English Finnish
Julkaistu: 2013-09-05 07:00:00 CEST
PKC Group Oy
Pörssitiedote

PKC GROUP TOTEUTTAA SUUNNATUN ANNIN JA KERÄÄ 44,94 MILJOONAA EUROA PÄÄOMAA

PKC Group Oyj      Pörssitiedote        5.9.2013          klo 8.00

 

PKC GROUP TOTEUTTAA SUUNNATUN ANNIN JA KERÄÄ 44,94 MILJOONAA EUROA PÄÄOMAA

 

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hong Kongissa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

 

PKC:n osakeanti ylimerkittiin moninkertaisesti. PKC Group Oyj (”PKC” tai ”Yhtiö”) julkisti 4.9.2013 aikomuksensa tarjota nopeutetussa tarjousmenettelyssä enintään 2,14 miljoonaa Yhtiön uutta osaketta (”Osakkeet”) rajoitetulle määrällä valikoituja kokeneita kansainvälisiä ja kotimaisia kokeneita institutionaalisia sijoittajia osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (”Osakeanti”).

 

Nopeutetussa tarjousmenettelyssä saatujen merkintäsitoumusten perusteella PKC:n hallitus laski liikkeelle 2.140.000 uutta Osaketta rajoitetulle määrällä valikoituja kokeneita kansainvälisiä ja kotimaisia institutionaalisia sijoittajia, vastaten 9,9 prosenttia Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeantia. Osakeannin jälkeen Yhtiön osakemäärä on 23.800.772 osaketta.

 

Osakkeen merkintähinta Osakeannissa oli 21.00 euroa per Osake eli yhteensä 44,94 miljoonaa euroa ennen myyntipalkkioita ja kuluja. Osakeannista saatavat varat on tarkoitus käyttää jälleenrahoitukseen sekä yleisiin rahoitustarpeisiin. Lisäksi varojen on tarkoitus varmistaa riittävän vahva pääomarakenne Yhtiön strategian ja kasvusuunnitelman toteuttamiseen, mukaan lukien mahdollisten yrityskauppojen rahoittaminen.

 

Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 12.9.2013 ja otetaan kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa arviolta 13.9.2013.

 

Suunnatun osakeannin ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä.

 

Carnegie Investment Bank AB (”Carnegie”) toimii pääjärjestäjänä Osakeannissa.

 

 

PKC GROUP OYJ

 

Hallitus

 

Matti Hyytiäinen

toimitusjohtaja

 

Lisätietoja antaa:

toimitusjohtaja Matti Hyytiäinen, PKC Group Oyj, 0400 710 968

 

LIITE

Suunnatun osakeannin ehdot

 

 

JAKELU

NASDAQ OMX

Keskeiset tiedotusvälineet

www.pkcgroup.com

 

 

PKC Group on asiakkaidensa globaali kumppani, joka suunnittelee, valmistaa ja integroi sähkönjakelujärjestelmiä, elektroniikkaa ja niihin liittyviä arkkitehtuurikomponentteja hyötyajoneuvoteollisuuteen sekä valituille muille toimialoille. Konsernilla on tehtaita Brasiliassa, Kiinassa, Meksikossa, Puolassa, Saksassa, Suomessa, Virossa, Venäjällä sekä Yhdysvalloissa. Konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli 928,2 miljoonaa euroa. PKC Group Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

 

RAJOITUKSET:

 

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti, kokonaan tai osittain, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hong Kongissa tai Japanissa, tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa se olisi laitonta sovellettavien lakien nojalla. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa eikä tiedotteessa tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa tarjousta tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

 

Tämä tiedote ei ole arvopapereiden mahdollista myyntiä tai hankintaa koskeva suora tai välillinen tarjous, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.

 

Yleisö ei ole oikeutettu osallistumaan tarjousprosessiin. Tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (A) Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio") henkilöille, jotka ovat kokeneita sijoittajia Esitedirektiivin Artiklan 2(1)(e) määritelmän mukaisesti, ja (B) Isossa-Britanniassa ainoastaan henkilöille (i) jotka ovat ammattimaisia sijoittajia t Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla; tai (ii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille ("high net worth companies, unincorporated associations, etc") (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

 

Carnegie toimii Osakeannissa ainoastaan PKC:n eikä kenenkään muun lukuun, eikä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan Osakeannin yhteydessä. Carnegie ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin PKC:lle, eikä se anna Osakeantiin tai muihin tässä viitattuihin asioihin liittyviä neuvoja.

 


 

 

LIITE: Suunnatun osakeannin ehdot

 

1. OSAKKEET

 

Osakeannissa tarjotaan merkittäväksi enintään 2.140.000 uutta PKC Group Oyj:n (”Yhtiö”) osaketta (”Osakkeet”).

 

2. MERKINTÄOIKEUS JA PERUSTEET MERKINTÄETUOIKEUDESTA POIKKEAMISELLE

 

Osakkeet tarjotaan suunnattuna antina Carnegie Investment Bank AB:n osoittamille kokeneille sijoittajille osakeyhtiölain 9 luvun 3 §:n mukaisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (”Osakeanti”).

 

Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketaan, koska Osakeannista saatavat varat on tarkoitus käyttää jälleenrahoitukseen sekä yleisiin rahoitustarpeisiin. Lisäksi varojen on tarkoitus varmistaa riittävän vahva pääomarakenne Yhtiön strategian ja kasvusuunnitelman toteuttamiseen, mukaan lukien mahdollisten yrityskauppojen rahoittaminen. Siten merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen on yhtiön kannalta osakeyhtiölain 9 luvun 4 §:n mukainen painava taloudellinen syy.

 

3. MERKINTÄHINTA

 

Osakkeen merkintähinta on 21.00 euroa Osakkeelta (”Merkintähinta”). Merkintähinta perustuu nopeutetussa tarjousmenettelyssä saatuihin tarjouksiin ja se vastaa hallituksen käsityksen mukaan Osakkeiden käypää arvoa.

 

Osakeannissa saatavat varat merkitään kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

 

4. OSAKKEIDEN MERKINTÄ JA MAKSUAIKA

 

Osakkeet merkitään välittömästä nopeutetussa tarjousmenettelyssä saatujen merkintäsitoumusten nojalla. Hallitus voi harkintansa mukaan hylätä merkintäsitoumukset kokonaan tai osittain ja päättää Osakkeiden allokaatiosta mahdollisten sijoittajien kesken.

 

Tarjousmenettelyyn osallistuneille lähetetään vahvistus Osakkeiden allokaatiosta viipymättä hallituksen päätöksen jälkeen.

 

Osakkeet maksetaan 10.9.2013 mennessä Carnegie Investment Bank AB antamien ohjeiden mukaisesti Carnegie Investment Bank AB:n osoittamalle asiakasvaratilille. Yhtiön hallitus voi pidentää Osakkeiden maksuaikaa. Jos Osakkeita ei makseta edellä mainittuna aikana, Yhtiön hallitus voi lisäksi julistaa oikeuden Osakkeeseen menetetyksi.

 

5. OSAKKEENOMISTAJAN OIKEUDET

 

Oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkavat Osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisestä lukien. Osakkeet tullaan liittämään arvo-osuusjärjestelmään.

 

6. MUUT SEIKAT

 

Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 12.9.2013 ja otetaan kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa arviolta 13.9.2013.

 

Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja käytännön toimenpiteistä päättää Yhtiön hallitus.

 

Osakeantiin sovelletaan Suomen lakia.