English Finnish
Julkaistu: 2014-03-11 12:00:00 CET
Caverion Oyj
Sijoittajauutiset

Caverion ja Rovaniemen Energia aiesopimukseen kunnossapitopalveluiden liikkeenluovutuksesta

Helsinki, 2014-03-11 12:00 CET -- Caverion Oyj                           Sijoittajauutinen                       11.3.2014 klo 13:00

 

Caverion ja Rovaniemen Energia aiesopimukseen kunnossapitopalveluiden liikkeenluovutuksesta

Caverion ja Rovaniemen Energia ovat solmineet aiesopimuksen kunnossapitopalveluiden liikkeenluovutuksesta. Aiesopimuksen mukaisesti Caverion Suomi Oy:n ja Rovaniemen Energia Oy:n välillä käynnistetään neuvottelut liikkeenluovutuksesta, jonka yhteydessä Caverionin palvelukseen siirtyisi vanhoina työntekijöinä kaksitoista Rovaniemen Energian työntekijää. Liikkeenluovutuksen suunnitellun päivämäärän arvioidaan olevan 1.5.2014.

Rovaniemen Energia käynnisti syyskuussa 2013 yhteistoimintamenettelyn, jonka tavoitteena on lisätä energiakonsernin toiminnan tehokkuutta, parantaa toimintavarmuutta sekä aikaansaada kustannussäästöjä. Yhtenä osana yhteistoimintamenettelyä ja organisaatiomuutosta Rovaniemen Energia Oy kilpailutti kaukolämpöverkon ja tuotantolaitosten kunnossapidon palvelut. Kilpailutukseen ilmoittautui seitsemän kunnossapitopalveluita myyvää yritystä, ja neuvotteluita on käyty alkuvuoden 2014 aikana tiiviisti.

Nyt solmittu aiesopimus Rovaniemen Energian ja Caverion Suomen välillä luo raamin tarkemmille neuvotteluille liikkeenluovutussopimuksen aikaansaamiseksi.

- Kunnossapidon kilpailutus osoitti, että Rovaniemi ja Lappi laajemminkin kiinnostavat valtakunnallisia kunnossapidon yrityksiä. Rovaniemen Energian kilpailutus sekä pysyväluonteinen työkuorma on nähty hyväksi mahdollisuudeksi laajentaa yritysten toimintaa Lapissa. Uskomme Caverionin vahvan aseman Pohjois-Suomen kunnossapitopalveluiden tuottajana antavan myös siirtyvälle henkilöstölle paremmat ammatillisen kehittymisen mahdollisuudet, kuin mitä Rovaniemen Energia -konserni olisi voinut tarjota. Odotamme Caverionin tarjoavan vahvoilla resursseillaan paranevaa kykyä reagoida Rovaniemen Energia -konsernin vaihtelevaan työkuormaan ja osaltaan parantamaan energianhuollon toimintavarmuutta, Rovaniemen Energia Oy:n toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen toteaa.

- Caverionilla on monipuolinen pitkä kokemus kunnossapidon ulkoistuksista eri toimialoilta. Olemme tehneet hyvää yhteistyötä Rovaniemen Energian kanssa jo pitkään. Laajentamalla yhteistyötämme pystymme kehittämään ja tehostamaan kunnossapitoa niin, että toimintavarmuus paranee ja kustannuksissa saavutetaan säästöjä, aluejohtaja Martti Kaikkonen Caverionista sanoo.   

 

Lisätiedot:

Martti Kaikkonen, aluejohtaja, Caverion Suomi Oy, puh. 0400 319 812, martti.kaikkonen@caverion.fi

Markus Tykkyläinen, toimitusjohtaja, Rovaniemen Energia Oy, puh. 050 596 5482, markus.tykkylainen@ren.fi

 

Caverion suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää käyttäjäystävällistä ja energiatehokasta kiinteistötekniikkaa sekä teollisuuden palveluita. Palveluitamme käytetään muun muassa toimistoissa ja liikekiinteistöissä, asunnoissa, julkisissa palvelurakennuksissa sekä teollisuuslaitoksissa. Tavoitteenamme on olla markkinoiden johtava kiinteistöteknisten palvelujen tarjoaja Euroopassa. Vahvuuksiamme ovat teknologinen osaaminen ja asiakaslähtöinen palvelu, joka kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet kiinteistön koko elinkaaren ajan. Caverion syntyi kesäkuussa 2013 kiinteistöteknisten ja teollisuuden palveluiden irtautuessa YIT-konsernista itsenäiseksi konsernikseen. Vuoden 2013 liikevaihtomme oli noin 2,5 miljardia euroa. Caverionilla on 13 toimintamaassa Pohjois- ja Keski-Euroopassa yhteensä lähes 18 000 työntekijää. Caverionin osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.caverion.fi

 

Rovaniemen Energia Oy on Rovaniemen kaupungin 100 % omistama energiayhtiö, jolla on liiketoimintaa Rovaniemen lisäksi Kolarin ja Ylläsjärven alueella. Rovaniemen Energia - konsernin vuotuinen liikevaihto on liki 50 miljoonaa euroa. Konsernilla on sähkön siirtoliiketoiminnassa asiakkaanaan noin 25 000 sähkönkäyttöpaikkaa ja vahva asema kiinteistöjen lämmityksessä Rovaniemellä kaukolämpöliiketoiminnassa liki 12 miljoonan lämmitettävän kiinteistökuution myötä. Rovaniemen Energia -konserni työllisti toiminnallaan vuonna 2013 suoraan yhteensä 120 henkilötyövuotta.