Finnish
Julkaistu: 2007-05-25 12:30:35 CEST
Citycon Oyj
Pörssitiedote
Citycon ostaa kauppakeskuksen ja liikekiinteistön Uumajasta
CITYCON OYJ Pörssitiedote 25.5.2007 klo 13.30

Citycon on tänään sopinut
ostavansa ruotsalaiselta Balticgruppen
AB:ltä 75 prosentin osuuden
kiinteistöyhtiö Balticgruppen Handels
AB:stä noin 490 miljoonalla Ruotsin
kruunulla (noin 53,3 miljoonalla
eurolla). Kiinteistöyhtiö omistaa kauppakeskus
Strömpilenin ja
Länken-nimisen liikekiinteistön Uumajassa, pohjoisen
Ruotsin
ripeimmin kasvavassa kaupungissa. Kauppaan sisältyy myös
mahdollisuus
molempien kohteiden merkittävään laajentamiseen ja
kehittämiseen.
Kauppa toteutuu lopullisesti, kun tavanomaiset kunnan
suostumukset on
saatu, arviolta heinäkuun loppuun mennessä. Investoinnilla
arvioidaan
olevan positiivinen vaikutus Cityconin osakekohtaiseen
tulokseen.

Strömpilen on Uumajan johtava kauppakeskus ja se
sijaitsee
kaupallisesti erinomaisella paikalla kaupungin keskustan
ja
yliopiston kampusalueen lähettyvillä. Sen vuokrattavissa oleva
pinta-ala on
noin 25 000 neliömetriä, josta liiketiloja on noin
22 300 neliömetriä.
Kauppakeskusta suunnitellaan laajennettavaksi
kahdessa eri osassa.
Ensimmäisessä vaiheessa kohdetta kehitetään ja
vuokrattavaa pinta-alaa
kasvatetaan noin 5 000 neliömetrillä.
Kehitys- ja laajennushankkeen arvo on
noin 14,5 miljoonaa euroa.
Suunnitteilla olevassa toisessa vaiheessa
kauppakeskuksen pinta-alaa
on tarkoitus laajentaa vielä noin 20 000
neliömetrillä.

Strömpilenin ankkurivuokralainen on hypermarket ICA Maxi.
Lisäksi
vuokralaisina on vahvoja ja tunnettuja ketjuja, kuten
Systembolaget,
kodinkone- ja elektroniikkaketju Elgiganten sekä
vaatetusketjut
Lindex ja H&M. Alustavien tietojen mukaan kauppakeskuksessa
vieraili
vuonna 2006 noin 2 miljoonaa asiakasta ja sen
arvonlisäverollinen
myynti oli yli 600 miljoonaa Ruotsin kruunua.
Strömpilenin
vuokrausaste on lähes 100 prosenttia.

Länken puolestaan on
uudenaikainen liikekiinteistö, joka sijaitsee
Uumajan keskustan tuntumassa
olevalla Ersbodan Retail Park -alueella.
Kiinteistö muodostuu kahdesta
rakennuksesta, joiden vuokrattava
pinta-ala on yhteensä noin 7 200 neliömetriä.
Myös Länkeniä on
mahdollista laajentaa tulevaisuudessa noin 5 000
neliömetrin
uudisrakennuksella. Tällä hetkellä kummassakin rakennuksessa on
yksi
vuokralainen: toisessa Willy's (Axfood) ja toisessa rautakauppa
Jula.
Vuokrausaste on 100 prosenttia ja parkkipaikkoja 190."Kasvavana
yliopistokaupunkina Uumaja sopii hyvin strategiaamme
keskittyä suurin
kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Kaupunkia voi
kuvailla koko Pohjois-Ruotsin
taloudelliseksi moottoriksi: sen
väkiluku on yli 111 000 ja se on kasvanut koko
ajan tasaisesti",
Cityconin Ruotsin maajohtaja Ulf Attebrant kertoo. "Myös
Strömpilen
ja Länken sopivat strategisesti Cityconin kiinteistösalkkuun.
Ne
tarjoavat vahvan kassavirran ja erinomaisia kehitysmahdollisuuksia."

Uumaja
on Cityconille uusi alue Ruotsissa Tukholman ja Göteborgin
alueiden lisäksi.
Uumajan alueen vähittäiskauppa on kasvanut lähes 35
prosenttia viimeisen kolmen
vuoden aikana. Strömpilen ja Länken
mukaan lukien Citycon omistaa Ruotsissa 15
kauppa- ja liikekeskusta.

Helsinki 25.5.2007

CITYCON OYJ
Petri
Olkinuora
toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Ulf Attebrant, maajohtaja, Ruotsin
liiketoiminnot, puhelin +46 8 522
80 313
matkapuhelin +46 703 415 317

Petri
Olkinuora, toimitusjohtaja, matkapuhelin 0400 333 256


Jakelu:
Helsingin
Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.citycon.fi