English Finnish
Julkaistu: 2013-01-28 07:32:34 CET
Finnair Oyj
Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen jättää Finnairin

Finnair Oyj pörssitiedote  28.1.2013 kello 08:30

Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen on ilmoittanut eroavansa Finnairin palveluksesta 28.2.2013 siirtyäkseen Cargotecin toimitusjohtajaksi.

”On ollut hieno kokemus toimia Finnairin toimitusjohtajana ja osallistua siihen valtavaan rakennemuutokseen, joka ilmailualalla on parhaillaan menossa.  Olen nauttinut tästä muutostyöstä ja olen saanut tehdä töitä hienon tiimin kanssa, jos kohta mukaan on mahtunut vaikeitakin hetkiä. Yhdessä kaikkien finnairilaisten kanssa olemme onnistuneet toteuttamaan kuluneiden kolmen vuoden aikana monia vaikeitakin muutoksia ja parantamaan Finnairin kilpailukykyä. Uskon, että nyt on hyvä aika jättää Finnair seuraajalle, onhan yhtiö nyt kääntynyt kohti positiivista tulosta ja olemme paremmassa asemassa rakentamaan sellaista Finnairia, jota tulevat isot investoinnit edellyttävät”, sanoo Mika Vehviläinen.


”On ollut ilo nähdä, miten Finnair on sydämen asia ei vain henkilöstöllemme, vaan myös monille muille.  Siirryn nyt Finnairin asiakkaaksi, mutta olen varma, että tulevaisuudessakin sinivalkoiset siivet herättävät minussa lämpimiä, kotoisia tunteita. Nyt minulle on kuitenkin tarjottu uutta, kiehtovaa tehtävää, jollaista ei kovin usein ole tarjolla.  Uudessa työssäni pystyn hyödyntämään koko aiempaa kokemustani ja toisaalta se tarjoaa kiinnostavan mahdollisuuden oppia jälleen uusi toimiala ja toimia suomalaisen teollisuuden hyväksi. Tähän uuteen haasteeseen olen nyt päättänyt tarttua”, toteaa Vehviläinen.

”Mika Vehviläinen on osoittautunut vahvaksi muutosjohtajaksi, joka on kehittänyt Finnairia määrätietoisesti, jotta se olisi elinkelpoinen lentoliikennealan murroksessa,” sanoo Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas. ”On ikävää, että Mika lähtee, mutta Finnairilla on erittäin vahva johtoryhmä ja hyvin kokenut hallitus. Nämä varmistavat sen, että yhtiön positiivinen muutos jatkuu, kun uutta toimitusjohtajaa etsitään. Olemme jo aloittaneet uuden toimitusjohtajan etsinnän ja tavoitteemme tietysti on, että siirtymäkausi jäisi mahdollisimman lyhyeksi.”

Finnairin hallitus on nimittänyt toimitusjohtajan sijaiseksi yhtiön operatiivisen johtajan Ville Ihon. Ville Iho johtaa Finnairia, kunnes uusi toimitusjohtaja on nimitetty. Iholla on laaja ja pitkä kokemus Finnairista. Hän on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1998 ja sen johtoryhmässä vuodesta 2009. Finnairin hallitus on jo aloittanut uuden toimitusjohtajan etsimisen.


Lisätiedot: Finnair Media Desk, 09 818 4020, comms(at)finnair.com

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Päämediat