English Finnish
Julkaistu: 2013-05-31 08:00:02 CEST
Citycon Oyj
Pörssitiedote

Citycon ja NCC aloittavat kauppakeskus Ison Omenan laajennushankkeen ensimmäisen vaiheen

CITYCON OYJ Pörssitiedote 31.5.2013 klo 09.00

Citycon Oyj ja NCC Property Development Oy (NCC) ovat tänään ostaneet Espoon kaupungilta tulevan Matinkylän metroaseman yhteydessä sijaitsevan tontin sekä rakennusoikeuden liiketilalle ja asunnoille. Yhtiöt ovat samanaikaisesti päättäneet käynnistää Ison Omenan laajennus- ja uudistushankkeen ensimmäisen vaiheen, joka käsittää 30 000 neliömetrin laajennuksen tulevan Matinkylän metroaseman yhteyteen.

Citycon ja NCC ovat tehneet 120 miljoonan euron sijoituspäätöksen koskien laajennushankkeen ensimmäistä vaihetta. Osapuolet osallistuvat hankkeeseen 50 prosentin osuuksin. Suunnitellun kolmivaiheisen hankkeen kustannusarvio sisältäen nykyisen kauppakeskuksen osittaisen uudistuksen on yhteensä noin 175 miljoonaa euroa. Citycon arvioi investoinnin tuoton hankkeen valmistuttua ja vakiinnuttua olevan  6,5 ja 7,0 prosentin välillä. Hankkeen ensimmäinen vaihe alkaa kesäkuussa ja laajennus valmistuu kahdessa vaiheessa. Metrokeskuksen liikenneterminaali ja viereiset liiketilat avataan samaan aikaan Länsimetron kanssa, loppuvuodesta 2015. Kauppakeskuksen laajennusosa valmistuu kokonaisuudessaan loppukesällä 2016.

Kauppakeskuksen laajennushanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Länsimetro Oy:n kanssa. Kauppakeskuksen alle sijoittuu rakenteilla olevan Länsimetron pääteasema ja liityntäliikenteen bussiterminaali. Espoon ja Helsingin kaupungin omistama Länsimetro Oy vastaa kokonaisuudessaan kauppakeskuksen yhteyteen rakennettavan bussiterminaalin ja liityntäpysäköinnin rakennuskustannuksista.

Laajennushankkeen myötä Ison Omenan vuokrattava liikepinta-ala kasvaa noin 25 000 neliömetrillä. Hankkeen jälkeen Ison Omenan vuokrattava vähittäiskaupan pinta-ala on yhteensä noin 75 000 neliömetriä ja koko kauppakeskuksen pinta-ala noin 90 000 neliömetriä. Hankkeen esivuokrausaste on noin 35 prosenttia. Ison Omenan tarjontaa painotetaan jatkossa aiempaa enemmän muotipainotteiseen erikoiskauppaan ja ravintolapalveluihin. Citycon arvioi Ison Omenan kävijämäärän nousevan 60 prosenttia ja myynnin 45 prosenttia laajennushankkeen myötä. 

”Cityconin strategia on omistaa, kehittää ja johtaa päivittäistavaravetoisia kauppakeskuksia kasvavien kaupunkien keskustoissa. Ison Omenan operatiivinen tulos on viime vuosina ollut vahvaa; sen kävijämäärät ja nettovuokratuotot ovat kasvaneet ja kauppakeskuksen vuokrausaste on lähes 100 prosenttia. Ison Omenan sijainti on ainutlaatuinen ja edelleen vahvistuva, keskellä yhtä pääkaupunkiseudun vaurainta ja nopeimmin kasvavaa aluetta,” Cityconin toimitusjohtaja Marcel Kokkeel kommentoi.

Marko Juhokas, Cityconin kiinteistökehitys- ja vastuullisuusjohtaja jatkaa: ”Ison Omenan vuokralaiskysyntä on vahvaa ja haluamme varmistaa parhaan vuokralaiskokoonpanon laajennukseen. Laajojen kaupallisten ja julkisten palveluiden, kirjaston, bussiterminaalin ja monipuolisten ravintoloiden yhdistelmä muodostaa Isosta Omenasta asiakkaita kiinnostavan paikan ajanviettoon ja ostosten tekoon,” Cityconin kiinteistökehitys- ja vastuullisuusjohtaja Marko Juhokas sanoo.

Iso Omena on Suomessa Cityconin suurin kauppakeskus, ja siellä on yli 120 vähittäiskaupan ja palveluiden toimijaa. Kauppakeskus valmistui vuonna 2001 ja Citycon osti Ison Omenan vuonna 2007. Vuoden 2012 kävijämäärä oli 8,8 miljoonaa ja myynti 260,4 miljoonaa euroa.
 

Helsinki 31.5.2013
CITYCON OYJ
Marcel Kokkeel
toimitusjohtaja
 

Lisätietoja:
Marko Juhokas, kiinteistökehitys- ja vastuullisuusjohtaja
Puhelin 020 766 4422 tai 040 735 4997
marko.juhokas@citycon.fi

Marcel Kokkeel, toimitusjohtaja
Puhelin 020 766 4521 tai 040 154 6760
marcel.kokkeel@citycon.fi
 

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.citycon.fi