Finnish
Julkaistu: 2014-08-07 12:00:00 CEST
Siili Solutions Oyj
Yhtiötiedote

SIILI SOLUTIONS OSTAA AVAUS CONSULTING -KONSERNIN

Siilistä tulee Avauksen oston myötä Suomen johtava digitaalisten palveluiden kehittäjä

Siili Solutions Oyj Yhtiötiedote 7.8.2014 klo 13:00

Siili Solutions Oyj hankkii tänään allekirjoitetulla sopimuksella digitaalisten palveluiden muotoiluun ja kehittämiseen erikoistuneen Avaus Consulting -konsernin. Kauppaan kuuluu Suomen yhtiön lisäksi tytäryhtiö Wroclawissa, Puolassa. Avaus Consulting -konsernin proforma liikevaihto vuonna 2013 oli noin 7,4 miljoonaa euroa ja käyttökate (EBITDA) noin 1,4 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 72 henkilöä, joista 25 työskentelee Puolan tytäryhtiössä.

”Nopeasti kiihtyvä digitalisoituminen yhdessä päätelaitteiden monipuolistumisen kanssa vauhdittavat kysyntää modernien digitaalisten palveluiden osaamiselle. Siilin Fusion-osto kaksi vuotta sitten toi meidät varteenotettavaksi haastajaksi monikanavaisten verkkopalveluiden rakentajana, Comvise-yritysosto vuosi sitten vahvisti asemaamme mobiilipäätelaiteratkaisujen kehityksessä, ja nyt Avaus vahvistaa osaamistamme läpi digitaalisen palvelukehityksemme. Kaupan myötä Siilistä tulee osaajamäärältään Suomen johtava teknologiariippumaton digitaalisten palveluiden kehittäjä.” kertoo Siili Solutions Oyj:n toimitusjohtaja Seppo Kuula. 

Yrityskauppa toteutuu arviolta syyskuun 2014 alussa ja sillä on vaikutus yhtiön vuoden 2014 tulokseen. Yhtiö arvioi uudelleen vuoden 2014 näkymät ja tiedottaa ne puolivuotiskatsauksen julkistamisen yhteydessä 14.8.2014. Kauppahinta maksetaan käteisvastikkeella ja Siili Solutions Oyj:n uusilla osakkeilla, joiden osuus on noin 50 % kauppahinnasta. Kaupan toteuttamishetkellä maksetaan kauppahintana 3,9 miljoonaa euroa sekä mahdollisena lisäkauppahintana yhteensä enintään 5,8 miljoonaa euroa, joka maksetaan vuosien 2014 ja 2015 tilinpäätösten vahvistumisien jälkeen. Toteuttamishetkellä annettavat uudet osakkeet vastaavat noin 8,5 % Siili Solutions Oyj:n nykyisestä osakemäärästä. Siili tulee erikseen kutsumaan koolle yhtiökokouksen päättämään hallituksen valtuuttamisesta osakkeiden liikkeeseen laskemiseksi. Kaupan käteisvastike rahoitetaan pankkilainalla.

”Avauksen osto on jatkoa strategisille yritysostoillemme. Osaamiseltaan Avaus sopii tarjoomaamme täydellisesti vahvistaen osaamistamme erityisesti digitaalisessa palvelumuotoilussa, liiketoimintalähtöisessä ratkaisuarkkitehtuurissa sekä analytiikassa. Lisäksi Avauksen Puolan toiminnot ovat hyvä perusta kansainvälistymisellemme.” jatkaa Seppo Kuula.

 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Seppo Kuula, Siili Solutions Oyj
Puhelin: 040 370 0032
Sähköposti: seppo.kuula(at)siili.fi

Talousjohtaja Samuli Siljamäki
Puhelin: 040 709 2848
Sähköposti: samuli.siljamaki(at)siili.fi 

Hyväksytty Neuvonantaja Merasco Oy
Puhelin: 09 6129 670

Siili Solutions lyhyesti:
Siili Solutions Oyj on suomalainen tietojärjestelmien kehityspalveluita tarjoava yhtiö, joka tuottaa koko tietojärjestelmän kattavia IT-asiantuntijapalveluita julkishallinnolle, pankeille, mediatoimialalle ja teollisuudelle. Yhtiön ensisijaisina kohdeasiakkaina ovat Suomen 500 suurinta yritystä, sekä valtion- ja kunnallishallinto. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingin ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla. Siili on kasvanut nopeasti ja kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. www.siili.fi 

Avaus lyhyesti:
Avaus-brändin alla on toiminut kaksi yhtiötä; Avaus Consulting Oy keskittyen verkko- ja mobiilipalveluiden muotoiluun ja kehittämiseen, sekä Avaus Marketing Innovations Oy keskittyen asiakkuuksien kehittämiseen ja markkinoinnin uudistamiseen. Kauppa ei vaikuta Avaus Marketing Innovations Oy:n toimintaan.