Finnish
Julkaistu: 2014-09-22 16:00:00 CEST
Citycon Oyj
Pörssitiedote

Citycon konsernin 350 miljoonan euromääräisen joukkovelkakirjalainan tarjoaminen päättynyt onnistuneesti

CITYCON OYJ Pörssitiedote 22.9.2014 klo 17.00

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAAN TAI OSITTAIN YHDYSVALLOISSA TAI SEN TERRITORIOISSA TAI SEN HALLINNASSA OLEVILLA ALUEILLA, YHDYSVALTAIN OSAVALTIOISSA TAI COLUMBIAN PIIRIKUNNASSA (YHDESSÄ "YHDYSVALLAT"), AUSTRALIASSA, KANADASSA TAI JAPANISSA EIKÄ HENKILÖILLE, JOTKA ASUVAT TAI OLESKELEVAT NÄILLÄ ALUEILLA.


Citycon konserni on onnistuneesti saattanut päätökseen 350 miljoonan euron suuruisen 10 vuoden joukkovelkakirjalainan (”Laina”) tarjoamisen. Lainan liikkeeseenlaskijana toimi Citycon Treasury B.V. ja takaajana Citycon Oyj. Euromääräisen taatun lainan maturiteetti on 10 vuotta ja eräpäivä 1.10.2024. Lainalle maksetaan kiinteää 2,50 prosentin vuotuista korkoa vuosittain 1.10.

Lainaa merkitsi laaja joukko kansainvälisiä sijoittajia ja laina ylimerkittiin. Citycon Treasury B.V. on hakenut lainan listalleottoa Irlannin pörssin viralliselle listalle ja sen ottamista kaupankäynnin kohteeksi ko. pörssin säännellyllä markkinalla. Lainalle on myönnetty kaksi luottoluokitusta, BBB Standard & Poors:lta ja Baa2 Moody’s:lta. Luokitukset ovat samat kuin Cityconin yleiset luottoluokitukset.

Lainasta saatavat tuotot käytetään olemassa olevien lainojen takaisinmaksuun keskimääräisten lainamaturiteettien pidentämiseksi sekä yleisiin yritystoimintaan liittyviin tarkoituksiin. Citycon voi myös käyttää liikkeeseenlaskusta saatuja tuottoja nykyisten kiinteistöjen kehityshankkeisiin, uusien kiinteistöjen hankintaan tai osuuksien kasvattamiseen yhteisyrityksissä.

"Olemme tyytyväisiä siihen, että Cityconin euromääräinen joukkovelkakirjalaina menestyi markkinoilla. Laina ylimerkittiin ja myytiin muutamassa tunnissa. Hyvä tulos korostaa luottoasemamme vahvuutta. Tämä strateginen 10-vuotisen velkakirjalainan liikkeellelasku pidentää keskimääräistä lainamaturiteettia ja pienentää lainakuluja", toteaa varatoimitus- ja talousjohtaja Eero Sihvonen.

Deutsche Bank ja Goldman Sachs International toimivat pääjärjestäjinä yhdessä Danske Bankin ja Swedbank AB:n kanssa.


Helsinki 22.9.2014
 

CITYCON OYJ
Marcel Kokkeel
Toimitusjohtaja
 

Lisätiedot:
Eero Sihvonen, varatoimitus- ja talousjohtaja
Puhelin 020 766 4459 tai 050 557 9137
eero.sihvonen@citycon.com


Citycon Oyj (NASDAQ OMX: CTY1S) on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 3,3 miljardia euroa ja sen markkina-arvo on noin 1,6 miljardia euroa. Lisätietoa Cityconista: www.citycon.fi

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.citycon.fi

  
Tärkeää tietoa sääntelyrajoituksista

Tämä tiedote ei ole tarjous tai kehotus myydä tai laskea liikkeeseen arvopapereita tai kehotus tehdä osto- tai merkintätarjous arvopapereista Yhdysvalloissa tai muussa maassa eikä tällaisen tarjouksen tai kehotuksen osa. Tiedote (tai mikään sen osa) tai sen julkistaminen ei voi olla perusteena millekään sopimukselle tai sitoumukselle eikä niihin voi luottaa minkään sopimuksen tai sitoumuksen yhteydessä eivätkä ne ole kehotus tehdä sopimus tai antaa sitoumus.  Tämän tiedotteen vastaanottajien, jotka aikovat ostaa arvopapereita, tulee ottaa huomioon, että oston tai merkinnän tulee perustua yksinomaan tietoihin, jotka on esitetty arvopaperien yhteydessä julkaistussa lopullisessa esitteessä. Esite on mahdollisen julkaisun jälkeen saatavilla Irlannin keskuspankin verkkosivustolta.  Yllä kuvattua transaktiota ja tämän ilmoituksen sekä muun transaktioon liittyvän tiedon jakelua saatetaan rajoittaa tiettyjen maiden lainsäädännössä, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa mitä tahansa tässä ilmoituksessa tarkoitettuja asiakirjoja tai tietoja, tulee ottaa selvää näistä rajoituksista ja noudattaa niitä.  Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen saattaa olla näiden maiden arvopaperilainsäädännön vastaista.

Tämä ilmoitus ei ole arvopapereita koskeva myyntitarjous Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Japanissa tai missään muussa maassa, jossa tällainen tarjous olisi vastoin lakia. Citycon Oyj ja Citycon Treasury B.V. eivät ole rekisteröineet eivätkä aio rekisteröidä arvopapereita tai tarjota arvopapereita yleisölle missään näistä maista.  Citycon Oyj:n ja Citycon Treasury B.V.:n arvopapereita ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä Yhdysvalloissa Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen, ”Securities Act -laki”) nojalla. Arvopapereita ei voida tarjota, myydä tai luovuttaa Yhdysvalloissa tai Securities Act -lain Regulation S -säännöksessä määritellyille yhdysvaltalaisille henkilöille (US persons) tai tällaisten henkilöiden lukuun paitsi Securities Act -lain rekisteröintivaatimuksista annetun poikkeuksen nojalla tai transaktiossa, joka ei kuulu näiden rekisteröintivaatimusten piiriin, kummassakin tapauksessa soveltuvien osavaltioiden arvopaperilakien mukaisesti.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa ilmoitus on osoitettu vain henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoituksista ja jotka ovat vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja rahoitusmarkkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) 19(1) artiklassa määriteltyjä ammattimaisia sijoittajia (investment professionals), taikka muille henkilöille, joille ilmoitus voidaan lain mukaan antaa.