English Finnish
Julkaistu: 2014-04-10 14:40:00 CEST
HKScan Oyj
Yhtiökokouksen päätökset

HKScan Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

HKScan Oyj                    Pörssitiedote                                     10.4.2014 klo 15.40

 

HKScan Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

HKScan Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10.4.2014 Helsingissä, vahvisti emoyhtiön ja konsernin tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vuodelta 2013.

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotusten mukaisesti seuraavasti:

Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti jakaa tilikaudelta 2013 osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 15.4.2014 on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 24.4.2014.

Hallituksen jäsenten valinta ja palkkiot

Yhtiökokous päätti, että yhtiön hallituksen varsinaisten jäsenten lukumäärä on kuusi (6) ja että hallitukseen valitaan myös kaksi (2) varajäsentä.

Hallituksen nykyiset jäsenet Juha Kylämäki, Niels Borup, Teija Andersen, Gunilla Aschan, Tero Hemmilä ja Henrik Treschow valittiin uudelleen seuraavalle toimikaudelle varsinaisiksi jäseniksi. Varajäseniksi valittiin uudelleen Mikko Nikula ja Per Nilsson. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Juha Kylämäen ja varapuheenjohtajaksi Niels Borupin, molemmat uudelleen.

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten vuosipalkkiot pysyvät samoina kuin vuonna 2013 ja ovat: hallituksen jäsenelle 21 700 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 26 600 euroa ja hallituksen puheenjohtajalle 53 200 euroa. Hallituksen varajäsenten vuosipalkkio on 7 300 euroa. Hallituksen valiokuntien (tarkastus-, nimitys-, palkitsemis- ja työvaliokunta) puheenjohtajana toimiville maksetaan vuosipalkkiona 4 900 euroa. Lisäksi maksetaan 550 euron kokouspalkkio kaikille hallituksen jäsenille kustakin hallituksen ja sen valiokuntien kokouksesta, johon he osallistuvat. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

Tilintarkastajat

Yhtiön varsinaiseksi tilintarkastajaksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Jouko Malisen. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Hallituksen valtuutukset

Yhtiökokous antoi hallitukselle seuraavat kaksi valtuutusta:

(1) Hallitus valtuutettiin päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvussa tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti:

Annettavat osakkeet ovat yhtiön uusia tai yhtiön hallussa olevia A-sarjan osakkeita. Annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 2 500 000 A-sarjan osaketta, mikä vastaa noin 4,50 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja noin 5,00 prosenttia yhtiön A-sarjan osakkeista. Osakkeita tai osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia voidaan antaa yhdessä tai useammassa erässä.

Valtuutuksen nojalla hallitus voi myös päättää uusien A-sarjan osakkeiden antamisesta yhtiölle itselleen, kuitenkin niin, että yhtiö ei yhdessä tytäryhteisöjensä kanssa omista millään hetkellä enempää kuin 10 prosenttia kaikista yhtiön rekisteröidyistä osakkeista.

Hallitus valtuutettiin päättämään kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua suunnatusti eli osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen. Suunnattu osakeanti edellyttää aina yhtiön kannalta painavaa taloudellista syytä eikä valtuutusta voida käyttää osakkeenomistajien yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti.

Osakeantia sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskeva valtuutus myönnettiin, jotta yhtiön hallitus voisi joustavasti päättää yhtiön kannalta tarpeellisista pääomamarkkinatransaktioista esimerkiksi yrityksen rahoitustarpeen turvaamiseksi tai yrityskauppojen toteuttamiseksi. Lisäksi valtuutusta voidaan käyttää yhtiön ja konsernin johdolle suunnattavien osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamista varten.

Valtuutus on voimassa 30.6.2015 asti ja se kumoaa yhtiökokouksen 24.4.2013 hallitukselle antaman valtuutuksen päättää osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

(2) Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavasti:

Hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien A-sarjan osakkeiden lukumäärä on yhteensä enintään 2 500 000 A-sarjan osaketta, mikä vastaa noin 4,50 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja noin 5,00 prosenttia yhtiön A-sarjan osakkeista. Yhtiö ei kuitenkaan voi yhdessä tytäryhteisöjensä kanssa omistaa ja/tai pitää panttina millään hetkellä enempää kuin 10 prosenttia kaikista yhtiön osakkeista.

Omia A-sarjan osakkeita voidaan hankkia vain vapaalla omalla pääomalla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja. Omia A-sarjan osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Osakkeet voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi. Lisäksi osakkeita voidaan hankkia käytettäväksi yrityskauppojen tai muiden järjestelyiden rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, osana kannustinjärjestelmiä tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.

Hallitus päättää, miten osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää mm. johdannaisia. Osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta). Suunnattu omien osakkeiden hankinta edellyttää aina yhtiön kannalta painavaa taloudellista syytä eikä valtuutusta voida käyttää osakkeenomistajien yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti.

Valtuutus on voimassa 30.6.2015 asti ja se kumoaa yhtiökokouksen 24.4.2013 hallitukselle antaman valtuutuksen päättää yhtiön omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta.

 

Yhtiökokouksen hyväksymät hallituksen ja sen nimitys- ja tarkastusvaliokunnan ehdotukset, mukaan lukien hallituksen valtuutukset, on julkaistu kokonaisuudessaan pörssitiedotteella 19.3.2014 ja ne ovat myös saatavilla internetsivuilla osoitteessa www.hkscan.com.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internetsivuilla viimeistään 24.4.2014 alkaen.

 

HKScan Oyj

Hallitus

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Hannu Kottonen. Hänelle voi jättää soittopyynnön Marjukka Hujasen kautta, puh. 010 570 6218.

 

HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme valmistaa, markkinoi ja myy korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan, Baltian ja Puolan. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto vuonna 2013 oli 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä oli noin 11 000.

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com