English Finnish
Julkaistu: 2011-11-30 14:20:00 CET
Citycon Oyj
Sijoittajauutiset

Citycon myy Tullintorin Tampereella

CITYCON OYJ Sijoittajauutinen 30.11.2011 klo 15.20

Citycon Oyj on tänään 30.11.2011 myynyt omistamansa 57,4 prosentin osuuden Kiinteistö Oy Tullintorin osakkeista Keskinäiselle vakuutusyhtiö Eläke-Fennialle. Kauppahinta on 6,3 miljoonaa euroa. Citycon kirjaa myynnistä noin 0,1 miljoonan euron myyntivoiton. 

Tullintorin vuokrattava pinta-ala on yhteensä 23 500 neliömetriä, josta liiketilaa on noin 9 000 neliömetriä. Cityconin omistama vuokrattava pinta-ala on noin 10 000 neliömetriä. Eläke-Fennia on ollut jo aiemmin Tullintorin osaomistaja.

Tullintorin myynti on osa Cityconin kesällä 2011 päivitettyä strategiaa keskittää toimintaansa kauppakeskuksiin ja kaupalliseen kiinteistöliiketoimintaan. Tullintorin pinta-alasta valtaosa on muussa kuin kaupallisessa käytössä esimerkiksi toimistoina. Lisäksi suunnitteilla on kiinteistön uudistamis- ja uudelleenasemointihanke. Kaupan yhteydessä Citycon on sopinut Eläke-Fennian kanssa jatkavansa Tullintorin kaupallista johtamista.

”Tullintorin kauppa toteuttaa Cityconin strategiaa pääomien kierrättämisestä ja niiden keskittämisestä vahvemmin ydinliiketoimintaamme. Tampereen tapauksessa keskitämme pääomamme kaupungin kahden vahvimman kauppakeskuksen, Koskikeskuksen ja Duon, kehittämiseen. Olemme myös tyytyväisiä, että yhteistyömme Eläke-Fennian kanssa jatkuu Tullintorin kaupallisen johtamisen myötä,” Cityconin Suomen maajohtaja Michael Schönach sanoo.

Helsinki 30.11.2011

CITYCON OYJ

Lisätietoja:

Michael Schönach, maajohtaja, Suomen liiketoiminnot
Puhelin  020 7664 519 tai GSM 040 3560 909
michael.schonach@citycon.fi

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.citycon.fi