English Finnish
Julkaistu: 2013-02-13 11:30:00 CET
Technopolis
Pörssitiedote

Technopolis konsernin avainhenkilöille uusi pitkän aikavälin osakepohjainen kannustinjärjestelmä

TECHNOPOLIS OYJ         PÖRSSITIEDOTE         13.2.2013 klo 12:30


Technopolis konsernin avainhenkilöille uusi pitkän aikavälin osakepohjainen kannustinjärjestelmä

Technopolis Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta konsernin avainhenkilöille suunnatusta pitkän aikavälin osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Kannustinjärjestelmän tarkoituksena on tukea yhtiön strategian toteuttamista, yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon korottamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiön osakkeiden omistukseen perustuvalla palkkiojärjestelmällä.

Kannustinjärjestelmässä on kaksi kolmen vuoden ansaintajaksoa, jotka muodostuvat kalenterivuosista 2013-2015 ja 2014-2016.Yhtiön hallitus päättää erikseen kunkin ansaintajakson osalta järjestelmän kohderyhmään kuuluvat konsernin avainhenkilöt sekä kullekin avainhenkilölle hänen enimmäispalkkionsa määrän. Järjestelmän piiriin kuuluu ohjelman alkaessa 16 konsernin avainhenkilöä. Hallitus päättää myös järjestelmän ansaintakriteerit sekä niille asetettavat tavoitteet erikseen kullekin ansaintajaksolle. Avainhenkilölle maksettavan palkkion määrä riippuu ansaintakriteereille asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Avainhenkilön enimmäispalkkio koostuu sekä yhtiön osakkeista että rahaosuudesta. Koko järjestelmän perusteella voidaan antaa palkkiona yhteensä enintään 520 000 osaketta ja rahaa määrä, joka vastaa enintään kaikkien annettavien osakkeiden kirjaamishetken arvoa. Rahaosuudella pyritään kattamaan avainhenkilölle palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Järjestelmän mukainen palkkio maksetaan avainhenkilöille ansaintajakson päättymisen jälkeen vuosina 2016 ja 2017 huhtikuun loppuun mennessä. Palkkiona saatuja osakkeita koskee luovutusrajoitus, joka on voimassa sitouttamisjakson ajan, joka alkaa palkkion maksamisesta ja päättyy ansaintajaksolta 2013-15 ansaittujen osakkeiden osalta 30.4.2017 ja ansaintajaksolta 2014-16 ansaittujen osakkeiden osalta 30.4.2018. Rajoitus ei kuitenkaan ole voimassa, mikäli avainhenkilön osakeomistus yhtiössä ylittää hallituksen kullekin henkilöryhmälle vahvistaman vähimmäistason välittömästi ennen palkkiona saatujen osakkeiden luovuttamista avainhenkilölle.

Technopolis Oyj:llä on 13.2.2013 osakkeita yhteensä 75 561 227 kappaletta.

Osakepalkkiojärjestelmää 2013-2016 koskevat tarkemmat tiedot ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla www.technopolis.fi.
 

Technopolis Oyj

Lisätietoja:

Outi Raekivi

Lakiasianjohtaja
p. 050 303 9393

Keith Silverang
Toimitusjohtaja
p. 040 566 7785

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.technopolis.fi