Finnish
Julkaistu: 2012-07-13 08:00:00 CEST
Avidly Oyj
Yhtiötiedote

ZEELAND OYJ ON SOPINUT EIRIKUVA-LIIKETOIMINNAN MYYMISESTÄ

Zeelandin liiketoiminta nyt kokonaan strategian mukaista markkinointiviestintää

Helsinki, 2012-07-13 08:00 CEST --  

Zeeland Oyj on, aiemmin ilmoittamansa pyrkimyksen mukaisesti, sopinut Eirikuva-nimellä harjoitetun kuvanvalmistusliiketoiminnan myymisestä. Liiketoiminta myydään Antti Kosusen ja Arto Kosusen pääosin omistamalle Loreen Oy:lle, jonka nimi muutetaan kaupan toteutuessa Eirikuva Oy:ksi. Zeeland Oyj jää uuteen yhtiöön vähemmistöomistajaksi 19,9% osuudella. Eirikuva-liiketoiminnan henkilökunta siirtyy liiketoiminnan mukana uuteen yhtiöön ns. vanhoina työntekijöinä.
 
Liiketoimintakaupan kauppahinta on 400 tuhatta euroa, josta 200 tuhatta euroa maksetaan välittömästi kaupanteon jälkeen ja 200 tuhatta euroa kolmena tasasuuruisena eränä kolmen vuoden aikana. Kauppahintavelalle maksetaan 2,5% vuotuinen korko.
 
Kauppa aiheuttaa Zeelandille arviolta 300 tuhannen euron tappion, joka kirjataan 2012 ensimmäisen vuosipuoliskon tulokseen. Kuvanvalmistusliiketoiminta konsolidoidaan 27.6.2012 saakka Zeeland konsernin tulokseen. Nyt myytävän kuvanvalmistusliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2011 oli 3.640 tuhatta euroa ja tulos selkeästi tappiollinen.
 

”Zeeland on käynyt useita neuvotteluita Eirikuvan liiketoiminnan myymisestä ja nyt toteutettava järjestely todettiin sekä Zeelandin että Eirikuvan jatkon kannalta parhaaksi. Eirikuvan siirtyminen takaisin suomalaiseksi perheyritykseksi mahdollistaa myös työn säilymisen Suomessa. Eirikuvan myynti saattaa päätökseen Zeelandin strategian mukaisen FirstNorth-listautumisen. Järjestelyn jälkeen konsernilla on vain yksi selkeä markkinointiviestinnän liiketoiminta, jonka kehittämiseen ja kasvattamiseen Zeeland nyt keskittyy. Jatkamme myös Eirikuvan markkinoinnin toteuttamista yhdessä ostajayrittäjien kanssa.” toteaa Zeeland Oyj:n toimitusjohtaja Tuomas Airisto.
 
”Eirikuvalla on Lahdessa moderni tuotantolaitos ja osaava henkilökunta. Kaikkien tuntema Eirikuva –brändi on merkki suomalaisesta osaamisesta. Me tulemme kehittämään toimintaa tiiviissä yhteistyössä jälleenmyyjien kanssa tarkoituksena luoda hyviä liiketoimintamahdollisuuksia jälleenmyyjillemme” sanoo uusi Eirikuva-yrittäjä Arto Kosunen.
 

ZEELAND OYJ
 
Hallitus
 
Lisätietoja:
Tuomas Airisto, toimitusjohtaja, Zeeland Oyj, puh +358 (0)40 566 1331
Arto Kosunen, Eirikuva-yrittäjä, arto.kosunen@eirikuva.fi, puh +358 (0) 400 792 511
 
Yhtiön Certified Adviserina toimii Heiroth Capital Oy puh +358 (0)50 581 0980