English Finnish
Julkaistu: 2007-03-21 08:00:00 CET
Cramo Oyj
Pörssitiedote
CRAMO MYY ALANKOMAIDEN VUOKRAUSLIIKETOIMINTANSA
Cramo Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö Cramo AB ja Jaston Groep B.V. (Jaston)  

ovat solmineet sitovan aiesopimuksen, jonka johdosta Cramo AB:n täysin
omistaman
tytäryhtiön Cramo Nederland B.V.:n (CNL) uusi omistaja tulee olemaan
           
alankomainen rakennustelineisiin erikoistunut
vuokrauspalveluyritys Jaston.     
Kaupan arvioidaan tulevan voimaan 11.
huhtikuuta 2007. Cramo arvioi kaupasta    
syntyvän myyntivoiton olevan noin
neljä (4) miljoonaa euroa. Lopullinen         
myyntivoitto määräytyy kaupan
toteutumisen yhteydessä laadittavan tilinpäätöksen
perusteella. Osapuolet ovat
sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.          

CNL on Alankomaissa
toimiva vuokrauspalveluyritys, jonka vuoden 2006 liikevaihto
oli noin 12,7
miljoonaa euroa ja henkilöstöä 90.                               


Yritysmyynti on linjassa Cramon strategian kanssa, jonka mukaan se panostaa
    
nykyiselle ydinmarkkina-alueelleen Pohjoismaissa, sekä Keski- ja
Itä-Euroopan   
nopeasti kasvaville vuokrauspalvelumarkkinoille.              
                 


CRAMO OYJ                                               
                       

Vesa Koivula                                        
                           
Konsernijohtaja                                   
                             

Lisätietoja                                   
                                 
Göran Carlson, varakonsernijohtaja, +46 70
874 6556                             
Martti Ala-Härkönen, talous- ja
rahoitusjohtaja, +358 40 737 6633               


Jakelu                   
                                                      
Helsingin Pörssi       
                                                        
Keskeiset
tiedotusvälineet                                                     

www.cramo.fi                                                                 
  

Cramo Oyj on palveluyritys, joka tarjoaa kone- ja laitevuokrauspalveluja
sekä   
vuokraa ja myy siirtokelpoisia tiloja. Kone- ja laitevuokraus koostuu 
         
rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokrauksesta ja vuokraukseen
liittyvistä       
palveluista. Cramo on alansa johtavia palveluntarjoajia
Pohjoismaissa sekä      
Keski- ja Itä-Euroopassa. Cramolla on toimintaa 11
maassa 250 toimipisteessä ja 
henkilöstöä yli 1.800. Vuoden 2006 liikevaihto
oli yhteensä 402 miljoonaa euroa.
Cramo on noteerattu Helsingin pörssissä.
Lisätietoja www.cramo.fi.