Julkaistu: 2010-12-20 10:17:00 CET

Finnair uudistaa identiteettinsä visionsa mukaisesti

Finnair uudistaa koko visuaalisen ja palveluidentiteettinsä viime keväänä julkistetun Visio 2020 -suunnitelman mukaisesti. Visuaalinen uudistus kattaa yritystunnuksen, lentokoneiden maalaukset ja matkustamoilmeen sekä virkapuvut ja palvelutilat.

"Asiakaskuntamme muuttuu jatkuvasti ja odotukset palveluamme ja identiteettiämme kohtaan muuttuvat sen mukana. Haluamme suomalaisen asiakaskunnan ohella lisätä kiinnostavuuttamme Aasian ja Keski-Euroopan markkinoilla", Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen sanoo.

Finnairin visiona on kasvaa Pohjolan ykköseksi sekä halutuimmaksi lentoyhtiöksi Aasian-liikenteessä ja siinä kolmen suurimman joukkoon. Finnairin laivastoinvestoinnit ja reittiverkoston kehittäminen tukevat tätä kasvustrategiaa. Finnairin palvelutarjonta perustuu omaan, korkealuokkaiseen tuotantoon sekä huolella valituista yhteistyökumppaneista muodostuvaan verkostoon.

"Finnairin kasvu tulee voittopuolisesti Eurooppa-Aasia-liikenteestä. Olemme tutkineet tunnettuuttamme Aasian-markkinoilla. Menestyminen kilpailluilla kansainvälisillä markkinoilla edellyttää myönteistä mutta rohkeaa erottumista niin ulkoisesti kuin palvelun sisällönkin osalta."

Palveluidentiteetin uudistaminen käynnistyy ensi tammikuussa. Sen yhteydessä uudistetaan palveluperiaatteet asiakasodotuksista yksilöllisyyteen ja design-ajatteluun pohjautuen. Finnair haluaa vastata asiakastarpeisiin ja -odotuksiin ennakkoluulottomilla ja innovatiivisilla ratkaisuilla. Matkustuskokemus muotoillaan miellyttäväksi, helpoksi ja raikkaaksi kokonaisuudeksi.

Paljon matkustaville tarjoamme luotettavat ja helppokäyttöiset palvelut, jotka tekevät työmatkasta tehokkaan ja miellyttävän. Vapaa-ajanmatkustajille on saatavilla hinnaltaan kilpailukykyinen tuote, jota voi täydentää tarvitsemillaan laadukkailla lisäpalveluilla.

"Kaikki asiakkaat ovat meille tärkeitä. Ensisijainen kohderyhmämme on kuitenkin Aasian ja Euroopan välillä liikkuvat työmatkustajat, matkustusluokasta riippumatta", Vehviläinen tarkentaa.

Yritysilmeen ajanmukaistaminen, yhtenäistäminen ja raikastaminen sekä design-perimä ovat ohjanneet Finnairin koko visuaalisen identiteetin uudistamista. Finnairin uusi yritystunnus on kehitetty nykyisestä tunnuksesta. Ilmeen sinivalkoisuus on säilytetty, mutta moderni yleisilme on aikaisempaa vaaleampi valkoisen ja hopean täydentäessä logon arvokasta tummansinistä.

Finnairin nimilogo ja F-tunnus ovat vuosikymmenet toimineet yhdistelmänä, mutta uudistuksen myötä ne saavat dynaamisemman ja modernimman roolin omina elementteinään. Ilmeen uudistamisessa on yhteistyökumppanina ollut mainostoimisto SEK&Grey.

Identiteettiuudistuksen kustannukset ovat noin kymmenen miljoonaa euroa, joista merkittävä osa, kuten virkapukujen ja konemaalausten uudistukset, on sellaisia, joita olisi tullut joka tapauksessa seuraavien vuosien aikana. Finnairin laivasto maalataan uuden ilmeen mukaiseksi vuoteen 2013 mennessä, kaukoliikenteen koneet ensi vuoden kuluessa.

Finnair Oyj
Viestintä
20.12.2010

Lisätiedot:
Jarkko Konttinen, johtaja, markkinointiviestintä, puh. 09 818 8805
Finnairin uuden yritysilmeen kuvat ja logot: www.finnair.com/gallery