattavaan
kasvuun ja markkinajohtajuuteen."


Phil van Haarlem,  Cramon hallituksen 
puheenjohtaja, kommentoi yhdistymistä:

"Cramo on vahvasta Ruotsin
kotimarkkina-asemastaan kehittynyt viimeisen  
vuosikymmenen aikana yhdeksi
Pohjoismaiden suurimmista kone- ja  
moduulivuokrausyhtiöistä sekä
merkittäväksi eurooppalaiseksi toimijaksi, 
jolla  on toimintaa yhdeksässä
maassa. Cramon koko ja sen edistykselliset  
vuokrauskonseptit ja -palvelut
tekevät siitä kilpailukykyisen. Tämä yhdistettynä  
RK:n vahvaan
taloudelliseen asemaan sekä Suomen markkina-asemaan tulee luomaan  
uuden
organisaation, jossa yhdistyvät koko ja markkina-asema tavalla, joka luo 

erinomaiset lähtökohdat tulevaisuuden kasvulle, ottaen huomioon jo sen
nykyinen  
asema yhtenä Euroopan johtavista vuokrauspalveluiden
tuottajista."



Vaihtotarjouksen keskeiset ehdot ovat seuraavat:

Cramon
osakkeenomistajat saavat jokaista luovuttamaansa Cramon osaketta 
kohden 
7.492,2535 RK:n uutta osaketta. Uudet RK:n osakkeet tuottavat 
oikeuden
osinkoon  ja muut osakeoikeudet kun osakkeet on rekisteröity

kaupparekisteriin.  Osakevaihtoon sisältyvät RK:n uudet osakkeet merkitään

ja osakkeet vaihdetaan  heti RK:n ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen. 
RK
laatii listalleottoesitteen  hakeakseen RK:n uudet osakkeet julkisen

kaupankäynnin kohteeksi.  Listalleottoesite julkaistaan erikseen
ilmoitettavana 
päivänä ennen RK:n  ylimääräistä yhtiökokousta, joka päättää
yhdistymisestä. 
RK vahvistaa erikseen  osakevaihdon toteutumisen ylimääräisen
yhtiökokouksen 
jälkeen.


Vaihtotarjouksen toteuttamisen edellytykset ovat
seuraavat:

a)RK:n yhtiökokous hyväksyy yhdistymisen ja osakevaihdon
edellyttämät  
päätösehdotukset (A-osakkeiden konvertoinnin B-osakkeiksi,
osakepääoman 
korotus, yhtiöjärjestyksen muutos); 

b)Kaikki Cramon
osakkeenomistajat hyväksyvät Vaihtotarjouksen;

c)Yhdistymissopimus on
edelleen voimassa; ja

d)Asianomaiset viranomaiset ovat antaneet Yhdistymisen
toteuttamiselle lupansa,  tai 
RK ja Cramo ovat hyväksyneet toteuttamiselle
viranomaisten asettamat  edellytykset;   


Hallitus ja johto Yhdistyvässä
Yhtiössä


RK:n keskeiset omistajat, jotka edustavat 78,4% RK:n äänistä ovat

sopineet  kannattavansa hallituksen esitystä ylimääräisessä
yhtiökokouksessa:


* Hallituksen puheenjohtajaksi esitetään valittavaksi

riippumaton suomalainen  henkilö
* Rakennusmestarien Säätiö ja Keskinäinen
Henkivakuutusyhtiö Suomi 
esittävät  valittavaksi kolme hallituksen
varsinaista jäsentä
* Pon Holdings B.V. esittää valittavaksi kolme hallituksen
varsinaista jäsentä


Vesa Koivula jatkaa Yhdistyvän Yhtiön
toimitusjohtajana ja  
varatoimitusjohtajaksi nimitetään Cramon
toimitusjohtaja Göran Carlson.


Noteeraus

RK tulee hakemaan
Vaihtotarjouksen ja osakesarjojen konversion 
seurauksena liikkeeseen
laskettavien RK:n B-osakkeiden noteerausta 
Helsingin Pörssissä.
       


Alustava aikataulu 

Vaihtotarjous koskeva listalleottoesite julkistetaan
arviolta viikolla 51. 
Viron sekä Puolan kilpailuoikeudelliset hyväksynnät
odotetaan saatavaksi 
arviolta  viikoilla 49-51. RK:n ylimääräinen
yhtiökokous, joka hyväksyy 
järjestelyn, tullaan pitämään mahdollisimman
nopeasti tämän jälkeen. 


Neuvonantajat

RK:n taloudellisena
neuvonantajana toimii HLP Corporate Finance Oy ja  
lainopillisena
neuvonantajana toimii Castrén & Snellman. Cramon taloudellisena

neuvonantajana toimii ABN AMRO Corporate Finance ja lainopillisena 

neuvonantajina toimivat Clifford Chance sekä Hannes
Snellman.



Yhdistyvä Yhtiö lyhyesti

Yleistä

RK:n ja Cramon
yhdistymisen seurauksena syntyy yksi Euroopan suurimmista 

vuokrausyrityksistä, jonka päätoimialat ovat kone- ja laitevuokraus sekä 

siirtokelpoisten tilojen vuokraus ja myynti. Yhdistyvällä Yhtiöllä on 

markkinajohtajan asema Suomessa, Ruotsissa ja Virossa sekä vahva 

toimipisteverkko muissa Pohjoismaissa, Baltiassa ja joissakin Itä-Euroopan 

maissa. Yhdistyvällä Yhtiöllä on vahva perusta kansainväliseen kasvuun 

useimmilla nykyisistä markkinoistaan ja erityisesti Itä-Euroopassa sekä 

Venäjällä. Yhdistyvä Yhtiö on palveluyritys, joka täyttää teollisuus- ja 

rakennusyritysten, yksityishenkilöiden sekä julkisen sektorin kone- ja 

siirtokelpoisten tilojen tarpeen tarjoamalla helposti saavutettavaa palvelua 

jatkuvasti kehittämällä uusia ratkaisuja asiakkaidensa tilapäisiin ja 

pitkäaikaisiin tarpeisiin.  Yhdistyvä Yhtiö tulee toimimaan 10 maassa,

joissa  sillä on 252 vuokraustoimipisteen verkosto. Yhdistyneen konsernin

pro forma   liikevaihto  oli vuonna 2004 292,8 miljoonaa euroa ja 
152,4
miljoonaa euroa  vuoden 2005 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana. 
Henkilöstön
lukumäärä oli  30.6.2005 oli 1.634. Yhdistyvän Yhtiön pääkonttori 
tulee
sijaitsemaan Vantaalla  ja sen operatiiviset keskukset tulevat 
sijaitsemaan
Vantaalla sekä Kistassa.



Suurimmat osakkeenomistajat järjestelyn
toteuttamisen jälkeen

                                            Osuus 
  
                                         osakepääomasta 
                     
                      ja äänistä, (%)
Nimi                     
             
                        
Pon Holdings B.V.                          
28,4%
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi        15,3%
ABN AMRO Bank NV     
                      10,0%
Rakennusmestarien Säätiö                    
9,4%
Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola            3,8% 


Taloudellinen
katsaus, pro forma (tilintarkastamaton)

YHDISTELTY TULOSLASKELMA, IFRS (1000
e)				
                                             1-6/05    1-6/04  Muutos %
  1-12/04
LIIKEVAIHTO                                 152.411   134.866   
13,0 %   292.779
Liiketoiminnan muut tuotot                    3.465     3.512
              8.639
Valmiiden ja keskeneräisten 
tuotteiden varastojen muutos
                  -291     1.576                -364
Valmistus omaan käyttöön 
                    4.277       502               2.467
Materiaalit ja
palvelut                     -35.322   -32.756            
-64.341
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut        -36.320   -31.583         
   -65.040
Poistot                                     -24.425   -21.999      
      -45.297
Liiketoiminnan muut kulut                   -50.343   -44.045   
         -96.083
LIIKEVOITTO                                  13.452    10.073
  33,5 %     32.759
% liikevaihdosta                              8,8 %    
7,5 %              11,2 %
Rahoituskulut (netto)                        -5.670 
  -6.122             -11.230
VOITTO ENNEN VEROJA                          
7.782     3.951   97,0 %     21.529
% liikevaihdosta                          
   5,1 %     2,9 %               7,4 %
Tuloverot                              
     -1.864    -1.146              -5.551
TILIKAUDEN VOITTO                   
         5.918     2.805  111,0 %     15.979
% liikevaihdosta                 
            3,9 %     2,1 %               5,5 %
				

YHDISTELTY TASE, IFRS
(1000 e) 30.6.2005				
				
VARAT				
PITKÄAIKAISET VARAT				
Aineelliset
käyttöomaisuushyödykkeet        292.022			
Liikearvo                          
        134.188			
Muut aineettomat hyödykkeet                 
52.577			
Myytävissä olevat sijoitukset                   200			
Saamiset    
                                   781			
Laskennalliset verosaamiset         
        13.921			
PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ               
493.688			
LYHYTAIKAISET VARAT				
Vaihto-omaisuus                           
  15.456			
Myyntisaamiset ja muut saamiset              83.336			
Rahavarat 
                                   6.820			
LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ      
         105.612			
VARAT YHTEENSÄ                             
599.301			
				
OMA PÄÄOMA JA VELAT
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma                 
                49.524			
Osakeanti                                        
0			
Ylikurssirahasto                            107.944			
Kertyneet
voittovarat                        20.399			
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ              
          177.867			
PITKÄAIKAISET VELAT
Varaukset                           
           186			
Laskennalliset verovelat                    
34.919			
Pitkäaikaiset velat                        
274.901			
LYHYTAIKAISET VELAT				
Lyhytaikaiset velat                       
 111.428			
VELAT YHTEENSÄ                              421.434			
OMA PÄÄOMA
JA VELAT YHTEENSÄ                599.301			
				
TUNNUSLUKUJA 
             
                               1-6/05   1-6/04   1-12/04	
Bruttoinvestoinnit
pysyviin 
vastaaviin, 1000 e	                     43.217   40.757   
78.835	
Henkilöstön määrä keskimäärin                 1.634    1.505    
1.537	
Omavaraisuusaste, %                          30,4 %			
Korolliset
nettovelat, 1000 e               305.317 			
Tulos per osake, e               
             0,20     0,10      0,55	
Osakkeiden lukumäärä	                
29.304.314			
Tulos per osake, laimennettu, e                0,20     0,09    
 0,54	
Osakkeiden lukumäärä, laimennettu        29.607.510			



Pro forma
-tiedot on laadittu RK:n soveltamien kansainvälisten  
tilinpäätösstandardien
(IFRS) mukaisesti siten, että Cramon historialliset  
tilinpäätöstiedot on pro
forma -taulukossa oikaistu olennaisilta osin RK:n  
soveltamien
tilinpäätösperiaatteiden mukaisiksi.

RK:n osakekurssiksi on oletettu
hankintamenolaskelmassa 8,81 euroa, 
mikä oli  RK:n päätöskurssi Helsingin
Pörsissä 18.10.2005. Lopulliseen 
yhdistymiseen  sovelletaan sen ajankohdan
osakekurssia, jona määräysvallan 
katsotaan  siirtyneen. Osakekurssin muutos
vaikuttaa yhdistymisessä syntyvän 
liikearvon  määrään siten, että
osakekurssin nousu kasvattaa liikearvon 
määrää ja  osakekurssin lasku
pienentää liikearvon määrää.

Pro forma -laskelmissa käytetty kauppahinta
133,2 miljoonaa euroa on  
kohdistettu käyvin arvoin pääosin aineettomiin
hyödykkeisiin, joista 
brändin  arvoksi on arvioitu 37,3 miljoonaa euroa ja
asiakassuhteiden 
arvoksi 14,8  miljoonaa euroa. Muut kohdistukset ovat
yhteensä 1,3 miljoonaa 
euroa. Liikearvoon ja brändin arvoon ei ole
kohdistettu poistoja. 
Asiakassuhteiden  vuosipoisto 3,2 miljoonaa euroa
perustuu asiakassuhteiden 
arvioituun  taloudelliseen vaikutusaikaan, joka on
noin viisi vuotta.

Koneiden ja laitteiden käyvät arvot eivät laaditun arvion
mukaan 
olennaisesti  poikkea IFRS-oikaistun hankintataseen arvoista. 
Tästä
johtuen koneiden ja  laitteiden käypinä arvoina on käytetty 
niiden
tasearvoa.

Laskelmissa ei ole huomioitu synergiaetuja.



RK
lyhyesti

RK tarjoaa laajan valikoiman rakentamisessa tarvittavia koneita

ja laitteita  sekä erikoisosaamista ja palveluja vuokralle ottajalle 
juuri
silloin, kun niitä  tarvitaan. Alakonserni Tilamarkkinat Oy 
suunnittelee,
valmistaa, vuokraa ja myy  siirtokelpoisia tiloja ja 
rakennuksia. Tytäryhtiö
Suomen Projektivuokraus Oy on  erikoistunut 
pitkiin sopimuksiin perustuvaan
projektivuokraukseen. RK:lla on  
toimintaa Suomessa, Virossa, Puolassa ja
Venäjällä 69 toimipistettä 
kattavassa  verkossa.



Suurimmat
osakkeenomistajat
                                    Osuus osakepääomasta,
(%) Osuus äänistä, (%)
                                
							
Nimi
Rakennusmestarien Säätiö                               17,4%    
          37,3%
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi                   10,2%  
            17,0%
Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola                       7,0%
              16,0%
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL                
3,0%                8,1%
Nordea Henkivakuutus Suomi Oy                        
  2,8%                0,8%      

		 				  

Taloudellinen katsaus
(tilintarkastamaton)

RK, TULOSLASKELMA, IFRS (1000 e)				
                 
                            1-6/05  1-6/04  Muutos %   1-12/04
LIIKEVAIHTO    
                              36.412  32.504    12,0 %   
71.436
Liiketoiminnan muut tuotot                       449     147           
     303
Valmiiden ja keskeneräisten 
tuotteiden varastojen muutos           
        -291   1.888                 259
Valmistus omaan käyttöön             
         4.277     502               2.467
Materiaalit ja palvelut            
         -10.426  -9.253             -17.716
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat
kulut         -10.708  -9.083             -18.444
Poistot                     
                 -5.334  -4.667              -9.604
Liiketoiminnan muut kulut 
                   -7.740  -6.882             -14.307
LIIKEVOITTO             
                      6.639   5.156    28,8 %    14.394
% liikevaihdosta      
                       18,2 %  15,9 %              20,1 %
Rahoituskulut
(netto)                           -875    -658              -1.423
VOITTO
ENNEN VEROJA                            5.764   4.498    28,1 %    12.971
%
liikevaihdosta                              15,8 %  13,8 %              18,2
%
Tuloverot                                     -1.407  -1.210             
-3.744
TILIKAUDEN VOITTO                              4.357   3.288    32,5 % 
   9.227
% liikevaihdosta                              12,0 %  10,1 %         
    12,9 %




RK, TASE, IFRS (1000 e)
30.6.2005				
				
VARAT
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineelliset
käyttöomaisuushyödykkeet          86.496			
Liikearvo                         
           11.615			
Muut aineettomat hyödykkeet                     
477			
Myytävissä olevat sijoitukset                    200			
Saamiset      
                                  187			
Laskennalliset verosaamiset          
         1.457			
PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ                
100.432			
LYHYTAIKAISET VARAT				
Vaihto-omaisuus                           
    3.518			
Myyntisaamiset ja muut saamiset              
10.897			
Rahavarat                                     
1.594			
LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ                  16.009			
VARAT
YHTEENSÄ                               116.441			
				
OMA PÄÄOMA JA
VELAT				
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma                                  
24.200			
Osakeanti                                         
0			
Ylikurssirahasto                               1.567			
Kertyneet
voittovarat                         20.399			
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ             
             46.166			
PITKÄAIKAISET VELAT				
Varaukset			
Laskennalliset
verovelat                       4.165			
Pitkäaikaiset velat                  
        45.585			
LYHYTAIKAISET VELAT				
Lyhytaikaiset velat                
          20.525			
VELAT YHTEENSÄ                               
70.275			
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ                
116.441			
				

TUNNUSLUKUJA
                                             
   1-6/05       1-6/04     1-12/04	
Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin,
1000 e	 17.361        7.840      14.993
Henkilöstön määrä keskimäärin         
             575          523         538
Omavaraisuusaste, %                 
            43,1 %			
Korolliset nettovelat, 1000 e                   
52.041			
Tulos per osake, e                                 0,30         0,23
       0,64
Osakkeiden lukumäärä                         14.319.807  
14.314.507  14.314.507
Tulos per osake, laimennettu, e                    0,30
        0,23        0,63
Osakkeiden lukumäärä, laimennettu           
14.623.003   14.532.548  14.732.730	



Cramo lyhyesti

Cramo vuokraa
koneita, laitteita ja siirtokelpoisia tiloja 
teollisuudelle,  rakennusalalle
ja julkiselle sektorille. Toiminta 
kattaa yksittäisten tuotteiden  niin
lyhyt- kuin pitkäaikaisen vuokraamisen. 
Cramo tarjoaa asiakkaille 
maankattavia ja kiinteähintaisia projektitoteutuksia. 
Vuokraustoiminnan
lisäksi  Cramon toimintaan kuuluu käytettyjen koneiden ja 
laitteiden kauppa
niin omaan  kuin asiakkaiden lukuun. Cramolla on toimintaa 
Ruotsissa,
Norjassa, Tanskassa,  Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, 
Alankomaissa
ja Puolassa 183  toimipistettä kattavassa verkossa. 


Osakkeenomistajat
  
                                                        Osuus osakepääomasta 

                                                          ja äänistä,
(%)

Nimi                              				
                                
        				
Pon Holdings B.V.                                         
36,8%
Caterpillar Sarl                                           25,0%
ABN
AMRO Bank N.V.                                         20,0%
Caterpillar
Financial Services Netherlands B.V.            15,0%
Wihuri Oy                
                                  3,2%



Taloudellinen katsaus
(tilintarkastamaton)

CRAMO, TULOSLASKELMA, IFRS (1000 e)
                  
                          1-6/05   1-6/04   Muutos %  1-12/04
LIIKEVAIHTO     
                           115.999  102.362     13,3 %  221.343
Liiketoiminnan
muut tuotot                    3.016    3.365               8.336
Valmiiden ja
keskeneräisten tuotteiden 
varastojen muutos                                 0
       0                   0
Valmistus omaan käyttöön                         
0        0                   0
Materiaalit ja palvelut                    
-24.896  -23.503             -46.625
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut     
  -25.612  -22.500             -46.596
Poistot                                
    -17.483  -15.724             -32.477
Liiketoiminnan muut kulut            
      -42.603  -37.163             -81.776
LIIKEVOITTO                        
          8.421    6.837     23,2 %   22.205
% liikevaihdosta                 
            7,3 %    6,7 %              10,0 %
Rahoituskulut (netto)          
             -4.733   -5.402              -9.683
VOITTO ENNEN VEROJA          
                3.688    1.435    157,0 %   12.522
% liikevaihdosta           
                  3,2 %    1,4 %               5,7 %
Tuloverot                
                     -923     -490              -2.914
TILIKAUDEN VOITTO      
                      2.765      945    192,6 %    9.608
% liikevaihdosta     
                        2,4 %    0,9 %               4,3 %


CRAMO, TASE,
IFRS (1000 e) 30.6.2005				
				
VARAT
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineelliset
käyttöomaisuushyödykkeet        204.854
Liikearvo                             
      84.141
Muut aineettomat hyödykkeet                       0
Myytävissä
olevat sijoitukset                     0
Saamiset                             
          594
Laskennalliset verosaamiset                 
12.464
PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ                302.053
LYHYTAIKAISET
VARAT
Vaihto-omaisuus	                             11.315
Myyntisaamiset ja
muut saamiset              72.439
Rahavarat                                   
 5.226
LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ                 88.980
VARAT YHTEENSÄ    
                         391.033
	
OMA PÄÄOMA JA VELAT				
OMA
PÄÄOMA
Osakepääoma                                      20
Osakeanti         
                               0
Ylikurssirahasto                             
    0
Kertyneet voittovarat                        59.581
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
                         59.601
PITKÄAIKAISET VELAT
Varaukset                
                      186			
Laskennalliset verovelat                    
15.803
Pitkäaikaiset velat                         229.316
LYHYTAIKAISET
VELAT				
Lyhytaikaiset velat                          86.127
VELAT YHTEENSÄ 
                            331.432
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ              
 391.033
				
TUNNUSLUKUJA
                                                 
 1-6/05   1-6/04   1-12/04	
Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin, 1000 e    
25.856   32.917    63.842	
Henkilöstön määrä keskimäärin                      
1.059      982       999	
Omavaraisuusaste, %                               
15,4 %			
Korolliset nettovelat, 1000 e                    
248.500			


Liitteet
Osakassopimuksen keskeiset ehdot
Lyhyet kuvaukset
Pon Holdings B.V.:stä ja Rakennusmestarien Säätiöstä


Helsingissä,
19.10.2005

Rakentajain Konevuokraamo Oyj
Hallitus

Lisätietoja
antavat:

Vesa Koivula, RK:n toimitusjohtaja,
p. +358-9-89481 tai
+358-40-5105710

Göran Carlson, Cramon toimitusjohtaja,
p. +46-8-6235402 tai
+46-8-708-746556



Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset
tiedotusvälineet




Liite pörssitiedotteeseen:
Osakassopimuksen
pääkohdat


Osapuolet
Osakassopimuksen osapuolina ovat Pon Holdings B.V.,
ABN AMRO Bank N.V., 
Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi, sekä
Rakennusmestarien Säätiö.


Osapuolten osakeomistus Yhdistyvässä
Yhtiössä:
Kukin osapuoli on sitoutunut olemaan hankkimatta osakkeita tai
mitään 
muita  osakkeiden merkintään oikeuttavia todistuksia tai
arvopapereita, 
siten että sen  omistus nousisi yli 30 %:iin Yhdistyvästä
Yhtiöstä ilman 
toisilta osapuolilta  etukäteen hankittua kirjallista
suostumusta.
Tämä ei koske ABN AMRO Bank N.V.:n määräysvallassa olevia
rahastoja.


Äänioikeuksien käyttö:
Entiset Cramo Holding B.V.:n
osakkeenomistajat Pon Holdings B.V. ja 
ABN AMRO  Bank N.V. sitoutuvat
yhteisvastuullisesti olemaan käyttämättä 
äänioikeuksiaan  niiltä osin kuin
heidän yhteinen osuutensa äänioikeuksista 
Yhdistyvässä Yhtiössä ylittää 20
%:a. 


Osakassopimuksen päättyminen:

Osakassopimus on voimassa kolme
vuotta, jonka jälkeen se heti raukeaa. 
Osakassopimus päättyy aikaisemmin
mikäli seuraavat kriteerit eivät täyty:
Pon Holdings B.V.:n suhteen niin kauan
 kuin sen omistus Yhdistyvässä 
Yhtiössä ei laske pysyvästi alle 10 %:a tai
minään  ajankohtana alle 7,5 % 
koko Yhdistyneestä Yhtiöstä; 
Keskinäinen
Henkivakuutusyhtiö Suomen suhteen niin kauan kuin sen omistus 
Yhdistyvässä 
Yhtiössä ei laske pysyvästi alle 10 %:a tai minään ajankohtana 
alle 3,75 %
koko  Yhdistyneestä Yhtiöstä; 
ABN AMRO Bank N.V.:n suhteen niin kauan kuin
sen omistus  Yhdistyvässä 
Yhtiössä ei laske pysyvästi alle 5 %:a tai minään
ajankohtana alle  2,5 % 
koko Yhdistyneestä Yhtiöstä; ja 
Rakennusmestarien
Säätiön suhteen niin  kauan kuin sen omistus 
Yhdistyvässä Yhtiössä ei laske
pysyvästi alle 5 %:a tai  minään 
ajankohtana alle 2,5 % koko Yhdistyneestä
Yhtiöstä. 


Sopimussakko:
Äänioikeuksien käyttöä koskevan pykälän
rikkomisesta seuraa 
15.000.000 euron
sopimussakko.





Rakennusmestarien Säätiö

Rakennusmestarien Säätiön
tarkoituksena on maamme 
rakennusmestarikunnan  käytännöllisen,
rakennusteknillisen 
ja taiteellisen ammattitaidon kehittäminen,  avustaminen
ja 
tukeminen. Vuonna 1952 perustettu säätiö toteuttaa tarkoitustaan 

edistämällä mm. rakennusalan tutkimustyötä, opetusta ja ammattikasvatusta, 

tukemalla alan hyväksi työskenteleviä yhteisöjä ja henkilöitä myöntämällä 

määrärahoja, avustuksia, stipendejä ja palkintoja.


Pon Holdings
B.V.

Yhtiö on kansainvälinen kauppahuone, joka käy kauppaa 
tuotteilla,
jotka ominaisuuksiltaan ja laadultaan ovat 
samantapaisia ja joissa jakelu
laajalla markkinalla sekä 
myynnin jälkeiset palvelut ovat keskeisessä
asemassa. Yhtiö 
on keskittynyt autojen jakeluun sekä rakennus- ja
energiatuotteisiin. 
Vaikka suurin osa toiminnoista on edelleen Alankomaissa,
yhtiö on 
enenevässä määrin laajentunut ulkomaille ja sen palveluksessa on
noin 
7.500 henkilöä, joista 2.700 Alankomaiden
ulkopuolella.